Apu

Maagisia luontokohtaamisia: aamuyö niityllä


Kesäinen aamuyö voi olla täynnä yllättäviä kohtaamisia. Se on loistavaa aikaa niin nisäkkäiden kuin sudenkorentojen ja muiden hyönteisten tarkkailuun: kasteen jähmettämät otukset eivät malta paljon liikkua, ja niiden siivet ovat kuin kimmeltävien helmien koristelemat.
Kuvat Juho Rahkonen

Lähdinpä tuossa eräänä kesäisenä aamuna heti juhannuksen jälkeen kolmelta yöllä liikenteeseen. Suuntasin autoni kohti Kirkkonummen Porkkalanniemeä. Siellä voi aamuyöllä nähdä yhtä sun toista kiinnostavaa.

En päässyt Kehä III:a pidemmälle, kun alkoi tapahtua: pellon reunalla heinäpaalin päällä istuskeli kettu. Näky oli todella veikeä. Repolainen makoili paalilla eturaajat ojennettuina ja näytti hierovan viiksiään.

Minulla oli tavalliseen tapaani kamera ja pitkä teleobjektiivi valmiina etupenkillä. Harmillisesti ketun edessä tienpientareella oli niin paljon heiniä, että en saanut siitä kunnon kuvaa. Tein u-käännöksen ja yritin palata takaisin avoimelle kohdalle.

Matalalta paistava aamuaurinko tuli hankalasta suunnasta ja sokaisi minut niin, ettei kuvaamisesta tullut mitään. Sitten kettukin jo hermostui kurvailuuni ja livahti piiloon metsään.

Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun en saanut hauskasta kohtaamisesta kuvaa, mutta tällaista se luontokuvaus on. Ei voi muuta kuin yrittää parhaansa, joskus tilanne ei vain ole suosiollinen.

Sudenkorento saa keskittymään puhtaaseen, pelkistettyyn kauneuteen

Eipä aikaakaan, kun aivan tien vieressä poseerasi supikoira. En ollut koskaan nähnyt sellaista näin läheltä, ja valmistauduin ottamaan kuvaa. Supikoira kuitenkin säikähti lähestyvää autoani ja vipelsi pöheikköön. Taas jäivät kuvat saamatta.

Myöhemmin samana aamuna pääsin nauttimaan mahtavasta kattauksesta hirvieläimiä. Oli valkohäntäpeuroja, kuusipeuroja, metsäkauriita – ja tietysti Suomen suurimpia eläimiä, hirviä. Niistä sain myös kuvia.

Kesä aiheuttaa luonnonystävälle helposti univajeen. Parhaat hetket koetaan virka- ja turistiajan ulkopuolella, auringonlaskun ja -nousun välillä.

Vaikka kuinka silmäluomia painaisi, silloin tällöin kesäaamuina on kerta kaikkiaan pakko herätä kahden kolmen aikaan, jotta ehtisi kokea kasteen ja usvan peittämän niityn ihmeellisyyden.

Monet hyönteiset liikkuvat päivällä niin vikkelästi, että niitä on vaikea päästä näkemään läheltä. Yön kosteus ja viileys jähmettävät niitä.

Kasteen peittämä sudenkorento on luontokuvauksen hienoimpia aiheita. Aina, kun sellaista näkyä pääsee ihailemaan, unohtaa kaiken muun ja keskittyy vain puhtaaseen, pelkistettyyn kauneuteen.

Kastekorentoja voi nähdä lähes minkä tahansa järven tai lammen rannalla sopivan selkeän ja tyynen kesäyön jälkeen.

Sumua voi esiintyä päivälläkin, mutta usva katoaa auringon noustessa ja tuulen alkaessa. Usva on pienialaista, paikallista ja mattomaista ilmankosteutta, joka leijuu lähes aavemaisesti niittyjen ja muiden maisemien yllä.

Usva koostuu ilmassa leijuvista pienenpienistä vesipisaroista. Ne tiivistyvät kasvien ja hyönteisten päälle.

Yleensä rantakasvillisuudesta löytää pienen haeskelun jälkeen keijukorentoja. Tuon siron hyönteisen ruumis on suunnilleen tulitikun kokoinen, ja se pitää pitkiä siipiään vähän haralla.

Hieman tukevampia ovat tytönkorennot, hentoja nekin. Tytönkorennot pitävät siipiään painautuneina ruumista vasten, kun taas isommilla sudenkorennoilla siivet ovat levällään.

Päiväkorennot ovat alkukantaisia

Parasta kasteaamujen aikaa on heinä-elokuu, ja silloin myös hyönteismaailma on runsaimmillaan. Aamukasteisen lammen rannat kuhisevat elämää. Siellä on myös hieman sudenkorentoja muistuttavia päivänkorentoja eli surviaisia. Niillä on hennon näköinen, kaareva ruumis ja lyhyemmät siivet kuin sudenkorennoilla.

Päivänkorentojen paras tuntomerkki ovat pitkät peräsukaset, joita on kaksi tai kolme. Ulkonäöltään nämä otukset ovat jotenkin esihistoriallisen oloisia, eikä vaikutelma petä: päivänkorennot ovat hyönteisistä alkukantaisimpia. Niiden fossiileja on löydetty kivihiilikauden kerrostumista, jotka ovat jopa 300 miljoonan vuoden ikäisiä.

Sudenkorennot ovat tunnettuja lentotaidoistaan ja aktiivisia auringon ollessa korkealla, kun taas päivänkorentoja näkee yleensä kesäillassa tanssimassa pienissä parvissa. Surviaiset nousevat lepatellen ylöspäin ja laskeutuvat sitten alas siipien hidastamana. Surviaisten tanssin tarkoitus on houkutella paikalle naaraita.

Kovin monta kesäistä aamua ei päivänkorento ehdi nähdä, sillä aikuisen korennon elämä kestää lyhimmillään vain muutaman vuorokauden. Sen sijaan toukkana surviainen elää vedessä parikin vuotta.

Kesäyön valvominen on maaginen kokemus, mutta ainakin itseäni alkaa viimeistään auringonnousun aikaan väsyttää aivan vietävästi.

Noin tunti auringonnousun jälkeen kesäaamun lumous on haihtunut kastepisaroiden mukana, ja aurinko porottaa karuna, valkoisena polttopisteenä. Silloin pakkaan kuvauskalustoni ja painun pitkäkseni lähimmälle nurmikolle. Vedän hatun silmille ja vajoan onnelliseen, raukeaan tilaan muistelemaan aamuyön kohtaamisia eläinten kanssa.

Julkaistu: 26.7.2019