Nyt tämä jätkä lähtee. Minuahan ei kukaan enää häiritse, päätti Miska Tuppi juteltuaan ulosottomiehen kanssa. Tapaaminen oli niin vastenmielinen, ettei hän tahtonut kokea samaa enää koskaan.  Tosin oli Miskan omaa syytä, että ulosottomies oli pyytänyt hänet juttusilleen. Hän oli pannut haisemaan kymmeniätuhansia euroja velkarahaa eikä pystynyt maksamaan niitä takaisin. Rahat olivat menneet pääasiassa autoihin, joita Miska vaihtoi tiuhaan tahtiin. Alle oli saatava aina vain parempi ja kalliimpi menopeli. Kerran hän lähti ostamaan pelkästään auton kaiutinjohtoja, mutta palasi kotiin kaiuttimilla varustetun kaaran kanssa. Ostopäätös syntyi parissa minuutissa.  Vaimolleen Miska vakuutti, että hänellä oli kyllä varaa moiseen. Puoliso luotti Miskaan, koska perheen raha-asioiden hoito oli aina ollut miehen kontolla. Totuus hölmöilyistä paljastui vasta ulosottomiehen kirjeen myötä. – Mieleni oli niin musta, etten nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin kuoleman. Halusin kuitenkin soittaa vielä yhden puhelun terveydenhoitajalle, jonka luona olin käynyt juttelemassa vaikeuksistani. Hän ei vastannut, mikä vahvisti päätöstäni tehdä itsemurha. Viime hetkellä puhelin pirisi, kun hoitaja soitti minulle takaisin, Miska Tuppi, 63, muistelee nyt kuusi vuotta myöhemmin. Puhelu pelasti hänen elämänsä. Miska kertoi, että oli päättänyt kuolla. Hoitaja sai Miskan kuitenkin lupaamaan, että tämä tulisi seuraavana päivänä terveysasemalle. Lopulta mies suostui. Ehkä hän pärjäisi huomiseen. – Vasta silloin sain kuulla sairastavani kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Sairaus selitti kokemani ylä- ja alamäet. Välillä – kuten autokauppoja tehdessäni – riehuin sata lasissa ja välillä olin niin uupunut, että en meinannut saada mitään aikaiseksi. Tuntui helpottavalta, kun touhuni saivat selityksen.

Miska ei osaa sanoa, missä vaiheessa tauti oli alkanut oireilla. Kenties jo poikavuosina tai nuorena aikuisena, mutta tuolloin tuntui ihan normaalilta, että välillä meni lujaa ja välillä vähän vaisummin. Lapsuutta hankaloitti lukihäiriö, mutta sitä ei 60-luvulla tunnistettu. Poikaa yritettiin opettaa lukemaan ja kirjoittamaan väkipakolla. Kun tässä ei onnistuttu, seurauksena oli jälki-istuntoa. – Kaiken kukkuraksi olin vasenkätinen, eikä sitäkään suvaittu. Opettaja sanoi, että täällä ei kukaan kirjoita vasemmalla kädellä, ja jouduin pakosta tuhertamaan oikealla. Käsialastani on edelleen vaikea saada selvää. En liioin osaa kunnolla lukea, joten en esimerkiksi pysty seuraamaan tekstiä telkkarista. Miska luuli olevansa koulun ainut pöljä, mikä vaikutti itsetuntoon. Hän piti silti puolensa, kun häntä yritettiin kiusata huonon lukutaidon takia. – Itsestäni ei tullut kiusaajaa, vaikka siihenkin oli hyvät ainekset. Olen aina ollut heikompien puolella, eikä minulla ole koskaan ollut tarvetta potkia muita päähän. Kehnon koulumenestyksen takia Miska kävi koulua vain kahdeksan luokkaa. Samanaikaisesti hän jakoi paikallislehteä. Koulun lopetettuaan hyvänä lehdenjakajana tunnettu nuorimies sai juoksupojan pestin ja sittemmin sairaalasta sisälähetin paikan. Tästä alkoi hänen ”sairaalauransa”. Se sai jatkoa, kun Miska haki 70-luvun puolivälissä huoltomieheksi Seinäjoen terveyskeskukseen. – Minulta kysyttiin, otanko viinaa vapaa-ajalla. Vastasin rehellisesti, että otan jonkin verran. Sain silti työpaikan. Viihdyin hyvin mukavassa porukassa, mutta viina pakkasi tulemaan liikaa kuvioihin. Olin iltaisin pienessä pöhnässä, mutta aamulla aina ajokunnossa. Paitsi kerran, kun hyppäsin yöllä rattiin juovuksissa.

