Eeva

Maarit Feldt-Rannan leski Vesa Kallionpää: ”Laki eutanasiasta saadaan toivottavasti pian – se oli myös Maaritin tahto”

Maarit Feldt-Rannan leski Vesa Kallionpää: ”Laki eutanasiasta saadaan toivottavasti pian – se oli myös Maaritin tahto”
Maarit Feldt-Ranta menehtyi marraskuussa 2019. Toimittaja Vesa Kallionpää sanoo, että hänen puolisonsa joutui kärsimään turhaan väistämättömän kuoleman edessä. ”Saattohoito oli hyvää ja ammattitaitoista, mutta Maarit itse olisi halunnut kuolinapua, jos se olisi ollut laillista.”
Julkaistu: 2.2.2021

Maailma menetti positiivisen ja eloisan ihmisen, jonka epäitsekkyys ja elämänilo hipoivat kaikkia rajoja. Itse menetin rakkaani ja vakuutuin harkitun eutanasian tarpeesta. Suru on suuri.

Näin kirjoitti toimittaja Vesa Kallionpää, kun hänen puolisonsa Maarit Feldt-Ranta menehtyi 51-vuotiaana pitkän kuolinpolun jälkeen 27. marraskuuta 2019.

Runsas vuosi myöhemmin Vesa, 60, on siivonnut työpaperit ja lehdet kotinsa ruokapöydältä. Hän kertoo hymyillen, että Maarit ei tykännyt, jos pöytä oli täynnä tavaraa.

”Hän oli näpsä ja piti järjestystä yllä. Minulta ote vähän lipsuu kotihommissa.”

Vesa laittaa kahvin tippumaan. Hän kertoo elävänsä jo melko normaalia arkea.

”Kaipaus puskee pintaan välillä kovaakin ja silmät kostuvat, mutta olen pystynyt tekemään töitä. Työ on tehokas lääke suruun.”

MTV:n uutisten politiikan toimittaja ei voi juuri etätöitä tehdä, ja päivät venyvät usein pitkiksi. Kesällä Vesa vietti aikaa mökillään Lapissa, ja syksyllä hän ehti muutaman kerran myös metsästämään.

Puolisonsa menettänyt Vesa Kallionpää sanoo, että kodista puuttuu nyt jotain hyvin oleellista. ”Maarit oli loistava kokki, valoisa kanssaeläjä ja niin näpsä kaikessa.”

Maarit olisi halunnut kuolinapua

Vesa Kallionpää tunnustaa olevansa haastattelusta vaivaantunut. Hän tuntee olevansa epämukavuusalueellaan.

SDP:n varapuheenjohtajana ja kansanedustajana toiminut Maarit Feldt-Ranta antoi monia henkilöhaastatteluja ja kertoi avoimesti sairaudestaan ja tunteistaan, mutta Vesa pysyi visusti taustalla. Yhteishaastatteluja pariskunnasta ei pyynnöistä huolimatta tehty.

”Ihmisenä en halua julkisuutta vieläkään, mutta minulla on hyvä syy, tärkeä asia, josta toivon keskustelua – jo Maaritinkin takia”, Vesa sanoo.

”Maarit olisi halunnut kuolinapua, jos se olisi ollut mahdollista. Tuntuu epäoikeudenmukaiselta, että niin elämäniloisen ihmisen elämä loppui niin tuskallisesti. Hän olisi ansainnut paremman kuoleman.”

"Olimme ammatillisesti eri puolilla aitaa ja monissa asioissa eri linjoilla. Maarit muisteli jälkeenpäin, että puoluesihteeriaikoinaan hän oli pitänyt minua pahimman luokan mediaharmina.”

Maarit Feldt-Ranta sairastui vatsasyöpään ensimmäisen kerran vuonna 2009 mutta toipui raskaiden hoitojen jälkeen työkuntoon. Neljä vuotta kontrollit näyttivät hyvää, mutta loppuvuonna 2013 syöpä uusiutui.

Vesa oli tullut Maaritin elämään ennen toista sairastumista. Molemmat olivat eronneet tahoillaan, ja katseet kohtasivat eduskunnan kahvilassa.

