Apu

Maaseudun tulevaisuus jakaa Suomen kahtia

Maaseudun tulevaisuus jakaa Suomen kahtia

Leea ja Klaus Klemolan näytelmässä Maaseudun tulevaisuus Suomi on jaettu kahtia, eteläiseen ja pohjoiseen lääniin. Väki ja eläimet asuvat eteläisessä.
Teksti Liisa Talvitie
Mainos

Suomen Kansallisteatterin isolla näyttämöllä nähtävä Maaseudun tulevaisuus voi maan lisäksi jakaa myös katsojat kahtia. Hillitön, hauska, monia ajatuksia herättävä esitys on runsaudensarvi, josta riittänee tulkintoja ja mielipiteitä.

Ennakkokohu oli turhaa, ei suomalainen teatterikansa voi hätkähtää sitä, että Bertil-koiraa esittävä Miko Kivinen ja eläintilallisen roolissa Suomi-Filmin äänenpainoin näyttelevä Heikki Pitkänen juoksentelevat näyttämöllä pari kertaa hippulat vinkuen.

Leea ja Klaus Klemolan mielikuvitukselle on vain Kansallisteatterin katto rajana. Katonrajassa nähdäänkin yksi näytelmän kohtauksista. 

Katsoja voi löytää sadun kaltaisesta tarinasta tulkintoja maaseudun tyhjenemiseen, työelämään, terveyskeskusten palveluihin, tulevaisuudessa häämöttävään lihapulaan tai rakkauden- ja seksinnälkään, joka saattaa kalvaa jokaista kuolevaista.

Tai sitten ei tarvitse tulkita mitään, voi vain hypätä pää edellä mukaan tajunnanvirtaan, joka kuohuu kuin maito Malviina-vuohta esittävän, eläinten luottamusmiehen Mari Turusen nisistä. Eikä tajunnanvirta tarkoita sekavuutta, vaan lopulta ihan loogista kertomusta.

Leea Klemola on ohjaajana saanut Kansallisteatterin vakituisista ja vierailevista näyttelijöistä irti parhaimman.

Roolitus on alusta loppuun saakka onnistunut ja riemastuttava: Hattara-lampaana teurastusta kaipaava, ryypiskelevä ja lopulta naimisen ilot löytävä Sari Puumalainen, korskea, isäntäänsä pahoinpitelevä MyDream Diablo eli Suomenhevonen Ville Haapasalo, Jarmo "Jaska" Asserdahl eli kuollut Suomenhevonen, isäntänsä Maksimin kaunis suojeluseläin Jukka Puotila, useammassa roolissa nähtävä Juha Varis (erityisen vakuuttava Oxfordista saapuvana, täydellistä englantia puhuvana Panomiespässinä)... Tai läänintaiteilijaa näyttelevä Olli Ikonen, paikallisen kaupan työntekijän roolissa oleva Pirjo Määttä, vanha narttukoira Karin Pacius! Ja koko joukko esittämässä tarinaa Erkki Saaraisen hienosti toimivassa kaksikerroksisessa lavastuksessa, Tuomas Lampisen mielikuvituksellisissa puvuissa.

Näyttämöllä nähdään myös kuolleita sukulaisia, Myskihärkäihmisiä, Lakkoilevia lehmiä ja Tuonelan lautan henkilökuntaa.

Katsomossa, "museoviraston suojelemilla tuoleilla" istuu haamuja, tai ainakin niin näyttämöllä seikkailevat eläimet luulevat.

Ensi-illassa haamuista ei ollut tietoakaan, sen verran innostuneet olivat loppuaplodit.

Julkaistu: 27.11.2014