Faktat tiskiin merkkipäivästä huolimatta: jos viimeksi kuluneesta vuosikymmenestä voi jotakin päätellä, Madonnan ura musiikillisena suunnannäyttäjänä on ohi.

Hän ei ole enää se artisti, joka nostaa esiin kekseliäimpiä tuottajia tai julkaisee ilmiöiksi nousevia singlejä. Häntä ei enää kopioida, vaan hän kopioi muita. Toisaalta niin popin kuuluukin toimia, ehkä kuusikymppisen ei kuulukaan olla enää edelläkävijä.

Madonna-fanit ovat masentuneet viime vuosina muustakin, esimerkiksi siitä, miten oman tiensä ylväs kulkija tuntuu alistuneen Hollywoodin sairaalloisille ulkonäköpaineille siinä missä muutkin: kiristettyjä kasvoja ei ole kaikista kuvista tunnistaa. Miten ihanaa olisi ollut nähdä popin kapinallisen näyttävän keskisormea myös luonnottoman ulkonäkökeskeiselle kulttuurille.

Valonpilkahduksiakin on näkynyt. Kun Bill-board-lehti palkitsi Madonnan vuoden naisena, tämä piti palkintogaalassa feministisen paatospuheen, jota jaetaan sosiaalisessa mediassa tiuhaan vieläkin. Madonna uskaltaa edelleen avata suunsa, vaikka häntä on yritetty vaientaa. Hän ei ole säyseä kuusikymppinen. Se on arvokasta.

Vaikka Madonnan nykytuotanto olisi parhaimmillaankin keskivertoa, kulttuurihistoriallisesti tärkeämpää artistia saa hakea. Michael Jacksonin kuoltua Madonna on elossaolevista suurin. Ei popin kuningatar, vaan ylin kuninkaallinen.