Komposti ei ensi näkemältä vaikuta paikalta, joka saisi luontokuvaajan hihkumaan innostuksesta. Siellä on puoliksi maatuneita ruskeita banaaninkuoria ja muita kasvinosia, lehtiä ja heinää sekä edellisaamun kahvinpurut. Näkymä – ja hajumaailma – on kaikkea muuta kuin esteettinen.
Mutta pinnan alla avautuu toisenlainen maailma: jo lähes mullaksi muuttuneessa eloperäisessä aineksessa puurtaa hiljaisten työläisten armeija – lahottajat.
Sudenmaito lienee Suomen tunnetuin limasieni.
Lahottajia on moneen lähtöön, ja suuri osa niistä ei ole edes eläimiä. Näkyvimpiä lahottajia ovat sienet, joiden näyttävät itiöemät ovat läheltä katsottuna suorastaan taiteellisen koristeellisia.
Sama, mikä tapahtuu kompostissa, tapahtuu myös kaikkialla maaperässä, metsissä ja pelloilla.
Jokaisessa neliömetrissä maata elää miljoonia alkueläimiä ja sukkulamatoja, kymmeniätuhansia punkkeja ja hyppyhäntäisiä. Useimmat selkärangattomat eläimet pystyvät syömään vain sellaista kasvijätettä, jonka hajotustyön mikrobit ovat jo aloittaneet.
Maaperässä kuhisevat pikkueläimet kuitenkin nopeuttavat kasvijätteen hajoamista syömällä ja pureskelemalla sitä. Pikkueläinten ulosteissa ravinteet jatkavat kiertoaan.
Juoksiaiset ovat nopealiikkeisiä petoja, jotka tekevät tärkeää työtä pitäessään maaperän pikkueliöiden määrän kurissa.
Tunnetuimpia maaperän muokkaajia ovat lierot, kotoisammin kastemadot. Lierojen myllertämisen ansiosta maaperä muuttuu kuohkeaksi ja ilmavaksi, ja siinä on kasvien hyvä kasvaa. Lisäksi lierojen erittämä lima on mainio kasvualusta maabakteereille, joilla on tärkeä rooli orgaanisen aineksen hajottamisessa.
Suomessa elää lähes parikymmentä lierolajia. Monen lajin nimet kertovat niiden elinympäristöstä: peltoliero, rantaliero, metsäliero, tunkioliero ja uutena tulokkaana jopa viemäriliero.
Punaruskeat kastelierot voivat kasvaa jopa 30 sentin pituisiksi ja kaivautua monen metrin syvyyteen. Ne ovat todella hyviä maa-aineksen laadun parantamisessa.
Lierot pitävät kosteudesta, mutta liika on liikaa. Rankkasateiden aikana lierojen hapensaanti vaikeutuu, ja niiden on noustava maan pinnalle hengittämään. Silloin niitä näkee paljon asfaltilla, ja pyörätiellä on vaikea ajaa osumatta matoihin.
Mustesieni koristaa kompostia. Taustalla mädäntyvä omena.
Lierot eivät mielellään tulisi ulos muhevasta ja suojaisasta maaperästään, koska maan päällä niitä vaanivat monet vaarat. Etenkin linnut saalistavat kastematoja.
Omalla pihallani seuraan usein huvittuneena, kun mustarastas hyppelehtii tasajalkaa nurmikolla. Sitten se pysähtyy, kääntelee päätään uteliaan näköisenä ja kiskoo mullasta esiin lieroja näiden vastusteluista huolimatta. Kun rastas lennähtää pesälleen, nokallinen matoja katoaa pian nälkäisten rastaanpoikasten suihin.
Tämäkin arkipäiväinen tapahtuma on osoitus siitä, kuinka luonnossa kaikki liittyy kaikkeen ja erilaiset eliöt ovat riippuvaisia toisistaan. Lierojen muokkaamassa maaperässä sienirihmastojen kuljettamien ravinteiden turvin on kasvanut myös se männikkö, josta hirsitaloni materiaali on kaadettu – talon, jonka räystään alla rastaskin kasvattaa poikasiaan.
Limasieni iski katajan runkoon. Seuraavana päivänä värikäs olento oli kadonnut ja jättänyt jälkeensä osittain lahonneen puuvarren.
Maaperässä elää monia niin erikoisen näköisiä otuksia, että niitä on vaikea luokitella. Lapsesta lähtien olen ihmetellyt tuhatjalkaisia – miten sellaisia otuksia voi edes olla olemassa?
Tuhatjalkaiset kuuluvat kaksoisjalkaisten luokkaan, ja niillä on kirjaimellisesti mahanalus täynnä jalkoja. Ei niitä sentään tuhatta ole, useita kymmeniä kuitenkin.
Tuhatjalkaiset ovat luonnon kannalta tärkeitä lahottajia. Maaperässä hitaasti liikkuessaan ne hienontavat mätänevää kasviainesta ja siten nopeuttavat ravinteiden vapautumista ja kiertoa maaperässä.
Kaikki maan hiljaiset eivät ole itse lahottajia tai maaperän muokkaajia, mutta niillä voi silti olla korvaamaton rooli luonnon tasapainon ylläpitämisessä. Esimerkiksi juoksujalkaiset vipeltävät maaperässä ja saalistavat myrkkyleuoillaan muita pikkueläimiä.
Limasieni koivun tyvessä.
Juoksujalkaisten toiminta on elintärkeää, koska ilman petoja pikkueliöt lisääntyisivät räjähdysmäisesti ja ajaisivat koko maaperän ekosysteemin kaaokseen. Myös loiset pitävät pikkueläinten määrää kurissa.
Juoksujalkaiset muistuttavat tuhatjalkaisia, mutta niiden rakenne ja elintavat ovat erilaiset. Nimensä mukaisesti juoksujalkaiset liikkuvat nopeasti. Niillä on kymmeniä jalkapareja, joillakin lajeilla lähes parisataa.
Suomessa elävät juoksujalkaiset ovat hurjasta ulkonäöstään ja myrkyllisyydestään huolimatta ihmiselle harmittomia, mutta trooppisissa maissa elää kymmenien senttien pituisia jättijuoksiaisia eli skolopendrejä, joiden purema voi olla ihmisellekin kivulias.
Kirkkaankeltainen paranvoi vaeltaa metsän pohjalla.
Oma lukunsa lahottajien joukossa ovat limasienet. Ne eivät ole sieniä, kasveja eivätkä oikein eläimiäkään, vaan jotain siltä väliltä.
Monesti sienimetsässä kulkiessa voi nähdä mustikanvarpujen päällä kirkkaankeltaista, hieman jauhomaista ainetta – kuin joku olisi purskauttanut spraymaalia. Se on Suomen yleisimpiin kuuluva limasieni paranvoi.
Toinen hyvin yleinen limasieni on sudenmaito. Se elää puiden rungoilla pieninä oranssinvärisinä näppylöinä, joista puristettaessa tulee esiin valkeaa, maitomaista ainetta.
Limasienistä huomaa, että ne ovat kovan luokan lahottajia: kun kantoon tai puun tyveen ilmestyy limasieni, se liikkuu puun päällä hitaasti ja pysyy värikkäänä muutaman päivän. Sitten limasieni häviää näkyvistä, ja jäljelle jää pehmentynyt, puruinen puuaines. Luonnon kiertokulku jatkuu. ●
Teksti ja kuvat Juho Rahkonen
