Ebola, tietotekniikkarikollisuus, venäläismafia, Isis.
Siinä maailmaa, jossa Masa Yardsin entinen pääjuristi ja Avun kolumnistina aloittava rikoskirjailija Taavi Soininvaara, 49, on yli viisitoista vuotta uinut.
Kolumnistin rooli on Soininvaaralle luonteva, sillä hän on aina ollut kiinnostunut kansainvälisestä politiikasta ja maailman kriiseistä. Niistä hänen trillerinsäkin poikivat – ylikansallisesta rikollisuudesta, suuryritysten konsortioista, suurvaltapoliittisista intohimoista ja Isis-taistelijoista.
– Ykkösjuttu on, että kirjoittaa siitä, mistä on itse kiinnostunut. Se näkyy tekstissä kyllä. Nyt, kun olen tehnyt tätä 16 vuotta, median seurannan rutiinit ovat niin hyvät, että ei tarvitse hirveästi sen eteen tehdä työtä. Tietokoneeni aloitusnäytöllä on 15 mediaa ja sanomalehteä. Jos lukee niitä puolen tunnin välein, mekaniikka hioutuu.
Seuranta on tärkeää. Jos joku asia yllättää, on syytä louhia netistä lisää, kuten virallisia asiakirjoja. Jopa kiinnostava huuhaa-uutinen voi johtaa jännittäville jäljille.
– Sillä lailla löytyi se USA:n Jordaniassa pitämä terroristien koulutusleiri. Löysin sen eräältä trollaussivulta, jolla oli ihan huuhaata, ja sitten kävi ilmi, että sitä on oikeasti tehty. USA on sen tunnustanutkin.
Isis on Soininvaaran mielestä ”pahinta pitkään aikaan”, ja mediamanipuloijana pelottavan taitava. Järjestö on havainnut saman, minkä media ja kirjallisuus aiemmin.
– Varsinkin 2000-luvun alun rikoskirjallisuudessa alkoi tulla äärimmäisen raakoja juttuja. Niillä pyrittiin ylittämään uutiskynnys. Isis käyttää ihan samaa menetelmää. Takuulla ylittää uutiskynnyksen, kun tekee jotain niin kuvottavaa kuin nämä groteskit ristiinnaulitsemiset ja päänkatkaisut, Soininvaara sanoo.
– Ongelma on siinä, että järkytyskynnys nousee koko ajan. Kun ihmiset tottuvat tähän, niin taas pitää olla jotain pahempaa.
Soininvaara näkee Isisin ”paluumuuttajat” tämän hetken suurimpana uhkana.
– EU on itse sanonut, en pelkästään minä, että kun nämä tuhannet eurooppalaistaustaiset taistelijat palaavat kotimaihinsa, iskut tulevat olemaan väistämättömiä. Ei ole tarvinnut miettiä, onko se uskottavaa, nythän se on nähty. Niitä on estettykin aika monta, Norjassa, Belgiassa, Ranskassa. Ne vain eivät ylitä kunnolla uutiskynnystä.
Soininvaara on alkujaan Imatran poikia. Siellä hän kävi koulunsa ja siellä on kesämökki vieläkin. Yhteys kirjoittamiseen syntyi luontevasti, kun äiti oli äidinkielenopettaja ja kulttuuri-ihminen.
– Äiti oli teatterissa vapaaehtoispohjalta johtokuntahommissa, joten näin kaikki teatteriesitykset. Isä oli pankissa töissä ja oli antanut luoton ainoalle elokuvateatterille. Sain vapaaliput ja kävin jokaisen leffan katsomassa. Luin tosi paljon. Pienillä paikoilla ei ollut niin tekemistä 1970–80-luvulla.
Kirjan kirjoittaminen kävi mielessä jo lukioaikana, kun äidinkieli oli kymppi, mutta hanke hautautui ”porvarilliseen uraan”.
– Juristin työ on huonointa koulutusta kirjoittamiseen. Juristi yrittää esittää asiat mahdollisimman tyhjentävästi. Kyllä siitä minulle alussa huomautettiin, että kaikkea ei tarvitse sanoa, jotain voi jättää lukijallekin. Mutta juristin hommakin on pitkälti tiedon etsimistä. Siinä oppi loogisen kokonaisuuden rakentamisen.
Seitsemän vuotta Masa Yardsin hommissa oli täyttä kansainvälisyyskoulutusta. Asiakkaat olivat ympäri maailmaa, ja siellä itivät siemenet kansainvälisiin trillereihin.
Kähmintäkään ei ollut vierasta aikoina, jolloin telakoilla tehtiin isoa ja kallista. Yksin maailman suurin laiva Karibialle maksoi noin miljardi euroa.
– Länsimaisten osapuolten välillä ei ollut mitään ihmeellistä, mutta heti kun neuvoteltiin johonkin eksoottisempaan paikkaan, esimerkiksi Tunisiaan ennen arabikevättä, niin ei päässyt edes neuvottelemaan, jos ei maksanut kynnysrahaa. Siellä, missä iso raha liikkuu, on monenlaista huseeraajaa, Soininvaara hymähtää.
Liikkuva työ kävi lopulta raskaaksi.
– Rahallinen kompensaatio oli tosi hyvä, mutta välillä ei ollut viikonloppunakaan vapaata. Olin vähän yli 30, ja mietin, onko tässä mitään järkeä. Kaksi kirjaa sain valmiiksi juristiaikana. Sitten lähdin menemään omaa tietäni.
Soininvaara on kurinalainen mies: kirja per vuosi. Taito on perua toimistoajoilta, mutta myös perheen rytmistä. Tytär on nyt kolmosluokalla, joten ”päivät alkavat pidentyä”. 6–7 tuntia pitäisi kyetä takomaan.
– Olen yrittäjä, jolla on yksi deadline vuodessa: tammikuun lopussa, jolloin jätän ensimmäisen version kustantajalle. Jos joka päivä tekee töitä, vuosi riittää hyvin. On iso osa suunnittelua, että pystyy käyttämään ajan tehokkaasti, eikä rupea nuolemaan postimerkkejä silloin, kun pitäisi kirjoittaa.
Uusi teos, 339 liuskaa ensi elokuun kirjaa, on läpilukuvaiheessa. Siinä on luvassa ”Suomi-Venäjä-skismaa”, ja siihen liittyvä tv-projektikin on ”aika pitkällä”. ●
Teksti Jorma Lehtola, kuva Paavo Martikainen
