Inkoolaisella peltoaukealla, puolensadan kilometrin päässä Helsingistä, yksi maatilarakennuksista näyttää hyvin säilyneeltä navetalta. Se paljastuu uudisrakennukseksi, jossa on rallin kaksinkertaisen maailmanmestarin Marcus Grönholmin yksityinen automuseo. Kokoelma ei ole avoinna yleisölle, mutta mestari on luvannut esitellä sitä Avun lukijoille.
Rakennuksen toisen kerroksen hallissa on autoja rivissä. Takanurkassa kiiltelee hopeanharmaa Peugeot 206. Tällaisen auton Grönholm siivitti yhdessä kartanlukijansa Timo Rautiaisen kanssa maailmanmestaruuteen vuonna 2002. Yli 190-senttinen Grönholm pujottelee itsensä turvakaarien lomitse piskuiseen autoon. Sitä piti tuunata pitkälle miehelle paremmin sopivaksi.
– Tämä oli hieno auto, toteaa Grönholm ykskantaan vanhasta kisakumppanistaan.
Marcus Grönholmia pidetään yhtenä kaikkien aikojen lahjakkaimmista ralliautoilijoista. Hänellä oli hillitön voitontahto. Ajamista luonnehtivat raaka vauhti ja itseluottamus.
– Lähdin moneen kisaan ajatuksella, että kyllä minä tämän voitan. Minulla olisi varmaan pari maailmanmestaruutta lisää, jos olisin tyytynyt joskus kakkossijoihin. Minun piti kuitenkin aina voittaa ja sitten tein tyhmiä virheitä, tunnustaa Grönholm.
– Periksi en antanut. Jos tuli jokin moka, revin jatkossa kaksin verroin kovempaa.
Ajamisen himo ajoi jo nuorta miestä. Mestaruuksista hän ei haaveillut. Ajamaan vain oli päästävä.Ajotaidon ja voitontahdon lisäksi Grönholmin mestaruusuraa edisti mentaaliharjoittelu. Treenariksi hän pestasi Sveitsistä kotoisin olevan Christoph Treierin.
– Hän pani minut kuvittelemaan mielessäni, kuinka seison palkintopallilla, muistelee mestari.Harjoittelu Treierin kanssa alkoi samana kesänä, kun Grönholm sai sopimuksen Peugeotin kanssa.
– Yhteistyön alettua kaikki palaset loksahtivat paikoilleen. Eivät mentaalitreenit turhia olleet, kiittelee Grönholm.
Treier laittoi niskaongelmaisen rallikuskin nyrkkeilemään.
– Menimme kilpailumatkoilla nurmikolle treenaamaan. Jengi ihmetteli, mitä me hullut teemme. Treier antoi minulle päässälaskutehtäviä nyrkkeillessäni. Tämä vastasi sitä, kun kilpailussa ajaessaan väsyy, mutta silti pitää seurata kartturin nuotteja. Se oli raskas, mutta hyvä treeni, hehkuttaa maailmanmestari.Ralliauton ratissa Grönholm ei ole koskaan pelännyt.
– Ei ajamisesta olisi tullut mitään, toteaa Grönholm.
Vuoristossa ajettavan Monte Carlon rallin lähtöviivalla mestaria joskus mietitytti. Yhdellä erikoiskokeella saattoi joutua ajamaan samoilla renkailla niin kuivalla, märällä kuin jäiselläkin tiellä – vieressä 200 metrin pudotus rotkoon.
Menestyksen vuosia Peugeot 206:n ratissa seurasivat harmin vuodet Peugeot 307:n puikoissa. Jälkimmäisestä autosta on museoon päätynyt vain etupuskuri.
– Talli odotti 307:sta lentokonetta. Minä puolestani olin vähän malttamaton auton kanssa.
– Yritin ajaa liian kovaa. Jos auto ei hajonnut, minä ajoin sen pöpelikköön. Näistä seurasi vähän paha fiilis, kuittaa Grönholm viha-rakkaussuhteensa kyseiseen menopeliin.Museon pöydillä ja kurkihirsien päällä on Grönholmin pokaalisaalis. Palkintopallisijoituksista saadut lippikset ovat seinällä rivissä.
– Kyllä sitä aina tunsi olevansa suomalainen, kun seisoi palkintopallilla ja Maamme-laulu soi. Hieno fiilis, ei voi muuta sanoa, hehkuttaa Grönholm.Mies on juurtunut vahvasti suomalaiseen maaperään. Edes kiireisimpinä kilpailuvuosinaan hän ei harkinnut maasta muuttamista.
– Muutto ulkomaille verotuksen takia ei käynyt edes mielessä, hän toteaa.Grönholmin kotitila on ollut suvun hallussa 1600-luvulta. Ennen ralliuraansa Grönholm hoiti sitä kymmenen vuotta. Nyt maataloustyöt ovat olleet muiden huolena jo vuosia. Grönholmin isän muistoa kunnioittaa museossa ärjynnäköinen Fiat 131 Abarth. Isä ajoi kilpaa samanlaisella autolla. Hän menehtyi kartturinsa kanssa ralliharjoituksissa pojan ollessa 13-vuotias.