”Olimme erittäin epätodennäköinen pari, monessakin mielessä. Olimme ammatillisesti eri puolilla aitaa ja monissa asioissa eri linjoilla. Maarit muisteli jälkeenpäin, että puoluesihteeriaikoinaan hän oli pitänyt minua pahimman luokan mediaharmina.”

Toimittaja ja poliitikko löysivät toisensa kuitenkin ihmisinä.

”Se vaati hieman ammatillista sovittelemista ja luopumista puolin ja toisin, mutta se onnistui. Elämä on joskus ihmeellistä. ”

Maarit kertoi myöhemmin lehtihaastattelussa, että rakkaus auttoi häntä paranemaan. Hänellä oli erityinen syy elää.

Luonto oli tärkeä sekä Maaritille että Vesalle. He retkeilivät paljon yhdessä.

Onni ensimmäisestä lapsenlapsesta

Toisellakin kertaa syöpähoidot olivat rankat. Vatsasta leikattiin kaikki mahdollinen mitä ilman ihminen voi elää: vatsalaukun lisäksi ainakin sappi, perna ja osa haimaa. Kävi myös selväksi, että jos syöpä uusii kolmannen kerran, mitään ei olisi tehtävissä.

Maarit on kuvannut haastatteluissa koskettavasti, kuinka suhde oli vielä uusi ja rakastettu joutui hoitamaan häntä. Silti hän ei tuntenut olevansa potilas, vaan he olivat koko ajan myös pari. Romanssi ei ollut katkolla, vaan suhde jatkui.

Maaritin vointi parani vähitellen, tukka kasvoi, ja hän nautti elämästään kaikilla elämänalueilla. Hän oli työssään pidetty ja arvostettu, ja hänen kolme lastaan olivat ehtineet kasvaa aikuisiksi.

Erityisen iloinen Maarit oli ensimmäisestä lapsenlapsestaan, jonka sai jo 45-vuotiaana, noin vuosi ennen uutta sairastumistaan.

Kaiken kokemansa jälkeen Maarit sanoi uskaltavansa olla rakastunut.

Läheisen kärsimys on saanut Vesa Kallionpään kannattamaan harkittua kuolinapua.

Eduskunta hylkäsi kansalaisaloitteen eutanasiasta

Eduskunnassa käsiteltiin kansalaisaloitetta eutanasian hyväksymiseksi vuonna 2018. Maarit Feldt-Ranta kannatti aloitetta ja oli pettynyt, kun se hylättiin.

Silloin Vesa ja Maarit eivät vielä tienneet, kuinka pian ja kuinka läheltä aihe koskettaisi heitä.

Joulun alla kaksi vuotta sitten Maarit huomasi, että ruoka ei oikein imeytynyt ja hän laihtui nopeasti. Oireet tuntuivat ikävän tutuilta, ja mieleen hiipi epäilys syövän uusiutumisesta.

Kun Maarit vuodenvaihteen jälkeen meni kokeisiin, hän tiesi odottaa pahinta. Vesakin oli tavallaan varautunut ajatukseen, mutta uutinen oli silti molemmille järkytys.

Vielä edellisenä kesänä oli puuhattu mökillä, vaellettu Lapissa ja Maarit oli jopa juossut Jukolan viestin. Syksyllä hän juonsi parhaan ystävänsä, silloisen kansanedustaja Eero Heinäluoman häät ja kävi työmatkoilla Yhdysvalloissa ja Kanadassa.

”Tammikuussa 2019 Maarit pyysi minut luokseen eduskunnassa ja kertoi, että syöpä oli uusiutunut. Tiesimme, että mitään ei voinut enää tehdä. Hän saisi vain kipua lievittävää hoitoa. Tiedossa oli varma kuolema, kyse oli vain ajasta.”

"Maarit järjesteli asioitaan, suunnitteli hautajaisensa, kävi varaamassa hautapaikan ja valitsi vaatimattoman arkun. Hän lopetti pankkitilinsä ja hyvästeli ystävät."

Maarit ei enää asettunut ehdolle eduskuntavaaleissa mutta elämänhaluaan hän ei kadottanut. Viimeisessä, Kuukausiliitteessä julkaistussa haastattelussaan hän kertoi suhtautuvansa tulevaan tyynesti ja olevansa kiitollinen elämästään.

