Sirot ja samaan aikaan mahtavat. Sellaiset ovat Petronas Towersin pilvenpiirtäjät, jotka nousevat korkealle Kuala Lumpurin ylle. Vuonna 1998 valmistuneet kaksoistornit ehtivät olla muutaman vuoden maailman korkeimmat rakennukset. Edelleen niillä on paikka maailman ikonisimpien pilvenpiirtäjien klubissa. 

Parhaat maisemat avautuvat kuitenkin 421 metriä korkean Menara Kuala Lumpur -tornin näköalatasanteelta, josta saa kauniit kaksoistornitkin kuviin. Samalla voi ihmetellä tv-tornissa myytäviä matkamuistoja. Kukapa ei haluaisi ostaa t-paitaa, jossa lukee: ”Terveiset maailman seitsemänneksi korkeimmasta tornista.”

Paita tiivistää olennaisen. Malesialaiset haluavat kaiken olevan suurinta ja kauneinta, vaikka määreet karkaavat aina lopulta seuraavaan kaupunkiin.

Entisiä ennätyksiä voi rikkoa myös Merdeka Squarelle eli itsenäisyyden aukiolla, jota reunustaa Ison-Britannian siirtomaa-ajan kaunis hallintopalatsi. Aukion keskeltä nouseva 95 metriä korkea lipputanko oli sekin aikoinaan maailman korkein.

Kun on shoppaillut kerrakseen pääkaupungin ostoskeskuksissa ja tutustunut museoissa Malesian kulttuurien rikkauteen, on aika suunnata Bird Parkiin. Lintupuiston valtavien verkkokatosten alla lentelee häikäisevä määrä siivekkäitä.

Arvasit oikein: Bird Park oli aikoinaan lajinsa suurin maailmassa.

Langkawin saarella on idyllisiä rantoja, joista löytyy rauhallisia sopukoita.

2. Langkawi ja Malesian hurmaavin hotelli

Vaikeinta on valita, asuisiko kauniissa puuhuvilassa, tunnelmallisessa kiinalaistalossa vai söpössä maalaismökissä. Langkawille kannattaisi matkustaa jo ihanan Bon Ton Resortin perässä. 

Hotellin omistaja, australialainen sisustussuunnittelija Narelle McMurtrie, on pelastanut ympäri Malesiaa purku-uhan alla olleita vanhoja taloja ja kunnostanut niistä ikimuistoisen majatalon. Sisustuksena on talojen mukana ostettuja antiikkihuonekaluja. Pantai Cenang -rannalle on 10 minuutin kävely. 

Vaikka Langkawi on Malesian kuuluisin saari, se on edelleen rauhaisa ja tunnelmaltaan kaukana vaikkapa Thaimaan vilkkaimmista turistikohteista. Vehreä luonto on Langkawilla läsnä kaikkialla.

3. George Townin elävä taidenäyttely

Taloon on pultattu polkupyörä, jolla ajaa kaksi seinään maalattua lasta. Muutaman kadunkulman takana on lisää silmänkääntötemppuja. Tällä kertaa elävännäköiset lapset istuvat metallikeinussa. Viereiselle keinunpenkille on istunut turisti valokuvaa varten.

Penangin saarella sijaitseva George Town on paitsi Kaakkois-Aasian suurin ja hienoin vanhakaupunki, myös hauskin. Siellä täällä eteen paljastuva kekseliäs katutaide saa hymyn huulille. Taiteen ja koristeellisten vanhojen talojen yhdistelmä on hurmaava. Tunnelma on kuin valtavassa ulkoilmanäyttelyssä. 

Teosten äärelle johtaa hotelleissa jaettava kartta. Seuraavan päivän voikin kiertää toisen kartan opastamana. Se vie vanhankaupungin parhaille katukeittiöille. Penangin saari kun tunnetaan myös ruuastaan ympäri Aasiaa. 

Pulau Perenthanin paratiisisaari on viidakon peitossa. Rannoilla pääsee snorklaamaan kirkkaissa vesissä.

4.  Pulau Perhentian – snorklaajan paratiisi

Snorklausreissu pitkin Pulau Perhentian -saaren rantaviivaa venähtää tuntien mittaiseksi. Vedestä ei vaan malta nousta ylös. Pinnan alla näkee koko ajan jotain uutta ja jännää. Barrakudaparvi kiertää ympyrää, ja sinitäplärausku ui pohjaa vasten helmat heilahdellen. 

Ohitse vilahtaa hai. Ja toinen. Suuret mutta vaarattomat riuttahait alkavat leikkiä kuurupiiloa. Ne katoavat näkyvistä ja palaavat salaa snorklaajan selän taakse. 

