Tuulilasi

Maailman pisin koeajo: osa 33 – 6. ajopäivä 311 km

4


Maailman pisin koeajo: osa 33 – 6. ajopäivä 311 km

Halusimme niellä kilometrejä, mutta tähän on tyytyminen. Etenimme kokonaismatkasta noin 200 kilometriä tähän mennessä ylivoimaisesti huonoinpia teitä pitkin.
Teksti Vesa Eskola
Kuvat Vesa Eskola

Pääsemme liikkeelle hotellista vähän jälkeen seitsemän aamulla. Kiertelemme vielä hetken Kalkuttassa, käymme kuvaamassa joessa kylpeviä ihmisä, ja juutumme myös ruuhkaan. Sunnuntaimarkkinat ovat saaneet osan kaupunkia aivan tukkoon. Joudumme myös pysähtymään pari kertaa, kun Vesan paha olo palaa. Pikku yökky pensaikkoon ja matka-apteekilla käynti kuitenkin parantavat tilanteen.

Kaupungista ulos päästyämme tie etenee ensin "lähiöiden" ja sitten pikkukaupunkien läpi. Tie on aina noin 100 metriä hyvää, ja sitä seuraa aina pari sataa metriä perunapeltoa. Keskinopeus putoaa alle 20 km/h nopeuteen. No, onpahan meillä aikaa seurata paikallisten elämää.

Se on myönnettävä, että intialaiset ovat hyvin myyntihenkisiä ja yritteliäitä. Kojuja riittää tien varressa tuhansia. Monessa myydään pientä purtavaa, vihanneksia tai hedelmiä – mutta tarjolla on myös huonekaluja, pölykapseleita, tiiliä, ja ties mitä pientä tarpeellista, mitä jokainen intialainen ehdottomasti tarvitsee. Myös erilaisia kankaita on tarjolla runsaasti – sekä myös vaatteita. Naisille on paljon värikkäitä kuoseja, mutta miehille tarjonta on vähäisempää. Lopulta ostamme yhdeltä kauppiaalta kolme t-paitaa kolmella eurolla. Onpahan jotain päälle pantavaa huomenna, puhtaat vaatteet ovat nimittäin molemmilta loppu.

Maaseudulla matkustamisessa käy olemaan jo eksotiikaa. Tien varressa on isoja apinoita, tiellä kävelee sekaisin oleva alaston mies, tien varret on kuorrutuettu savimajoilla, linja-autot on lastattu äärimmilleen, ja tiellä on paitsi lehmiä myös pieniä mustia possuja. Ihmiset keräävät läheisistä vesistöistä kaisloja, niputtavat ne, ja pistävät myyntiin. Kaisloja on tien varressa yli 50 kilometrin matkalla. Ei taida kauppa oikein käydä…

Pimeys tihenee taas, mutta haluamme sinnitellä ainakin Farakkaan asti.

Ukonilma, vesisade, kuoppaiset tiet, vastaantulijoiden kaukovalot sekä tiellä pimeänä liikkuvat riksat, eläimet sekä pikkulapset tekevät viimeisestä 40 kilometrin ajosta stressaavaa.

Pääsemme kuitenkin Farakkaan asti, ja iloksemme kaupungista löytyy myös vapaata majoitusta. Farakka Guest House on ei mitään muuta jos ei vieraanvarainen. Veikkaan myös, että olemme ensimmäiset suomalaiset tässä majatalossa. Ainoa harmi on se, että joudumme ensimmäistä kertaa nukkumaan ilman ilmastointia. Propelli pyörii katossa, mutta yö on silti nihkeä.

Tänään matka jatkuu kohti Assamia.

Julkaistu: 15.9.2014