Hän oli saanut jo elää pidempään kuin ensimmäisen kerran sairastuttuaan oletti. Kansanedustajana Maarit oli voinut vaikuttaa työssään tärkeisiin asioihin, ja hänellä oli ollut aikaa jättää jäähyväiset läheisilleen.

”Minulla ei ole sellainen olo, etten olisi ehtinyt elää. Minulla on ollut vaikeuksia, mutta myös iloinen ja valoisa elämä”, hän sanoi.

Maarit kertoi myös mottonsa, joka on yksinkertainen ja viisas: Jonain päivänä kuolen, mutta kaikkina muina päivinä elän.

"Hoitorutiinit seurasivat toisiaan. Oli vaikea tajuta, että maailma ulkopuolella jatkui normaalisti,” Vesa Kallionpää muistelee Maaritin saattohoitoa.

Saattohoitopäätös

Kolmannen vakavan diagnoosin jälkeen Maarit Feldt-Ranta ylitti vielä kerran kaikki odotukset. Hän eli lääkäreiden ja läheistensä hämmästykseksi miltei vuoden, paljon pidempään kuin ennakoitiin.

Alkuvuosi sujui melko hyvin, vaikka Maaritin askel lyheni, paino laski ja kunto hiipui. Kipulääkeannoksia nostettiin, ja välillä Maarit kävi sairaalassa tiputuksessa. Kriisipäivinä Vesan työkaverit ja työnantaja joustivat ja hän pystyi pitämään puolisostaan huolta.

”Yritimme elää mahdollisimman normaalisti. Maarit järjesteli asioitaan, suunnitteli hautajaisensa, kävi varaamassa hautapaikan ja valitsi vaatimattoman arkun. Hän lopetti pankkitilinsä ja hyvästeli ystävät.”

Kun Maaritin kunto syksyllä 2019 äkkiä romahti, Vesa jäi pois töistä. Toiveena oli, että he olisivat voineet viettää viimeiset viikot kotona.

”Pian kävi kuitenkin selväksi, että kotihoito ei onnistuisi. Maaritin saattohoitolääkäri suositteli siirtoa Jorvin sairaalan yhteydessä toimivaan Villa Glimsiin. Se oli ehdottomasti oikea päätös, niin heikossa kunnossa Maarit oli jo silloin.”

Viimeiset viikot

Saattohoidossa ollaan päiviä, viikko tai pari, mutta Maarit joutui odottamaan kuolemaa noin kuukauden. Koko tuon ajan myös Vesa oli sairaalassa joka päivä, aluksi yötä myöten. Viimeisinä viikkoina hän kävi kotona nukkumassa mutta palasi aina aamuisin osastolle.

”Aloin jo toivoa, että Maarit pääsisi vihdoin kärsimyksistään, ja miltei jo itsekin laitostuin. Melkein joka päivä yksi tai useampi potilas osastolla kuoli. Ihminen, jonka olin nähnyt edellisenä päivänä, oli seuraavana päivänä poissa. Hoitorutiinit seurasivat toisiaan. Oli vaikea tajuta, että maailma ulkopuolella jatkui normaalisti.”

Vesa kertoo, että myös ruokaa tarjoiltiin säännöllisesti, vaikka Maaritin syömisestä oli tullut mahdotonta jo ennen sairaalaan tuloa.

”Minä söin ne ruuat.”

Parhaina sairaalapäivinään Maarit imeskeli hiukan mehujäätä, kunnes hän ei tehnyt enää sitäkään. Hän kuihtui ja laihtui. Kipulääkekanyylille oli kerta kerralta yhä vaikeampi löytää paikkaa.

”Maaritilla oli paitsi suuri myös kohtalokkaan vahva sydän. Se jaksoi pumpata, vaikka ihminen ympärillä kuihtui.”

Otsan rypyt kertovat kivusta

Vesalle oli järkytys nähdä, millaista vatsasyöpään kuoleminen voi viimeisinä viikkoina olla. Mahasyövässä kipulääkkeiden annostelu on tavallista mutkikkaampaa, koska potilaalla on myös pahoinvointia. Samaan lääkepumppuun pitää sekoittaa eri lääkkeitä, ja tarvittava ylimääräinen kipulääke joudutaan antamaan erikseen. Kanyyleja tarvitaan paljon.