Nuorena miehenä Miska ajoi humalassa pahan kolarin. Parikymmentä vuotta sitten hän pani korkin lopullisesti kiinni.

Miska ajoi pahan kolarin. Puhelintolppa katkesi miehen korkeudelta, ja ambulanssimiehet löysivät Miskan tajuttomana pientareelta. Luita oli mennyt poikki, ja päässä oli paha haava. Ajokortti pantiin kuivumaan kahdeksaksi kuukaudeksi. – Pomoni suhtautui tapahtuneeseen ymmärtäväisesti, koska olin kertonut viinan juomisesta työhaastattelussa. Sain pitää paikkani, jos kykenisin hoitamaan työni. Se oli haastavaa, sillä tarvitsin autoa. Jouduin lainaamaan sen ja pyytämään kavereita kuskiksi.  Sen koommin Miska ei ole ajanut humalassa, mutta hän tipotteli yhä viinaa iltaisin ja vapaapäivinä. Juominen jatkui vuoteen 1996 asti. Raitistumispäätöstä edelsi kostea kesä palleatyräleikkauksen jälkeen. – Avoleikkaus oli kova juttu, ja lääkäri ohjeisti minua sanomalla, että muista nyt juoda hyvin. Minä tuumin, että tuohan oli hyvä pointti, ja hain kaljaa jo sairaalasta kotiin palatessa. Koko kesä meni juopotellessa, ja olin todella kehnossa kunnossa. Sitten päätin, että tästä on tultava loppu. Menin A-klinikalle, mutta eksyin ensin väärään rappuun. Mielessä kävi, että viinan juonnin ei ole tarkoitettu loppuvan, mutta onneksi jatkoin matkaa seuraavaan rappuun. Vastassa oli tuttu lääkäri. Tämä totesi, että Miskalla oli hyvät mahdollisuudet raitistua, koska hän oli tullut hoitoon omasta tahdostaan. Lääkäri kirjoitti Antabus-reseptin, vaikka Miska ei kokenut tarvitsevansa sitä.  – Minulla oli niin kova halu päästä eroon viinasta, että arvelin sen riittävän. Hain kuitenkin Antabukset, jotta emäntä ja lapset rauhoittuisivat. He olivat kärsineet takiani tarpeeksi. 

