Kotka oli kadota rauhoituksesta huolimatta – sitten poronhoitajat alkoivat saada rahaa reviireistä ja tilanne muuttui
Puheenaiheet
Kotka oli kadota rauhoituksesta huolimatta – sitten poronhoitajat alkoivat saada rahaa reviireistä ja tilanne muuttui
Maakotkakanta kasvaa Suomessa. Yksi tärkeimmistä syistä on se, että poronhoitajille korvataan mahdolliset kotkatuhot reviirien pohjalta.
1Kommenttia
Julkaistu 14.10.2022
Apu

Ensimmäisen lehtijuttuni maakotkista 1980-luvulla käsitteli vielä kotkien laitonta tappamista.

Lajin rauhoitus parikymmentä vuotta aiemmin ei ollut muuttanut eräiden metsästäjien ja poromiesten asenteita, vaan kotkia tapettiin yhä laittomasti ampumalla tai häiritsemällä niiden pesintää.

Kotkien lisäksi joskus uhattiin myös kotkanpesien tarkastajia, viranomaisia ja luonnonsuojelijoita.

Tuolloin tekemässäni jutussa haastattelin oululaista vapaaehtoista, noin 70-vuotiasta kotkanpesien tarkastajaa, joka oli väärin tiedoin harhautettu syvälle Pudasjärven selkosille. Siellä hän kertoi kokeneensa jopa väkivallan uhkaa.

Alimmillaan Suomen maakotkakannaksi arvioitiin 1970-luvulla vain noin sata paria, vaikka lukema olikin myöhemmin arvioituna ehkä alakanttiin.

Maakotka on nyt pohjoinen laji, mutta pesi aikanaan koko maassa.

Korvauksia maksettu vajaa miljoona

Nyt on toisin. Muutama vuosi sitten Metsähallitus arvioi kotkia pesivän Suomessa jopa 330–464 paria. Kotkien tappaminen ja pesinnän häiritseminen on vähentynyt selvästi, vaikka se ei ole loppunut kokonaan.

Pohjoisen kotkavihan laimensi nopeasti heti käyttöönoton jälkeen järjestelmä, jossa poronhoitaja saa selvää rahaa paliskunnan alueella pesivästä kotkaparista. Tällä korvataan kotkien mahdollisesti aiheuttamat porovahingot.

– Jo 1970-luvulla Suomen luonnonsuojeluliitto ja Paliskuntien yhdistys tekivät valtiolle esityksen korvausjärjestelmästä. Reviirikohtainen korvausjärjestelmä saatiin aikaan kuitenkin vasta 1998. Maakotkien seuranta siirtyi Metsähallitukselle vuonna 1992, kertoo maakotkien suojelun parissa jo vuosikymmeniä työskennellyt Metsähallituksen luontopalveluiden ylitarkastaja Tuomo Ollila.

– Nämä päätökset tehostivat kotkien seurantaa, ja tietoa tuli paljon lisää.

Ollila korostaa, että nykyisen kaikki arviot tehdään selvitysten ja tarkastusten perusteella, sillä poronomistajille maksettavien korvausten suuruutta ei voi vain arvioida lennosta.

– Korvaukset on sidottu poronlihan hintaan, Korvauksia asutuista reviireistä on maksettu viime vuosina 850 000–950 000 euroa.

Kotkia tapetaan järjestelmän ansiosta nykyisin vähän.

Rauhoitus ei vielä kääntänyt maakotkakantaa kasvuun.

Maailmanennätysrengastaja

Kotkanpesien etsiminen on Tuomo Ollilan mukaan työlästä puuhaa, eikä sitä voi tehdä hosumalla, sillä väärään aikaan kotkanpesillä ja niiden lähellä liikkuminen tuhoaa helposti pesinnän.

– Metsähallituksella kotkien parissa työskentelee neljästä viiteen ihmistä, ja lisäksi mukana on 30–40 lintuharrastajaa.

