Apu

Maailmanhistorian vaarallisin paikka: ”Aikamatkustava ihminen ei olisi selvinnyt kovinkaan kauan hengissä”

Maailmanhistorian vaarallisin paikka: ”Aikamatkustava ihminen ei olisi selvinnyt kovinkaan kauan hengissä”
Nykyinen Saharan aavikon alue oli 100 miljoonaa vuotta sitten alue, jota hallitsivat lihansyöjädinosaurukset.
Kuvat Ingo Schulz / Imagebroker / Shutterstock

Saharan aavikko oli 100 miljoonaa vuotta sitten paikka, jossa ”aikamatkustava ihminen ei olisi selvinnyt kovinkaan kauan hengissä”. Näin kertoo kansainvälinen tutkijatiimi, joka pääsi käsiksi ennennäkemättömän laajaan fossiiliaineistoon liitukaudelta, kertoo Science Alert. Tuolloin alueella kukoistivat isot jokialueet useine vesi- ja maaeläinlajeineen.

Fossiilit kertovat suurimmista koskaan tunnetuista lihansyöjädinosauruksista. Yksi näistä oli yli kahdeksanmetrinen Carcharodontosaurus, jolla oli jopa 20 sentin pituiset sahalaitaiset sapelihampaat. Alueella eli myös lukuisia saalistavia lentoliskoja ja krokotiilien esi-isiä. Monet pedoista herkuttelivat jokien runsaalla kalatarjonnalla, kuten varsieväkaloilla, jotka olivat nykyisiä lajitovereitaan jopa 4–5 kertaa kookkaampia.

Paleontologien lisäksi alue on pitkään ollut kaupallisten fossiilinmetsästäjien tiedossa. Niinpä monia fossiileja on päätynyt yksityiskokoelmiin ympäri maailmaa. Tutkijat vierailivat useissa kokoelmissa, ja nyt julkaistut tiedot ovat kattavin katsaus, joka Saharan alueen fossiileista on tehty lähes sataan vuoteen. 

Berliinin luonnontieteellisessä museossa on Carcharodontosaurus saharicus-lajin kallo ja sen rekonstruktio.

”Miksi sattuu niin paljon, kun kaatuu?”

"Kun kaadut ja kolautat polvesi, kudoksissa olevat kipuhermopäätteet aktivoituvat ja lähettävät kipuviestin selkäytimen kautta aivoihin. Aivot lukevat viestin ja reagoivat sen voimakkuuden ja sijainnin mukaan ja pyrkivät estämään lisävaurion. Et esimerkiksi halua kävellä tai liikuttaa jalkaasi, jos sinua sattuu kipeästi. Siksi vammaa hoidetaan aluksi kipukohtaa lepuuttamalla. Särkylääkkeet auttavat myös hyvin äkillisessä kivussa."

Apu juniorin tiedekysymys 

Kysyjä: Katri, 9

Vastaaja: lastentautien erikoislääkäri Tero Kontiokari Mehiläinen Oulusta

Julkaistu: 18.5.2020
Kommentoi »