Image

Luottamussuhteita 2: Pikakirjoittaja ja karsijatyyppi



Luottamussuhteita 2: Pikakirjoittaja ja karsijatyyppi

Luottamussuhteita-sarjassa omasta suhteestaan kertovat Pirkko Saisio ja Touko Siltala, Tommi Kinnunen ja Mikko Rouhiainen sekä Laura Lindstedt ja Maarit Halmesarka.
Teksti Venla Rossi
Kuvat Kimmo Metsäranta

Julkaistu Image-lehden numerossa 10/2018

Tommi Kinnunen, s. 1973:

Me oltiin kerran Mikon kanssa kirjamessuilla syömässä, kun viereiseen pöytään istuivat hyvin tunnettu kirjailija ja hänen kustannustoimittajansa. Jotenkin me molemmat kiinnitettiin huomiota siihen, että kun olivat syöneet, kirjailija lähti siitä vain kävelemään ja kustannustoimittaja korjasi molempien tarjottimet pois. Kun me sitten oltiin syöty, huomasin, että Mikko vilkuili tarjotintani. Sanoin, että jos sä saatana kosket siihen, niin murran sun ranteen. Sitten meitä nauratti aika paljon.

Mikko on ihmisenä aika harkitseva ja rauhallinen. Hän ei ole sillä lailla tunneihminen, että nappaisi kiinni jonkun toisen emootiosta ja tulisi siihen mukaan. Se tekee hyvää. Maailma on koko ajan täynnä enemmän sitä, että innostutaan ja myötäeletään kauheasti. En tarkoita, että Mikko olisi pelkästään asiapitoinen henkilö, mutta jollain lailla hän katselee asioita ikään kuin ulkopuolelta. Tykkään siitä, koska koen olevani aika samanlainen.

Ensimmäistä kirjaa tehdessä koin kuitenkin aika isoja tunteita, jos Mikolta tuli mitään kritiikkiä. Siinä saattoi olla ihan klassisen surutyön vaiheet vaikka jonkun poistoehdotuksen kanssa. Ensin kyseenalaistin palautteen arvon. Sitten raivosin, että eikö se ymmärrä mitään. Kolmanneksi saatoin käydä kauppaa, että jos otan puolet pois, niin riittääkö se. Lopulta sitten hyväksyin muutoksen.

Nykyään luotan Mikon arvioihin nopeammin, enkä enää niin kiihdy. Ymmärrän paremmin, että jos tekstissä jokin ei toimi, niin se tarkoittaa että tekstissä jokin ei toimi, eikä kerro minusta ihmisenä mitään. Kun jotkut kirjailijat kertovat kustannustoimittajasuhteistaan, ne kuulostavat välillä vähän erikoisilta. En itse kaipaa kauheasti mitään psykologista tukea tai semmoista. Olen aikuinen ihminen ja pidän huolta itsestäni. Jos jotain positiivista on sattunut, vaikka ehdokkuus tai jotain, niin kyllä Mikolta aina joku lakoninen onnentoivotus tulee, semmoinen jossa lukee että hienoa, piste. En kaipaa enempää.

Ehkä se osittain johtuu siitä, että identiteettini liittyy niin paljon opettajan työhön. Tämä kirjailijan homma on semmoinen kakkosammatti.

Mikko antoi minulle esikoiskirjaa tehdessä neuvon, jonka olen siitä lähtien yrittänyt aina pitää mielessä. Hän sanoi, että muista kirjoittaa joka ainoalle ihmiselle onnen hetki. Sen ei tarvitse olla iso tai kummoinen, mutta sen täytyy olla siellä. Että se ihminen edes vähän viihtyy elämässään.

Se oli hyvä neuvo, koska minä olen peripateettinen ihminen, joka mielellään kirjoittaa kansien väliin paljon itkua, niin kuin lapsuuteni tv-sarjassa Pieni talo preerialla, jossa joka jaksossa sisko sokeutui ja talo paloi. Mikko muistuttaa balanssista. Siinä suhteessa kirjani voisivat olla erilaisia, jos kustannustoimittaja olisi joku toinen.

Mikko Rouhiainen, s. 1976:

Kun luin Tommin esikoisromaanin käsikirjoituksen, olin etukäteen kuullut, että se on historiallinen sukutarina. Minä en yleensä ole perinteisten sukutarinoiden tai historiallisten romaanien ystävä. Ajattelin, että jos tämä on sellaista epiikkaa, jossa käydään Suomen vaiheita läpi, niin kyseessä ei varmaan ole minun kirjani.

