Apu

Maailman paras Suomessa

Maailman paras Suomessa

Markus Leikola: "Katsokaa Soinin naamataulua kevään aikana. Siinä on naama, jonka tehtävä on nostaa muita kuin itseään valituiksi ja samalla peittämään harmistuksensa siltä, ettei itse ole ehdokkaana."
Teksti Apu-toimitus
Mainos

Suomella on kahdenlaisia menestyjiä. On ne, jotka ovat menestyneet kansainvälisessä kilpailussa. Jossa arvioidaan kaikkia samalla mittatikulla, jossa mitellään kertakaikkisesta paremmuudesta, jossa kisa on armotonta. Jossa hiilistä tulee timantteja.

Sellaisia ovat olympialaiset, nobelit sekä lukuisat lajit ilman palkintoseremonioita. Tällaisia huippuja ovat olleet Paavo Nurmi, Jean Sibelius ja Lasse Viren ja ovat edelleen Martti Ahtisaari, Esa-Pekka Salonen ja Kimi Räikkönen.

Lahjakkuus, ahkeruus, tinkimättömyys sekä kansainvälisen yhteisön ja yleisön ymmärtäminen ovat avaimia menestykseen. Tässä sarjassa saadaan tyydytys siitä, että kisaajan paremmuus on punnittu tarkimmilla puntareilla.

Ja sitten on ne, jotka ovat maailman parhaita Suomessa.

Siihenkin tarvitaan osaamista ja kestävyyttä, mutta yhtä lailla Suomen kansan herkkien kielten koskettelua.

Ilon ja surun, kunnianhimon ja nöyryyden yhteensolmiutuminen on se kulttuurimme syväjuonne, jota ilman tämän sarjan kärkikaartiin on vaikea kiivetä. Mikä hyvänsä tarina ei sytytä mediaa sen koko laajalta rintamalta, vaan nimenomaan vastakohtaisuuksien värittämä elämä.

Katri Helenan sinivalkoinen saaga ei olisi sama ilman yöpuolta: traagista leskeytymistä. Hänen laulunsa eivät kertoisi meille muita syvemmin eletystä elämästä.

Vesa-Matti Loiri – loistava koomikko, mutta muistutus jumaltenkin kuolevaisuudesta.

Nämä taiteilijat myös tietävät olevansa suvereeneja Suomessa. Danny yritti valloittaa Kiinaa, tuli takaisin ja on edelleen Suomessa maailman paras. Heidän valintansa rikastuttavat kulttuuriamme, mutta ne ovat valintoja, jotka ovat myös sulkeneet kansainvälisen uran pois.

Jopa presidentiksi on vaikea päästä ilman mustan ja valkean kaksoissäikeitä: Koivisto, satamajätkä ja tohtori, pankinjohtaja parsituissa sukissa, pani Kekkoselle hanttiin. Tarja Halonen, isänsä hylkäämä, köyhästä kodista naisena huipulle. Eikä nykyisemme, muuan salolainen lakimies olisi legenda ilman sekä äkkileskeytymistä että kauhunhetkiä thaimaalaisessa puhelinpylväässä.

Niin että kun Timo Soinista näkee virstan päähän, että espressonäppejä polttelee päästä käymään eurooppalaisia debatteja, suu sanoo toista ja jo toisen kerran vääntää isoa miestä kohti Suomi-sarjan finaalia, vaikka sielu halajaa Valioliigaan, niin mikä on sellaisen poliittisen päätöksenteon uskottavuus?

Timo Soini on suomalaisen artistin uravalinnan tienhaarassa.

Kolmesta pääministeriehdokkaasta Sipilän ja Kataisen kannatus on puolet suurempi kuin puolueensa, Soinin kannatus pääministeriksi melkein puolet pienempi kuin puolueen. Kolmannes protestiäänestäjistä pitää häntä parhaana mahdollisena vain maisterisjätkäsketseihin.

Suomessa voi päästä enintään ministeriksi Sipilän hallitukseen, jos tätä rataa mennään. Ja mennäänhän sitä, kun Kreikka on jäämässä yksittäistapaukseksi muiden eurokriisimaiden kömpiessä ulos kriiseistään.

Missä EU, siellä ongelma on jo voiton puolella.

Katsokaa Soinin naamataulua kevään aikana. Siinä on naama, jonka tehtävä on nostaa muita kuin itseään valituiksi ja samalla peittämään harmistuksensa siltä, ettei itse ole ehdokkaana.

Ellei sitten vielä kerran kuitenkin. Kielsihän se Pietarikin kolmesti, Timo vasta kahdesti. Kerta kiellon päälle.

Julkaistu: 1.1.2014