Puheenaiheet
Apu

Mairea ylistyskirja Aatos Erkosta

Mairea ylistyskirja Aatos Erkosta

Ministeri, kustantaja, entinen päätoimittaja, taustavaikuttaja ja kolmannen polven lehtipatruuna, Mr. Helsingin Sanomat. Kaikki tittelit ja luonnehdinnat sopivat Aatos Erkkoon, josta ei hänen elinaikanaan ilmestynyt yhtäkään elämäkertaa. Hänen lähipiiriinsä kuulunut HS:n ulkomaantoimittaja Lauri Karénin kirjoittama elämäkerta ilmestyikin vasta nyt, kun molemmat miehet ovat jo kuolleet.
Teksti Liisa Talvitie
Kuvat Kari Kaipainen
Mainos

Yksityiselämänsä visusti piilossa pitäneestä Aatos Erkosta (1932-2012) ei tiedetty hänen elinaikanaan paljon mitään, ei hänen syvimmistä ajatuksistaan tai tunteistaan, sillä Erkko ei ollut tunteileva mies. Jopa Helsingin Sanomien toimittajille hän oli salaperäinen hahmo, jonka jyhkeä olemus saattoi silloin tällöin ilmestyä toimitukseen.

Sen sijaan jokavuotiset lehden kesätoimittajat saivat hänen vieraakseen kesän lopussa järjestettyihin läksiäisiin, ja Sanomien kustantaman Me Naiset -lehden juhlissa hän oli tuttu näky. Me Naisia hän rakasti jopa niin, että lehden toimitus vietti vuorokauden Erkon saaressa juhliessaan lehden 30-vuotista taivalta kesällä 1982. Näissä käänteissä olen itse ollut läsnä.

Tällaisista herkullisista tilanteista, pienimmästäkään kurkistuksesta kulissien taakse ei kerro mitään Helsingin Sanomien pitkäaikaisen ulkomaantoimittajan Lauri Karénin (1927-2006) kirjoittama Yksityinen valtiomies (Otava). Karén kuului Erkon luottomiehiin, ja kirja perustuu miesten kahdenkeskisiin keskusteluihin, joita he kävivät 2000-luvun alussa. Erkon ehto oli, että kirja julkaistaan vasta hänen kuolemansa jälkeen. Sen esti kuitenkin Aatos Erkon puoliso Jane (virallisilta etunimiltään Tuulikki Marianne).

Jane Erkko kuoli vuonna 2014, ja näytti siltä, että kirja jää julkaisematta. Lauri Karénin tytär Michelle Karén löysi kuitenkin vanhempiensa jäämistöstä kirjan käsikirjoituksen, ja Otava otti sen julkaistaakseen.

Sukunsa vanki

Aatos Erkon suurin henkilökohtainen tragedia oli syntyä sukuun, joka saartoi hänet loukkuun. Hänen isoisänsä oli Päivälehden (josta tuli Helsingin Sanomat) perustaja ja päätoimittaja Eero Erkko (1860-1927), isä entinen ulkoministeri, entinen päätoimittaja ja Sanoma Osakeyhtiön toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja Eljas Erkko (1895-1965). Ennen Eljas ja Violet Erkon kuopusta Aatosta oli ehtinyt syntyä tytär Patricia, eli Lehtikuvan legendaarinen toimitusjohtaja Patricia Seppälä (1924-2001).

Nähtävästi ujo ja monin tavoin estynyt Erkkojen poika ei saanut toteuttaa omia unelmiaan, joista haikein liittyi merenkulkuun. Omimmillaan ja ehkä onnellisin hän oli nuorena miehenä maineikkaan Viikkosanomat-lehden päätoimittajana. Hän uudisti lehden ja siinä julkaistiin uudentyyppisiä kuvareportaaseja amerikkalaisen Life-lehden esikuvan mukaan. Ensimmäinen tällainen kuvareportaasi käsitteli vuoden 1956 yleislakkoa. Viikkosanomien kuvaajina toimivat aikansa huiput kuten Caj Bremer, Seppo Saves ja Kristian Runeberg.

Lauri Karén kertoo kirjassaan edellämainitun, mutta muuten kirjan lukeminen tuottaa lähes myötähäpeää. Aatos Erkkoa kehutaan kirjassa sivukaupalla, ja hänet nostetaan suurten ajattelijoiden ja visionäärien sarjaan, suunnilleen jokaisen Suomessa tapahtuneen merkittävän ulkopoliittisen ratkaisun tekijäksi. Hän oli kiistatta taustavaikuttaja, jolla oli merkittäviä kansainvälisiä kontakteja Yhdysvaltojen entistä ulkoministeriä Henry Kissingeriä myöten, mutta tarvitaanko hienon elämäntyön tehneen miehen kehumiseksi tällaisia luonnehdintoja (niitä kirja on täynnä): "Kaikessa mystisessä hiljaisuudessaan Aatos Erkko on noussut Suomen oloista kaikkein korkeimpien kansainvälisten sisäpiirien arvostetuksi jäseneksi yksinkertaisesti vain Aatos Erkkona, ihmisenä, organisaattorina, ajattelijana, tulevaisuuden näkijänä ja hahmottajana./.../ Hänellä on toimintakykynsä, jota muilla ei ole, historiantajunsa, joka katsoo koko ajan eteenpäin kauaksi asetettuihin päämääriin yhteisen hyvän tavoittelemiseksi."

Karénin kieli on välillä niin koukeroista, että jotkut lauseet pitää lukea kahdesti ennen kuin ymmärtää mistä on kyse. Ihmettelen sitä, sillä muistan hänet sujuvakynäisenä HS:n toimittajana, jonka juttuja oli ilo lukea. Olisi vaatinut kustannustoimittajalta hieman enemmän työtä tekstin käsittelyssä kuin mitä nyt on tehty.

Aatos Erkko kiehtoo yhä, mutta tuskin hänestä saadaan koskaan aikaiseksi kattavaa, vailla virallista jargoniaa olevaa elämäkertaa. Karénia enemmän Aatos Erkon salaisuutta on raottanut Helsingin Sanomien entisen pääkirjoitustoimittaja Antti Blåfieldin ansiokas kirja Loistavat Erkot (Otava 2015).

Itse näen hänet yksinäisenä hahmona saarensa kallionlaella, istumassa Tukholman NK-tavaratalon alakerran tuolilla, tarkkailemassa ohikulkijoita ja viimeisen kerran Helsingin kirjamessujen vilinässä. Yksin aina.

Julkaistu: 27.4.2018