Mutta Tommin tyyli oli ja on erilainen. Siinä lähdetään ihmiskuvauksesta ja käsitellään aika tiiviillä tavalla isojakin ajanjaksoja. Kertojanääni on hyvin myötätuntoinen. Tommi on taitava siinä, miten hän saa lukijan luomiensa, usein aika rikkinäisten ihmisten puolelle. Kerronta osuu haavakohtiin olematta silti pateettista.

Kustannustoimittajan ja kirjailijan suhteessa on jollain tavalla aina kyse henkilökemioista. Alussa on sellainen tunnusteluvaihe, että puhutaanko samaa kieltä ja ovatko huumorintajut ja tapa puhua asioista riittävän samantyyppisiä. Jos ovat, se helpottaa työtä paljon. Ei tarvitse koko ajan selittää, että en tarkoittanut sitä vaan tätä.

Me tultiin Tommin kanssa heti hyvin toimeen, ja yhteistyömme on sujunut siitä lähtien hyvin kitkattomasti. Olen kustannustoimittajana sellainen, että pidän välit työkeskeisinä tai asiallisina aika pitkään.

Jos joidenkin kanssa syntyy jotain ystävyyttä tai sellaista, niin sitten on syntyäkseen, mutta enimmäkseen mennään teksti edellä. Mutta ollaan me Tommin kanssa käyty kaljallakin.

Tommi on aika pedantti henkilö, ainakin mitä työhön tulee. Ehkä minussakin on vähän sitä. Tommi on opettajana tottunut antamaan oppilaille tehtäviä. Alussa meillä oli vähän sellainen asetelma, että hän otti oppilaan roolin. Minä sanoin, mitä pitää seuraavaksi tehdä, ja hän ilmoitti, että on tehnyt sen jo.

Kaikki Tommin kirjat ovat syntyneet suhteellisen nopeasti. Olen tietoisesti varannut niille aikaa kalenteriini, mutta meidän molempien on pitänyt olla myös tehokkaita. Tommi on kyllä välillä ihan hirveän nopea kirjoittaja. Lopottia tehdessä me puhuttiin puhelimessa jostain palikasta, mikä siitä molempien mielestä puuttui. Sanoin, että kokeile tällaista. Että sitten kun olet saanut lähipäivinä sen tehtyä, lähetä nähtäväksi. Sitten hain kahvia, ja sillä aikaa Tommi oli jo lähettänyt sen muokatun tekstin sähköpostiini.

Kustannustoimittajan roolin voi jakaa kolmeen osaan. On tekstin editointi ja keskustelu, sellainen käytännön projektinhallinta ja lopuksi taiteellisen työn ohjaaminen.

Aika usein siihen liittyy myös eräänlainen tukipilarin tai psykologin rooli. Monet kirjailijat ovat omalla tavallaan aika herkkiä ihmisiä, ja työ on yksinäistä. Tommin kanssa psykologin roolille ei ole ollut tarvetta. Ehkä siihen vaikuttaa sekin, että Tommilla on hyvin sosiaalinen päivätyö.

Olen kustannustoimittajana suomalaisen modernismin kasvatti. Pidän sisäistyneestä kerronnasta, ja minulla on viehtymystä lakonisuuteen ja aukkoisuuteen. Jos minulle tulee sellainen olo, että romaanissa selitetään jotain asiaa liikaa, niin yritän poistaa sitä selitystä.

Olen ehkä ylipäätään sellainen karsijatyyppi. Tietenkään kustannustoimittaminen ei voi olla pelkkää saksimista. Olisi oleellista pyrkiä aina näkemään, mihin juuri kyseinen teksti on menossa ja mitä se kaipaisi lisää.

Tommi Kinnusen esikoisromaani Neljäntienristeys ilmestyi 2014 ja oli sekä Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon että Finlandia-palkinnon ehdokkaana. Toinen romaani Lopotti ilmestyi 2016 ja oli myös Finlandia-palkinnon ehdokkaana. Kolmas teos Pintti ilmestyi 2018. Kinnunen työskentelee äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana Turussa.

Mikko Rouhiainen on työskennellyt WSOY:llä vuodesta 2011.

Julkaistu: 8.11.2018