– Isä oli tiukka ja tarkka järjestyksen mies. Häneltä opin, että kun autoon vaihtaa renkaita, ne pitää pestä. Tämän olen opettanut myös pojalleni Niclakselle, naurahtaa Grönholm.
Huippu-urheilijan tekemisiä seurataan jatkuvasti. Museon pöydillä on vanhoja autolehtiä ja lehtileikkeitä ralliuran varrelta.
Grönholm toteaa itsellään olleen hyvät suhteet lehdistöön. Joitain uran alkupuolen vähätteleviä kirjoituksia on itse asiassa kiittäminen. Ne antoivat lisäpotkua nuoren kilpailijan näyttämisenhalulle. Lehdistön ja suuren yleisön kiinnostuksen hiipumista ralliin Grönholm harmittelee.
– Ralliin tarvittaisiin lisää tiimejä ja useampia värikkäitä persoonia ajamaan.Vitriineissä roikkuu kisavuosien ajohaalareita. Vuonna 2012 rallicross-kisoissa Yhdysvalloissa Grönholm ajoi betoniin ja menetti tajuntansa. Ajohaalarit piti leikata hänen yltään. Teresa, Grönholmin vaimo, näytti haalareita myöhemmin miehelleen muistuttaakseen, että elämässä on muutakin kuin kilpaurheilua.
– Toivuttuani veri veti kilpakentille. Kotoa tuli viestiä, että enää ei tarvitsisi mennä leikkimään, tunnustaa Grönholm.Nykyään Grönholmin aika kuluu suurimmaksi osaksi Inkoossa Strand-kauppakeskusta pyörittäessä. Sen hän rakennutti vaimonsa kanssa vuonna 2007. Grönholmin vastuulla on muun muassa ravintolan ja venetarvikeliikkeen sekä yläkerran kuntosalin pyörittäminen.Inkoon keskuksen kehittämiseksi miehellä on lisää visioita. Rannan ryteikkö häiritsee hänen silmäänsä. Asuintaloilla merinäköalalla lähellä palveluja olisi kysyntää. Hiihtomiehenä Grönholm on mukana urheiluvälinebisneksessä. 90 kilometrin Vasaloppetin hän on hiihtänyt kolme kertaa. Tänä vuonna kilpailu jäi väliin polven kipuilun vuoksi.Grönholmeilla tulee tänä keväänä täyteen 25 vuotta aviossa. Mies tunnustaa perheen jääneen hiukan reissaamisen jalkoihin aktiiviuran aikana.
– Silloin menin pää kolmantena jalkana ja kävin kotona vain kääntymässä. Se oli aivan älytöntä välillä, Grönholm muistelee.
– Nyt, kun olen kotona, tytöt ovat jo muuttaneet pois, hän naurahtaa haikeutta äänessään.Grönholmin vanhin tytär Jessica valmistuu piakkoin juristiksi. Nuorempi tytär, Johanna, opiskelee Helsingissä kieliä. Hän on tehnyt mallintöitä myös ulkomailla. Nuorimmalla lapsella, Niclaksella, oli tänä keväänä ylioppilaskirjoitukset. Polte asettua rallin lähtöviivalle on Grönholmilta sammunut, mutta autourheilua mies ei ole jättänyt. Hän testaa ja kehittää tämän hetken kovinta ralliautoa, Volkswagenin Polo R WRC:tä.
– Tunnen kyseisen auton suunnitelleen kisainsinöörin jo Peugeot-ajoilta. Hän tietää, että kun on kyse ralliautoista ja kilpaa ajamisesta, osaan sanoa suoraan ehkä toisin kuin normaalielämässä.Autokilpailujen tunnelmaan Grönholm pääsee, kun hän seuraa poikansa Niclaksen ja suojattinsa, ralli-crossajaja Joni Wimanin, kilpailuja. Tänä vuonna Niclaksen kilpaura eteni rallicrossin Super Car-luokkaan.
– Hienosti hän on ajanut, ei voi muuta sanoa, kehuu isä poikaansa.
– Niclas on analyyttinen ja rauhallinen ajaja. Ihan erilainen kuin minä olin siinä iässä. Minä ajoin täysillä – vuuh. Tuli oho, ja sitten analysoitiin, mitä tapahtui, nauraa Grönholm.
– Niclaksen siistiin ajoon täytyy löytää vielä vähän aggressiivisuutta, niin kyllä se siitä, lupaa isä.Grönholmin kotitilan pihapiiri henkii vuosisatojen maalaiselämää. Museossa havisee rallihistoria. Maailmanmestari itse ei ole jäänyt paikalleen.
– En ole hirveästi rauhoittunut, vaan aina pitää olla vauhti päällä säntäämässä joka suuntaan. Samanlainen söheltäjä olen nyt kuin silloin, kun voitin maailmanmestaruudet, naurahtaa Grönholm ja suuntaa autolleen
Teksti Katriina Ylönen, kuvat Paavo Martikainen