Elämänsä naisen Miska tapasi jo 19-vuotiaana nuorukaisena. Hääkellot soivat vuonna 1975, ja vuotta myöhemmin hänestä tuli isä. Toinen lapsi syntyi kolmen vuoden kuluttua. – Tykkään lapsista hullun lailla ja hoidin omiani paljon, kun he olivat sairaana tai emäntä oli töissä. Menin usein neuvolaan lasten kanssa, toisin kuin isät tuohon aikaan yleensä. Siellä naiset ihmettelivät, kun vaihdoin vaipat. Heidän miehensä istuivat autossa neuvolan ulkopuolella. Miskan liitto kesti hänen sähläämisensä viinan kanssa. Kun juominen loppui, hän ja vaimo kuitenkin muuttivat erilleen asumaan. Tosin eroa kesti vain muutaman vuoden, minkä jälkeen pari palasi yhteen. – En voi kyllin kiittää emäntää siitä, että hän on jaksanut katsella minua kaikki nämä vuodet. Hän ja lapset ovat olleet tukenani pahimpinakin hetkinä, vaikka sairauteni on vaatinut heiltä paljon voimia. Emäntä kesti myös sen, että meiltä meni velkojeni takia asunto alta. Nyt velat on maksettu, ja sain myös luottotiedot takaisin. Enää en ostele uusia autoja, mutta tykkään yhä ajaa. Ajaminen on minulle eräänlaista terapiaa, jonka aikana pistän maailmaa kuntoon. Kun Miska oli saanut kaksisuuntaisen mielialahäiriön diagnoosin kesällä 2011, hänelle ehdotettiin sairaalahoitoa. Hän ei suostunut, koska halusi mennä juhannuksen viettoon vaimon veljen veneelle Virroille. Hän vakuutti, ettei hukuttaisi itseään, ja perusteli asiaa sillä, että inhosi vettä. Mielialaa tasaava lääkitys alkoi kuitenkin välittömästi. Vointi ei kohentunut heti, vaan juhannuksen jälkeen Miska oli entistä huonommassa kunnossa. Nyt hänet kirjattiin potilaaksi Törnävän psykiatriseen sairaalaan. – Olin ajanut paikan ohi miljoona kertaa ja ajatellut, että tuonne en ainakaan ikinä joudu. Toisin kävi, ja hyvä niin. Yllätyksekseni mielisairaala oli mukava paikka. Myös lääkitys saatiin kohdalleen.

Miska ajaa yhä noin 25 000 kilometriä vuodessa.   – Ajaminen on minulle terapiaa. Laitan samalla maailmaa kuntoon.

Miskalle määrättiin myös sähköhoitoa. Hän ei vastustanut sitä, mutta hänelle tuli hoidosta outo olo. Muisti saattoi pettää täysin. Kolmannen hoitokerran jälkeen hän sai kuulla, että oli yrittänyt lähennellä hoitajaa liinavaatevarastossa. – En muistanut siitä mitään. Tuumasin, että minun täytyy olla tervehtymässä, jos naiset kiinnostavat. Sähköhoito loppui tähän. Enemmän Miska hyötyi muiden potilaiden tapaamisesta ja pienistä arjen töistä, jotka tähtäsivät toimintakyvyn parantamiseen. Hän oli aina ollut kätevä käsistään ja nautti siitä, että sai askarrella ja tehdä jotain konkreettista. – Minulla oli valtava tarve saada itseni kuntoon. Ajattelin silti aluksi, että en varmasti ala tehdä mitään pääsiäispupuja. Kummasti niitä tuli kuitenkin tehtyä. Ensimmäisenä aamunaan Törnävässä Miskaa huoletti, miten pitkään sairaalassa voisi olla laitostumatta. Kolmea ja puolta kuukautta myöhemmin hän kertoi tykkäävänsä sairaalaelämästä ja viihtyvänsä hyvin. – Silloin tuli lähtö. Minulla oli jo liian mukavaa. Kotiinpaluu hieman hirvitti. Miten hän pärjäisi normaalissa arjessa? Vaikka vointi oli parempi, toimintakyky ei ollut entisensä.  – Ennen minulla meni johonkin hommaan kaksi tuntia, ja nyt se vei kaksi päivää. Väsyn yhä helposti, ja keskittymiseni on heikkoa. Minusta ei koskaan tule samanlaista kuin ennen, ja tämä on vain hyväksyttävä. Onneksi olen säilyttänyt huumorintajuni, sillä ilman sitä en pärjäisi.