Hoitajien mukaan otsan rypyt kertovat, jos kuolevalla on kipuja.

”Loppupäivinä en voinut enää tietää, kärsikö Maarit fyysisistä kivuista, kun riutuneiden kasvojen koko ilme oli kuin kärsimyksen kuva. Tuijotin hänen otsaansa ja toivoin, että nukutus ja kipulääke auttaisivat.”

"Kaikki hyvästelyt oli tehty moneen kertaan. Jäljellä oli vain kärsimys, joka jatkui ja jatkui."

Puolisonsa viimeisen päivän vaiheita Vesa ei halua muistella.

”En ollut varma, mihin asti hän minua kuuli, vaikka minulle kerrottiin kuulon olevan kuolevan viimeinen aisti. Jos kuolevalla tuossa kammottavassa tilanteessa on tietoisuus, niin inhimillisyyden nimissä en haluaisi kenenkään tuntevan samoin kuin Maarit ehkä tunsi. Ja jos tietoisuutta ei ole, onko mitään syytä pitkittää varmaa kuolemaa?”

Maarit oli toipunut rankoilla hoidoilla vaikeasta syövästä poikkeuksellisesti kaksi kertaa, mutta enää toivoa ei ollut.

”Kaikki hyvästelyt oli tehty moneen kertaan. Jäljellä oli vain kärsimys, joka jatkui ja jatkui. Hänellä oli paitsi suuri myös kohtalokkaan vahva sydän. Se jaksoi pumpata, vaikka ihminen ympärillä kuihtui.”

Rakkaansa pitkittynyttä ja tuskallista hiipumista seuratessaan Vesan kanta kuolinapuun ja eutanasiaan vahvistui.

”Maarit oli esimerkki harkitun eutanasian tarpeesta. Väistämättömän viivyttäminen ei aina ole kenenkään etu. Eikö olisi inhimillistä ja sivistynyttä, että turhat kärsimykset voitaisiin elämän loppuhetkillä välttää?” Vesa kysyy.

”Näin korona-epidemian aikana voi ehkä tuntua omituiselta puhua vapaaehtoisesta kuolemasta. Kuolema koskee kuitenkin meitä kaikkia, ja kysymys hyvän kuoleman tarpeesta pysyy pandemioista huolimatta.”

”Tiesimme, että mitään ei voinut enää tehdä. Maarit saisi vain kipua lievittävää hoitoa. Tiedossa oli varma kuolema, kyse oli vain ajasta.”

Hyvä saattohoito

Eutanasia on Vesa Kallionpään mielestä värittynyt sana. Siihen liittyy paljon kulttuurillista ja uskonnollista torjuntaa sekä pelkoa ja suoranaista tietämättömyyttä.

”Eutanasia ei tarkoita sitä, että kaikki vaikeasti tai parantumattomasti sairaat voitaisiin surmata. Kuolevan tahtoa pitää kuulla.”

Vesa uskoo ja toivoo, että on löydettävissä ratkaisu, joka kunnioittaa elämää, lääkärietiikkaa ja yksilön oikeuksia, mutta joka antaa mahdollisuuden hyvään kuolemaan.

”Ei luulisi olevan mahdotonta muotoilla laki niin, että rajat ovat kyllin selvät ja tiukat. Hyviä esimerkkejä on esimerkiksi Kanadassa, Oregonissa ja Australiassa.”

Eutanasian vastustajat perustelevat näkemystään yleensä sillä, että hyvä saattohoito korvaa kuolinavun.

Maaritin saattohoito oli lämmintä ja ammattitaitoista, ja Vesa haluaa erityisesti kiittää Villa Glimsin lääkäriä ja hoitajia.

”Hyvä saattohoito on tärkeä osa arvokasta kuolemaa, mutta se ei ole ristiriidassa tapauskohtaisesti harkitun kuolinavun kanssa. Eivät ne ole toisensa poissulkevia asioita. Kaikki tekivät parhaansa, mutta silti Maaritin viimeiset viikot olivat niin rankkoja, että teki pahaa katsoa vierestä. En toivoisi niin pitkittynyttä loppua kenellekään.”