Käytännön kotkatyötä tekee esimerkiksi savukoskelainen Jarmo Ahtinen, vieläpä tavallista tarmokkaammin.

Ahtisella lienee kotkien rengastamisen ylivoimainen maailmanennätys. Hän on rengastanut 33 vuoden aikana jo yhteensä 880 kotkaa. Näistä 730 on ollut maakotkia ja 150 merikotkia, pääasiassa Lapin alueella. Ahtisen tavoitteena on tuhannen kotkan rengastus.

Kuluvana vuonna Ahtinen teki rengastusennätyksensä, sillä hän rengasti peräti 53 kotkanpoikaa.

Mistä tällainen rengastushimo?

– Kotka on komia lintu. Koen olevani etuoikeutettu, kun saan käydä hienoissa paikoissa ja maastoissa rengastamassa kotkia ja kiivetä satoja vuosia vanhoihin aihkipetäjiin, Savukosken teknisenä johtajana siviilissä toimiva Ahtinen sanoo.

Myös hänen mukaansa kotkareviireiden korvausjärjestelmä on ollut ratkaiseva kotkien pelastamiselle Lapissa.

Jarmo Ahtinen sanoo, ettei kotkanpesälle kiipeäminen pelota.

Kotka leviää kohti etelää

Mitä parempi pesimärauha kotkilla on, sitä enemmän ne saavat poikasia ja sitä enemmän poromiehet saavat korvausrahoja. Erityisen pisteytysjärjestelmän reviiristä ja onnistuneesta pesinnästä saatavat korvaukset saattavat nousta jopa 5 000 euroon pesää kohti.

Kotkia rengastaessaan Ahtinen kertoo tarkastavansa myös pesiltä löytyvät saaliseläinten jäänteet ja saalislajit, kuten merkit porojen joutumisesta saaliiksi.

Joskus tulee vastaan yhä myös ampumalla tapettuja kotkia, onneksi kuitenkin paljon aiempaa harvemmin. Kotkia kuolee myös luonnostaan.

– Jos pesimäaikaan sattuu pitkä kylmien sateiden jakso, kuten kolmisen vuotta sitten, kotkanpoikia kuolee myös luonnollisesti.

Kuolleita tai tapettuja kotkia useammin Ahtinen löytää uusia reviireitä.

– Maakotkat voivat pesiä keskimäärin 12 kilometrin välein. Merikotkat voivat pesiä neljän kilometrin välein. Alueen pitää kuitenkin olla aika rauhallinen.

Maakotka levittäytyvätkin Suomessa hiljalleen kohti etelää, Tuomo Ollilla kertoo.

Hän muistuttaa, että maakotka on erittäin hitaasti lisääntyvä laji. Lisäksi kotkan reviiri on suuri, noin 150–300 neliökilometriä, jossa kotkalla on yleensä 2-3 vaihtopesää.

Isojen pesäpuiden puute voi olla ongelma

Paljolti kanalinnuista ja jäniksistä riippuvainen kotka on arka myös saaliidensa kannanvaihteluille ja avointen metsästysalueiden katoamiselle metsätalouden tehostumisen myötä.

Myös suurten pesäpuiden, yleensä vahvaoksaisten aihkimäntyjen puute rajoittaa maakotkien onnistunutta lisääntymistä. Noin 40 prosenttia Suomen maakotkista pesii suojelualueilla, joilla suuria puita ja monesti pesimisrauhaakin löytyy talousmetsiä enemmän.

– Kotkareviireitä tunnetaan nyt kaikkiaan yli 500 kappaletta, joista Varsinais-Suomessa ovat eteläisimmät.

Vielä 1800-luvulla maakotkat asuttivat koko Suomen aluetta.

Koko Euroopan maakotkakannan suuruudeksi arvioidaan 8400–11 000 paria. Ruotsissa maakotka pesii myös aivan etelässä, kuten Smoolandissa, Skånessa ja Gotlannissa. Myös Alpit ovat maakotkille tärkeä ja suojaisa pesimispaikka.

