Apu

Maaliskuun yöt tarjoavat poikkeuksellisia luontoelämyksiä

Maaliskuun yöt tarjoavat poikkeuksellisia luontoelämyksiä

Maaliskuu on luonnossa haasteellista aikaa, mutta tähtikirkkaat yöt tarjoavat parhaimmillaan sellaisia elämyksiä, joita ei muina vuodenaikoina voi kokea. Mystisen tunnelman kruunaavat yön valtiaat, pöllöt.
Teksti Juho Rahkonen
Kuvat Juho Rahkonen
Mainos

Luontokuvaajana en ole koskaan pitänyt lopputalvea vuoden parhaimpiin kuuluvana aikana. Maaliskuussa maata ja järviä peittää usein tylsän tasainen valkoinen hanki. Puista lumet ovat jo sulaneet pois, ja maisema näyttää mitäänsanomattomalta.

Maaliskuu ei ole oikeastaan enää talvea, mutta ei vielä kevättäkään. Se on kummallista väliaikaa, jonka aikana masennus ja jopa itsemurhat Suomessa tilastollisesti lisääntyvät. Ankea fiilis tulee valon nopeasta lisääntymisestä huolimatta – tai ehkä juuri sen vuoksi.

Pitkän ja pimeän kaamosajan jäljiltä monen takki on tyhjä, ja aivot ovat turtuneet matalaviritteiseen junnaamiseen. Kun kuukausia säästöliekillä kärvistellyt pääkoppa saa yhtäkkiä runsaasti auringonvaloa, jota lumihanget vieläpä voimistavat, monelle tulee kaamosmasennuksen tapainen tunne, kevätmasennus.

Olen itse monena vuonna, etenkin nuorempana, kokenut ikäviä kevätmasennuksen oireita. Siitä huolimatta joka vuosi odotan kevättä enemmän kuin mitään muuta. Kevät on elämän juhla, ja maaliskuu sen alkusoitto.

Monissa kielissä maaliskuun nimi tulee latinankielisestä sanasta Martius. Ruotsiksi ja ranskaksi maaliskuu on mars, englanniksi March. Kuukausi oli ennen vanhaan omistettu sodanjumala Marsille. Punainen planeetta muuten näkyy hyvin maaliskuun kirkkaalla iltataivaalla, samoin kuin monet muut taivaankappaleet.

Suomi poikkeaa tässäkin suhteessa indoeurooppalaisista kielistä, koska meillä siinä ei ole viittausta Marsiin. Suomessa nimen alkuperä viitannee maa-sanaan, sillä maaliskuussa maa alkaa yleensä paljastua lumen alta.

Syys- ja kevätpäiväntasauksessa päivä ja yö ovat yhtä pitkiä kaikkialla maailmassa. Tänä vuonna kevätpäiväntasaus on 20. maaliskuuta. Sen jälkeen päivä pitenee pohjoisella pallonpuoliskolla ja eteläisellä se lyhenee.

Revontulet Ylläsjärvellä Länsi-Lapissa.

Vaikka Suomi on pitkä maa, suuressa osassa maata vallitsee maaliskuussa samantyyppinen sää, kun talven selkä alkaa taittua.

Kevään lähestyminen ja valon lisääntyminen tuntuvat yhtä lailla Lapissa kuin etelärannikolla, vaikka pohjoisessa on tietysti paljon enemmän lunta.

Suomi on niin luonnoltaan, väestöltään, kulttuuriltaan kuin ilmastoltaankin idän ja lännen välimaastossa. Karkeasti sanottuna säämme riippuvat Atlantin suunnalta tulevista kosteista ja lauhoista sekä Siperiasta puhaltavista kuivista ja kylmistä ilmavirtauksista.

Kevätpäiväntasauksen valopiikkiä voimistaa lumihangen lisäksi se, että maaliskuussa Suomessa on ilmavirtausten seurauksena usein pitkiä, pilvettömiä jaksoja. Tämä puolestaan luo mahdollisuudet päästä kokemaan omaleimainen ja väkevä Suomen vuodenkierron vaihe: maaliskuun yöt.