Haiden kadottua suuri merikilpikonna ui aivan viereen rauhallisin räpylänvedoin. Konna antaa seurata itseään hyvän tovin muutaman metrin päästä, kunnes se katoaa syvyyksiin.

Pulau Perhentianilta löytää täydellisen saariparatiisin. Hiekka on valkoista ja meri turkoosia. Hotellikompleksien sijaan kaksoissaaria peittää viidakko. Saarista Kecil on reppureissajien suosiossa. Besarilla on puolestaan hieman kalliimpaa majoitusta ja saarten parhaat snorklauspaikat.

Perille pääsee lentämällä Kuala Lumpurista Kota Bharuun, josta matka jatkuu bussilla ja pikaveneellä. 

Auringonnousu on Kinabalun vaelluksen kohokohta.

5 Kinabalu – patikoi Borneon katolle

Kinabalu-vuori nousee Borneon sademetsien keskeltä mustana ja piikikkäänä kuin lohikäärmeen selkä. Nimi tarkoittaa esi-isien vuorta. Paikalliset alkuperäiskansat uskovat esi-isiensä henkien asuvan vuoren huipulla. Aikoinaan pääkallonmetsästäjät suojelivat vuorta mustasukkaisesti, mutta nykyisin se on suosittu vaelluskohde.

Kahden päivän patikka vie vuoren huipulle, 4 095 metrin korkeuteen. Rankkaa nousua halki pilvisademetsän ryydittää raikas vuoristoilma, johon sekoittuu kukkien huumaava tuoksu. Orkideoita kasvaa tuhat erilaista. Hämmästeltävää riittää myös lihansyöjäkasveissa.

Ylöspäin kävellessä puut kutistuvat pensaiksi ja katoavat lopulta kokonaan. Jäljelle jää paljas graniitti. Huipun tuntumassa vietetään yö majatalossa. Aamuyöstä lähdetään taskulamppujen valossa kapuamaan huipulle. Auringonnousu Borneon katolla palkitsee vaivat moninkertaisesti. 

Jos voimat ja rohkeus riittävät, alas voi laskeutua myös pitkin hurjaa, kallionseinään pultattua via ferrata -reittiä.

6. Viidakkoseikkailu Kinabatangan-joella

– Tämä joki on koti villeille norsuille, orangeille ja nenäapinoille, paikallisopas Junior kertoo veneessä, joka lipuu Kinabatangan-joella, Borneon viidakoiden siimeksessä. Vedessä vilahtaa krokotiili, ja suuri varaani köllöttelee puunoksalla käärmeet seuranaan. Lintuja näkee enemmän kuin laskea ehtii.

– Tuolla, Junior kuiskaa. Rantapuissa istuu perhekunta nenäapinoita. Hassumman näköisiä otuksia ei olekaan. Urosten raajat ovat ohuet ja vatsanseutua koristaa ylväs kaljamaha. Pienten tihrusilmien välistä roikkuu valtava, fallosmainen nenä.

Nenäapinoita elää vain Borneolla. Kinabatangan-

joella on hyvät mahdollisuudet nähdä myös orankeja, joskin tällä kertaa ne pysyttelevät piilossa. Vaan ei huolta: sympaattisia ihmisapinoita pääsee ihailemaan tunnin ajomatkan päässä Sepilokin orankien kuntoutuskeskuksessa. 

Nenäapina popsii lehtiä puussa istuen. Ne ovat myös hyviä uimareita 

ja sukeltajia.

7. Orankien vieraana Sepilokissa

Valtava orankiuros istuu puuhun rakennetulla ruokkimislaiturilla. Ihmisapina näyttää suurelta, punakarvaiselta möröltä. Söpö pikkuoranki heilahtelee puita yhdistävältä köydeltä toiselle, näyttää kieltä ja ilveilee. Varpaissaan se pitää banaaniterttua. 

Otusten kädet ja jalat toimivat yhtä näppärästi ja taipuvat omituisiin asentoihin. Orankien hauskuudesta saa hyvän kuvan, kun ajattelee ihmistä, jolla on jalkojen sijaan neljä kättä.

Sepilokin orankikeskuksessa koulutetaan metsähakkuualueilta löytyneitä orpoja orankipienokaisia selviytymään luonnossa. Niin kuin ihmislastenkin, orankien pitää opetella kaikki taidot syömisestä kiipeämiseen. Oppimiseen menee vuosia. 

– Kun oranki tuntee itsensä valmiiksi itsenäisyyteen, se katoaa omille teilleen viidakkoon, matkaopas Junior sanoo. 

Malesia

Teksti Antti Helin, kuvat Alamy / All Over Press