Kotka tarvitsee jämerän pesäpuun.

Maakotkien lisäksi myös merikotkat ovat viime vuosikymmeniä levittäytyneet Lappiin ja etenkin sen suurten tekojärvien laitamille, mutta myös muille suuremmille vesille.

– Maakotkien suhteen olen toiveikas. Kanta kasvaa hitaasti mutta varmasti. Ehkä 30–40 vuoden kuluttua ne palaavat myös Etelä-Suomeen. Isojen pesäpuiden puute saattaa olla kuitenkin siellä ongelma ja pesät lyhytaikaisia, mikä heikentää pesimistulosta, samoin ojitetut ja tiheästi metsää kasvavat entiset suot. Ne eivät tarjoa kotkille tarpeellisia saalistusalueita, Ollila pohtii.

Toimisiko reviirikorvaus myös ahman kanssa?

Maa- ja merikotkien suurimman ahdingon nyt helpotettua Lapissa ollaan puhuttu reviirikohtaisen korvausjärjestelmän perustamisesta myös uhanalaisten ahmojen suojelemiseksi.

Ahma on Suomessa erittäin uhanalainen, mutta poronhoitoalueella ahmoja ammutaan, sillä ne aiheuttavat porovahinkoja. Poromiesten ilmoitusten perusteella suurin osa petovahingoista menee ahman piikkiin. Nykyisin suurin osa Suomen pienestä ahmakannasta elääkin Lapin eteläpuolella.

Ruotsissa ahmavahingot korvataan jo nyt reviiripohjaisesti, eikä mikään periaatteessa estä samanlaisen järjestelmän luomista Suomeen.

– Ruotsissa korvaukset ovat muuttaneet suhtautumista ahmoihin myönteisemmäksi. Korvaukset ovat siellä aika suuret, noin 20 000 euroa pesintäparia kohti, Tuomo Ollila kertoo.

Ahmojen pesinnästä maksettavan korvausjärjestelmän kehittelystä Suomessa ei viime vuosina ole puhuttu ainakaan julkisuudessa.

Voiko euroopanmajava palata Lappiin?

Euroopanmajava tapettiin Suomesta sukupuuttoon jo 1800-luvulla. Viimeinen yksilö ammuttiin vuonna 1868 Sallan Eniöjoesta, joka kuuluu nykyisin Venäjään. Nyt on toiveita saada euroopanmajava takaisin myös Lappiin.

Metsähallituksen ylitarkastaja Ollila kertoo, että Lapissa euroopanmajavan ja kanadanmajavan nykyinen raja kulkee suurin piirtein nelostien linjalla. Ruotsista tulee euroopanmajavia ja idästä pääasiassa kanadanmajavia.

– Molempien majavalajien määrä kasvaa hiljalleen.

Suomessa euroopanmajavia on yhä vähän esimerkiksi Ruotsiin verrattuna. Ruotsissa, euroopanmajavia on ainakin sata tuhatta yksilöä, kun koko Suomessa arvio on neljän tuhannen yksilön molemmin puolin. Suurin euroopanmajavakeskittymä on Länsi-Suomessa. Silti myös euroopanmajaville myönnetään vuosittain neljäsataa tappolupaa tulvavahinkojen vähentämiseksi.

Lapissa, jossa pääasiallinen maanomistaja on Metsähallitus, olisi mahdollisuus sietää vahinkoja paremmin kuin yksityismailla. Majavilla on myönteinen vaikutus monien vesilintujen, hirvien ja hyönteisten esiintymiseen. Lisäksi majavat luovat patoineen vesistöihin luontaisia vedenpuhdistamoita.

– Luonnonsuojelun näkökulmasta majava on Lappiin erittäin tervetullut, Metsähallituksen Luontopalveluiden Lapin luonnonsuojelupäällikkö Pertti Itkonen sanoo.

– Nyt olisi kuitenkin päätettävä, miten autetaan euroopanmajavaa ja estetään samalla kanadanmajavan leviämistä.

1 kommentti