”Sikäli minulla on rauhallinen mieli, että ehdimme puhua kaikki asiat selviksi. Mitään ei jäänyt sanomatta. Ei tästä kuolinapuasiastakaan. Siitä jäin hänelle velkaa.”

Kuin aurinko ja kuu, aina kanssamme

Maaritin kuolinilmoituksessa luki puolison, sisarusten ja lasten nimien yllä lyhyesti: Olet kuin aurinko, kuu ja tähdet – aina kanssamme. Yhteisen kodin ikkunalla Espoon Leppävaarassa on valokuva hymyilevästä Maaritista.

”Hän oli niin myönteinen ihminen, että jotain siitä hän onnistui varmasti tartuttamaan minuunkin, tällaiseen äijänjäärään,” Vesa Kallionpää pohtii.

Ensimmäiset viikot Maaritin kuoleman jälkeen menivät kuin sumussa.

”Ihmiset olivat ystävällisiä ja sain paljon osanottoa ja tukea ystäviltä, työkavereilta ja yllättäviltäkin ihmisiltä.”

Sen jälkeen Vesa on yrittänyt palata arkeen, katsoa eteenpäin ja jatkaa mahdollisimman normaalia elämää. Aika on auttanut.

”Sikäli minulla on rauhallinen mieli, että ehdimme puhua kaikki asiat selviksi. Mitään ei jäänyt sanomatta. Ei tästä kuolinapuasiastakaan. Siitä jäin hänelle velkaa.”

Vesalla ja Maaritilla oli vielä viimeisenä yhteisenä kesänään usein hauskaa yhdessä. Heillä oli samanlainen huumorintaju ja he nauroivat paljon.

Kuoleman edessä Maarit oli myös huolissaan Vesan elämän jatkumisesta surun jälkeen. Hän vitsaili kehuneensa miestään niin usein eri haastatteluissa, että tällä ei pitäisi olla mitään hätää parisuhdemarkkinoilla.

”Juuri sellainen Maarit oli. Positiivinen, huumorintajuinen ja lämmin ihminen. Hän hurmasi kaikki, kunnes voimat hiipuivat ja valo lakkasi loistamasta.”

Vesa Kallionpää täytti viime kesänä kuusikymmentä vuotta. ”Maarit suunnitteli järjestävänsä minulle juhlat, vaikka en ole juhlijatyyppiä. Juhlat jäivät pitämättä.”

Kuolemasta pitäisi puhua avoimemmin

Vesa Kallionpää sanoo, että kuolemasta pitäisi puhua avoimemmin. Hänen oma mielipiteensä on raskaan kokemuksen myötä entisestään varmistunut.

”Ehkä ihmiset yleensäkin ymmärtävät tosiasiat vasta kun ne tulevat kyllin lähelle”, Vesa pohtii.

”Saattohoidossa on varmasti kehittämistä, mutta toivottavasti myös laki harkitusta eutanasiasta saadaan säädetyksi mahdollisimman pian. Vastuista ja rajauksista pitää tietenkin sopia, ja tärkeintä on, että kuolevan selvää tahtoa kunnioitetaan. Se on inhimillistä ja armollista. Se oli myös Maaritin tahto.”

Sosiaali- ja terveysministeriö asetti eutanasiaa koskevan kansalaisaloitteen jälkeen asiantuntijatyöryhmän, joka selvittää elämän loppuvaiheen hoidon kehittämistä ja kuolinavun mahdollisuutta.

”Toivon todella, että laillinen kuolinapu etenisi. Ihmisellä pitää olla mahdollisuus kohtuulliseen itsemääräämisoikeuteen ja hyvään kuolemaan.”

Haastattelun jälkeen Vesa Kallionpää kommentoi aihetta Twitterissä:

Ihminen on käynyt kuussa ja osaa halkaista atomin, mutta elämän rajallisuuteen ei osata suhtautua järkevästi. Turha kärsimys varman kuoleman edessä ei voi olla elämän tarkoitus eikä kenenkään etu.

12 kommenttia