Työpaikkaansa Seinäjoen terveyskeskukseen Miska ei voinut enää palata. Tuntui haikealta jättää työelämälle hyvästit yli 40 vuoden jälkeen. Toisaalta oli helpottavaa jättää työnteko taakseen, koska se oli jo jonkin aikaa tuntunut haastavalta.  – Minut tunnettiin avuliaana kaverina, jolta löytyi aina virtaa auttaa muita. En osannut sanoa ei kenellekään. Lopulta olin aivan piipussa. En kuitenkaan yhdistänyt uupumustani masennukseen. Ajattelin vain, että nyt pitää huilata, mutta en ollut väsymyksen takia töistä poissa.  – Mieleni musteni todella vasta, kun ulosottomies otti yhteyttä. Silloin putosin kerralla pimeään. Onneksi soitin sen yhden puhelun, jonka ansiosta olen elossa. Tämänhetkisen vointinsa Miska arvioi asteikoilla 1–10 kahdeksan ja yhdeksän välille. Julkisiin paikkoihin meneminen tuntuu pelottavalta, mutta onnistuu lääkkeiden avulla ja kaverin kanssa. Myös tunteet ovat pinnassa, ja itku tulee herkästi. – Alkoholistit ovat usein yliherkkiä, ja minua kutsutaan Niiskuneidiksi. Tämän takia en seuraa paljonkaan urheilua: olen aina häviäjän puolella, ja häviöstä tulee paha mieli.  Arkea rytmittävät viikoittaiset käynnit mielenterveyskuntoutujien päivätoimintakeskuksessa. Lisäksi Miska käy mielen hyvinvoinnista ja päihteettömästä elämäntavasta kiinnostuneiden kohtaamispaikoissa Olkkarissa ja Plakkarissa. On tärkeää tavata muita kuntoutujia ja kuulla heidän mietteitään. – Oman kohtaloni takia en tunne yhtään katkeruutta. Minun piti kulkea nämä polut ja rypeä tässä lammikossa juuri tämän verran. Nyt asiat ovat hyvällä mallilla. Suurin toiveeni on, että pysyisin kunnossa vastedeskin. Kaikki muu tulee siinä sivussa. 

Mikä sairaus? Kaksisuuntainen mielialahäiriö on pitkäaikainen ja vahvasti perinnöllinen mielenterveyden häiriö. Sitä luonnehtivat tavanomaisesta poikkeavat mielialojen vaihtelut: masennus ja maniajaksot sekä niin sanotut sekamuotoiset jaksot. Välillä voi olla täysin oireettomia jaksoja tai jaksoja, jolloin oireet ovat hyvin lieviä. Maniajaksoja leimaa usein harkintakyvyn puute. Häiriöstä kärsivä saattaa tehdä asioita, jotka tuottavat hänelle ja hänen läheisilleen runsaasti vaikeuksia. Hän voi esimerkiksi sotkea raha-asiansa täysin tai käyttäytyä seksuaalisesti riskialttiisti. Seurauksena voi olla ongelmia perheen, työn ja poliisin kanssa. Maaninen käyttäytyminen voi näkyä myös aggressiivisena kiihtymyksenä. Tyypin II kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä maniajaksot ovat lievempiä ja tasaisempia, niin sanottuja hypomaanisia kausia. Hypomaaninen jakso ei ole niin vakava, että se aiheuttaisi merkittäviä vaikeuksia työssä tai sosiaalisissa suhteissa.  Masennusjaksojen aikana sairastunut kokee usein syyllisyyden ja arvottomuuden tunteita. Mielessä voi liikkua ajatuksia kuolemasta. Myös unihäiriöt ovat tavallisia. Sekamuotoisissa jaksoissa esiintyy yhtä aikaa sekä masennusta että maniaa. Sekamuotoinen jakso voi olla erityisen tuskallinen, koska sairastuneen ajatustoiminta on hyvin kiihtynyttä, mutta ajatukset masentuneita. Kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavilla voi olla myös aistiharhoja tai harhaluuloja. Lisäksi heillä on taipumusta kärsiä alkoholiongelmasta tai muista päihdeongelmista poikkeuksellisen usein. Runsas juominen voi voimistaa sekä mania-  että masennusjaksoja. Lähde: www.mielenterveysseura.fi >  kaksisuuntainen mielialahäiriö.

Teksti Maarit Vuoristo kuvat timo Aalto