
1 Aikuinen ei tarvitse maitoa. TOTTA Maito on hyvä ravintoaineiden lähde. Kalsiumin ja B12-vitamiinin tarve täyttyy, kun nauttii suositusten mukaiset viisi desilitraa nestemäisiä maitotuotteita ja kaksi siivua juustoa päivässä. Näillä määrillä saa täytettyä myös yli puolet B2-vitamiinin ja jodin tarpeesta sekä neljäsosan proteiinin tarpeesta. Maidon ravintoaineet saa kuitenkin myös muusta ruoasta. Maidon voi korvata esimerkiksi täydennetyillä kasvijuomilla. Suuri osa maailman väestöstä ei juo aikuisena maitoa, vaikkakin syö juustoa ja käyttää hapanmaitotuotteita, esimerkiksi jogurttia ja piimää.
2 Teollinen käsittely pilaa maidon. TARUA Maidon teollinen käsittely on aiheellista, sillä se tuhoaa raakamaidon sisältämät haitalliset taudinaiheuttajat. Näin vältetään mahdollisesti vaaralliset epidemiat. Lämmölle herkkien ravintoaineiden määrä pienenee käsittelyssä korkeintaan 10 prosenttia. Iskukuumennuksessa häviää pieni osa maidon heraproteiinista. Tämä ei kuitenkaan vaikuta oleellisesti maidosta saatavien ravintoaineiden määriin. Teollista maitoa täydennetään D-vitamiinilla. Tällä on tärkeä merkitys vitamiinin saannin kannalta. Joihinkin maitotuotteisiin lisätään probiootteja eli mikrobeja, jotka voivat edistää suoliston terveyttä ja parantaa vastustuskykyä. Teollisesti valmistetut vähälaktoosiset ja laktoosittomat tuotteet mahdollistavat maidon käytön laktoosi-intolerantikoille.
3 Homogenoimaton maito on paremmin siedettyä. TOTTA TAI TARUA Moni kokee, että sietää homogenoimatonta maitoa paremmin kuin homogenoitua. Toistaiseksi tehdyissä sokkotutkimuksissa ei ole saatu esille eroa homogenoidun ja homogenoimattoman maidon siedossa, kun niiden rasvaprosentti on ollut sama.
4 Maito pahentaa elimistön lievää tulehdusta. TARUA Maito ja maitotuotteet ovat tutkimusten mukaan neutraaleja tulehduksen kannalta – ne eivät lisää eivätkä vähennä tulehdusta sen enempää kuin esimerkiksi soija. Väestöstä hyvin pieni osa, ehkä yksi prosentti, on erityisen herkkä maidon proteiinille. Heidän suolistonsa saattaa reagoida siihen lievällä tulehduksella, joka ilmenee vatsavaivoina.
5 Maito auttaa painonpudotuksessa. EHKÄ TOTTA Maitotuotteiden käyttö on neutraalia painonhallinnan kannalta, mutta saattaa auttaa painon alentamisessa 0,5–1 kiloa verrattuna muihin proteiinilähteisiin.
6 Maitotuotteet alentavat verenpainetta. TOTTA Vähärasvaiset maitotuotteet alentavat verenpainetta, mutta niiden vaikutus yksinään on pieni, 2–3 mmHg.
7 Maitotuotteet lisäävät kuolleisuutta. TARUA Kun tutkimuksissa on tarkasteltu maitotuotteiden yhteyttä kuolleisuuteen, mukana on ollut miljoonia ihmisiä. Tuloksista voidaan päätellä, että maitotuotteet eivät lisää mutta eivät myöskään vähennä kuolleisuutta sydän- ja verisuonisairauksiin tai kaikkiin sairauksiin yhteensä. Huomiota ovat herättäneet uutiset, jotka ovat väittäneet maidon lisäävän kuolleisuutta. Ne ovat kuitenkin perustuneet yksittäisiin tutkimuksiin, eivät luotettavampiin useiden tutkimusten yhteisanalyyseihin.
8 Maito aiheuttaa rintasyöpää. TARUA Yhdysvaltalaisessa ja suomalaisessa tutkimuksessa on saatu näyttöä maitotuotteiden rintasyövältä suojaavasta vaikutuksesta. Muidenkaan tutkimusten mukaan maitotuotteiden käyttö ei ainakaan lisää rintasyöpäriskiä. Melko uuden koostetutkimuksen mukaan maitotuotteet ehkä vähentävät sairastumisriskiä hiukan.
9 Maitotuotteiden käyttö lisää eturauhassyövän riskiä. OSIN TOTTA Suositusten mukainen maitotuotteiden käyttö ei lisää eturauhassyövän riskiä. Jos käyttömäärä on puolitoistakertainen suositeltuun verrattuna, eturauhassyövän riski saattaa kasvaa. Mahdollista vaikuttavaa tekijää ei toistaiseksi tunneta, mutta erään maidossa esiintyvän kasvutekijän osuudesta on viitteitä.
10 Maito suojaa suolistosyövältä ja tyypin 2 diabetekselta. TOTTA On melko vakuuttavaa näyttöä siitä, että maito suojaa suolistosyövältä. Maidon kalsium ilmeisesti muuttaa suoliston mikrobistoa ja aineenvaihduntaa suotuisasti. Vähärasvaisten maitotuotteiden ja juuston käyttö on tutkimuksissa ollut yhteydessä pienempään tyypin 2 diabeteksen riskiin.
Asiantuntija: laillistettu ravitsemusterapeutti, THM, MBA Reijo Laatikainen
Teksti Katriina Ylönen, kuva Martti Leppä