Maaliskuun yö on parhaimmillaan kuulas ja tähtikirkas. Pakkasta voi olla reippaastikin, mutta kuivassa ja tyynessä säässä kylmyys ei tunnu kovin purevalta.

Täysi- tai puolikuu on hieno juttu, koska se valaisee maiseman niin hyvin, että metsässä ja järven jäällä näkee kulkea melkein yhtä hyvin kuin päivällä. Toisaalta, jos kuu on pimeässä vaiheessa, tähtitaivas ja revontulet näkyvät paremmin.

Maaliskuuhun kuuluvat jääputoukset ja -puikot, jotka ovat komeimmillaan lopputalvella.

Suomen kuuluisin ja näyttävin jääputous lienee Posion Korouomassa, mutta myös etelämpää löytyy näyttäviä kalliojyrkänteitä, joihin sulamisvesi muodostaa jääpuikkoja.

Tällainen hieno muodostelma on esimerkiksi Nuuksion kansallispuistossa Pitkäjärven rannalla (kuva yllä), jylhän ja louhikkoisen Romvuoren jyrkänteessä.

Maaliskuun yön valtiaita ovat pöllöt. Suurin osa pöllöistä elää hämärässä, ja siksi niitä useammin kuulee kuin näkee.

Yleisimpiä pöllöjämme on pienikokoinen ja suurisilmäinen helmipöllö, jonka korkeahko ja melodinen ”pu-pu-pu-pu-pu”-ääntely kaikuu kevättalven yössä satojen metrien päähän.

Varpuspöllön ääni on punatulkkumainen vihellys ”pjyy”, eikä tämä tattarainen juuri punatulkkua kookkaampi olekaan.

Viime vuoden maaliskuussa, eräänä niistä monista kuulaista öistä, olin juuri menossa nukkumaan, kun makuuhuoneeseeni kantautui ulkoa vaimea ääni. ”Huu-hu-huuuu”, se huusi. Vetäisin palttoon päälle ja kumisaappaat jalkaan ja lähdin kokeilemaan onneani.

Tarvoin jäätyneessä lumihangessa, tämän tästä melkein kaatuen, kun en pimeässä kunnolla havainnut liukkaita kohtia. Ääni voimistui, se tuli naapurin pihan korkeasta haavasta, joka seisoi ylväänä kuusikon keskellä.

Tunnistin ääntelijän lehtopöllöksi. En nähnyt lintua, mutta olin havaitsevinani sen lehahtavan siivilleen ja liitävän aavemaisesti pois. Pöllö säilytti salaisuutensa.

Toisen pöllön onnistuin viime talvena näkemäänkin. Hiiripöllö kökötti yksin sähkölinjan päällä, kun hämärän aikaan aamun koittaessa ajelin vakioretkipaikkaani Kirkkonummen Porkkalanniemelle.

Lintu päivysti sähkölinjalla keskellä peltoa, satojen metrien päässä maantiestä. Se ei minua pelännyt, vaan pääsin kävellen aivan linjan alapuolelle ja ehdin ottaa komeasta linnusta muutaman kuvan, ennen kuin se jatkoi matkaa.

Hiiripöllö on liikkeellä myös päivällä, ja ulkonäöltään ja elintavoiltaan se muistuttaa muutenkin lähinnä haukkaa. Pöllöksi sen kuitenkin tunnistaa pyöreästä päästä ja samaan suuntaan tuijottavista isoista silmistä.

Pöllöillä on erinomainen näkö, ja ne ovat tottuneet toimimaan pimeässä kuin armeijan erikoisjoukot. Koska pimeässä pelkällä näköaistilla ei kuitenkaan pitkälle pötkitä, varsinainen valtti on tarkka kuulo.

Pöllöillä on isot korvat, jotka ovat ääntä heijastavien höyhenten suojissa. Korvat sijaitsevat eri korkeudella, ja päätään kallistelemalla pöllö pystyy tarkasti päättelemään esimerkiksi pikkunisäkkään liikkumisen lumihangen alla.

Sanotaan, että pöllöt näkevät korvillaan.

Tarkemmin ajateltuna: eipä maaliskuu olekaan pöllömpää aikaa!

Julkaistu: 3.3.2018