Apu

Paholaisen karkottaja: Mäkikuisma ja särmäkuisma ovat ikivanhoja taikakasveja, joilla on torjuttu pirua ja salamaniskuja

Paholaisen karkottaja: Mäkikuisma ja särmäkuisma ovat ikivanhoja taikakasveja, joilla on torjuttu pirua ja salamaniskuja
Loppukesällä ja syksyllä kukkivia kuismia on pidetty taikakasveina. Niillä suojattiin taloa noidilta ja pahoilta hengiltä. Ne ovat olleet myös arvostettuja rohtoja.
Julkaistu: 23.9.2021

Syyskuussa suurin osa kukista on kuihtunut ja niiden siemenet ovat kypsyneet. Viime sinnittelijät eivät ole luovuttaneet. Kulottuneen heinän peittämällä niityllä kukkii vielä useita kirkkaankeltaisia särmäkuismia.

Särmäkuisma on myöhäinen kukkija. Ensimmäiset kukat puhkeavat jo heinäkuussa, mutta usein niitä näkee vielä lokakuussa, yhtenä viimeisistä kukista.

Särmäkuisma viihtyy niityillä, laitumilla, pientareilla ja rehevissä metsissä Etelä- ja Keski-Suomessa.

Meillä kasvaa toinenkin keltakukkainen kuisma, mäkikuisma. Se on särmäkuismaa eteläisempi ja on yleisimmillään lounaisimmassa Suomessa ja Ahvenanmaalla. Särmäkuismasta mäkikuisman erottaa suipoista verholehdistä ja kaksisärmäisestä varresta. Se on myös usein särmäkuismaa tiheähaaraisempi.

Sveitsiläissyntyinen alkemisti, lääkäri, astrologi, psykologi ja okkultisti Paracelsus kehitti signatuuriopin, jossa kasvien muodot ja piirteet kertovat mihin se tehoaa. Punaista väriä erittävät kukat sopivat haavojen hoitoon ja reikäisen näköiset lehdet pistohaavoihin.

Ristiretkeläisten ihmerohto

Kuismat ovat olleet voimallisia taikakasveja jo tuhansia vuosia. Ikkunalle ripustetun kuisman uskottiin suojaavan taloa salamaniskulta. Kasvi, jolla on taivaallisia voimia, oli myös pirulle myrkkyä. Kuismien mystiikkaa lisäsi keltaisten kukkien muuttuminen murskattaessa verenpunaiseksi nesteeksi.

Kuismia on käytetty rohtona jo ainakin antiikin ajoista lähtien. Kreikkalainen lääkäri ja kasvitieteilijä Dioskorides tiesi kolmisenkymmentä vaivaa, joihin kuismarohto tehoaa. Sitä käytettiin mm. ruokahaluttomuuteen, matoihin, kuukautiskipuihin ja torjumaan vuoteenkastelua.

Sveitsiläissyntyinen alkemisti, lääkäri, astrologi, psykologi ja okkultisti Paracelsus kehitti signatuuriopin, jossa kasvien muodot ja piirteet kertovat mihin se tehoaa. Punaista väriä erittävät kukat sopivat haavojen hoitoon ja reikäisen näköiset lehdet pistohaavoihin. Ristiretkeläiset käyttivätkin kuismaa lääkkeeksi pisto­haavojen hoitoon.

Särmäkuisman siemenkodat kehittyvät kukkimisen jälkeen.

Kuismanlehdistä on myös valmistettu teetä, mistä se on saanut kansannimensä teekukka ja tsajukukka. Kuismia on käytetty lankojen värjäykseen, sillä hyperisiinin esiasteista saadaan punaisia ja violetteja sävyjä. Niitä uutettiin varsinkin juurakoista ja nupuista.

Kotoisessa kansanparannuksessa liotettiin kuisman nuppuja viinassa, mistä syntyi vaaleanpunaista ”juhannuskukkajuomaa”.

Sillä lääkittiin sisäisiä veren­vuotoja, keuhkoputkentulehduksia, mielisairautta ja masennusta.

Haavojen ja ajettumien päälle laitettiin kuismahaude. Hauteet ovat tehonneet ilmeisen hyvin, sillä nykytutkimus on löytänyt kuisman solukoista antiseptisiä, bakteereja tuhoavia ja puuduttavia yhdisteitä.

Tiheä kimppu heteitä muodostaa kruunun särmäkuisman kukkaan.

Kuismatuotteet ovat lääkeluettelossa

Kuismassa onkin oikeaa lääketehoa. Kuismavalmisteiden on todettu olevan tehokkaita masennusta mielialalääkkeitä.

Tutkimuksessa on osoitettu mäkikuisman olevan yhtä tehokas lievittämään masennusta kuin pienehkö annos trisyklisiä masennuslääkkeitä.

Suomessa kuismatuotteet ovat lääkeluettelossa, minkä vuoksi ne ovat nykyisin myynnissä vain apteekeissa.

Kasvien käytössä on tärkeää huolehtia turvallisuudesta. Etenkään mäkikuismaa ei kannata kerätä eikä varsinkaan käyttää rohdoksena, sillä se on särmäkuismaa myrkyllisempi.

Kommentoi »