Poikkeusajat ovat vahvistaneet luonnon merkitystä hyvinvoinnille. Kimmo Ohtonen kävi Finlandia-palkitun Anni Kytömäen kanssa retkellä ja pohti ihmisen ja luonnon suhdetta. Esiin nousi erityisesti yksi nilviäinen, palkitun romaanin yhtä pääosaa esittävä harvinainen simpukkalaji.

Ruotsalainen dekkarikirjailija Lars Kepler on yhtä kuin aviopari Alexandra ja Alexander Ahndoril. He haluavat näyttää rikosten maailman aitona. – Emme halua rikosten näyttävän kauniilta tai tyylikkäiltä. Niiden on oltava todellisia. Tiedämme, miltä oikeat rikokset näyttävät.

Lukijapalaute sisuunnutti kirjailija Tommi Kinnusta sen verran, että hän päätti kirjoittaa kirjan, jossa ei ole yhtään miestä. Syntyi kertomus viidestä eri-ikäisestä naisesta, jotka taivaltavat Norjasta jalan halki saksalaisten polttaman ja miinoittaman Lapin. Nyt kehuttu teos on Finlandia-ehdokas.

Raija Orasen romaani sota-aikaisesta presidentistä Risto Rytistä antaa kuvan siitä, millainen oli mies, joka joutui uhraamaan itsensä isänmaalle monin tavoin. Toinen mies on kuudes romaani Orasen presidenttisarjassa. – Ryti ei ollutkaan natsimielinen kuikuli, kuten nuorena luulin, Oranen sanoo.

Uutuusteos Kotkanpesä ammentaa totalitaaristen diktatuurien perinnöstä. Tarinasta löytyvät nykyajan tietoturvariskit, lähes kaikkialle yltävä digitaalinen valvonta ja valtioiden halu kaventaa perusoikeuksia. – On vain ajan kysymys, milloin suomalainen henkilö paljastuu vakoojaksi.

Miika Nousiainen käsittelee isänsä kuolemaa jokaisessa romaanissaan. Nousiaisen työväenluokkaisen isän kuolemaa edelsi pitkä sairastaminen. Paljon ehti sanoa, jotain jäi sanomatta. – Eiköhän kaikilla suomalaisilla isä-poikapareilla jää jotain sanomatta, vaikka käytössä olisi kaikki maailman aika.

Christian Rönnbackan uusin Antti Hautalehto -dekkari, Ruska (Bazar), vie Lappiin, kansainvälisen rikollisuuden ja kirjailijallekin tuttujen ja rakkaiden seutujen äärille. Lokakuussa 2020 Rönnbacka valittiin äänikirjakuunteluiden perusteella vuoden kotimaiseksi dekkaristiksi.

Isän kuolemasta alkoi sarja muutoksia. Kristiina Vuorelle tuli tarve ostaa oma asunto. Hän alkoi taas harrastaa ratsastusta. Vaikka hän piti työstään, ajatus, että hän jatkaisi samanlaista arkea vuosikymmeniä, alkoi tuntua vastenmieliseltä. Syntyi halu yrittää tosissaan romaanin kirjoittamista.

Antti Röngän romaani Jalat ilmassa (Gummerus) kertoo koulukiusaamisen seurauksista. – Monella kiusatulla on harha, että maailma on sellainen kuin se on pahimmillaan koulun pihalla. Se ei ole totta. Koulun ulkopuolella on se oikea maailma, joka on kuitenkin aina kiusattujen puolella.

Ruotsalainen dekkaristi Håkan Nesser rakensi uusimpaan jännitysromaaniinsa Vasenkätisten seura (Tammi) kiinnostavan lähtökohdan. Vielä 1950-luvulla vasenkätisyyttä pidettiin vammana, joka piti kitkeä ihmisestä pois.

Tammikuussa Kari Hotakaisen pään hullunmyllyssä tapahtui räjähdys, muodotonta tekstiä tulvi ilmoille kymmeniä liuskoja. – Se oli kuin pesisi kaikki vaatteet 90 asteessa. Kun ne ottaa ulos, osa on kutistunut, osa mennyt miksi sattuu.

– Olen ollut utelias ihmiselämän moninaisuuden edessä enkä ole kaihtanut tilanteita, joissa omatkin varoituskelloni ovat soineet. Rikollisten nahkoihin eläytyminen ja se, miksi he tekevät rikoksensa, kiinnostaa enemmän kuin ”kuka sen teki”.

Tuula-Liina Varis kirjoittaa paitsi Suomen muutoksesta ja selviytymisestä, myös 1940–1950-luvun kasvatustyylistä. – Sen ajan vanhemmat olivat eläneet jopa kolmen sodan ajat. Se vaikutti etenkin naisiin, jotka olivat kotirintamalla yksin vastuussa kaikesta. Ymmärrän koko ajan paremmin, miksi heistä tuli aika tylyjä kasvattajia.

Aatelishistoriaa, verta ja orjien tukkukauppaa. Ruotsalaiskirjailija Niklas Natt och Dag kertoo, millaista oli tehdä jatkoa menestysdebyytille ja miten orjasaari istuu kuvaan Ruotsista ihmisoikeuksien suurvaltana.

Naiskirjailijat ja naisten kokemukset ovat saaneet viime vuosina enemmän tilaa suomalaisessa kirjallisuudessa, mutta Monika Fagerholm on antanut tytöille ja naisille tilaa romaaneissaan jo 90-luvulta lähtien. Hän on rakentanut heistä kokonaisia päähenkilöitä, joihin myös miehet voivat samastua.

Häpeä, ujous, pelko ja epäluottamus värittävät Tammisen maailmaa. Niiden vuoksi hän välttää puhumista, karttaa kaiken maailman facebookeja ja esiintymisiä ja harjoittelee haastatteluvastauksia pitkin yötä. Tamminen on tehnyt nolostelustaan huumoria ja uran. Mutta kun isä kuoli, huumori ei enää riittänyt.

Jo Nesbø tietää jo, mitä hänen suositulle hahmolleen Harry Holelle tapahtuu. – Ei hän ainakaan vanhuuteen kuole. Itsetuhoisuus on kiehtovaa, Harry etsii tyhjyyttä, jonka humala tuo, ikuista unta. Olen soittanut bändeissä ja nähnyt päihdeogelmaa läheltä, mutta eniten luotan tässä mielikuvitukseeni.

Sofi Oksanen ei ota mitään itsestäänselvyytenä, sillä hän tietää, että toisinkin voisi olla. Kahden kulttuurin kodissa kasvaneena hän on aina katsonut asioita monesta näkökulmasta. Sofi sanoo myös, ettei itse valinnut kirjailijan ammattia, vaan työ valitsi hänet.

Merete Mazzarella vietti ikävuodet 11–15 sisäoppilaitoksessa Englannissa. Se oli kauhea virhe. – Kun makasin ensimmäisenä iltana kylmässä makuu­salissa yksin, tunsin ensimmäistä kertaa kuinka pieni olin. En tarkoita ikää, vaan sitä kuinka yksin olin koko maailmankaikkeudessa.

Taija Tuomisen lapsuus oli alkoholistiäidin piinaama. Yksi ainoa kohtaaminen muutti hänen elämänsä suunnan, opetti kanavoimaan luovuutta ja ymmärtämään, että hän voi rakentaa itselleen mieleisensä elämän. Ja että vaikeidenkin kokemusten jälkeen voi löytää onnen.

Suzanne Collins, Karen Thompson Walker, Lori Lansens ja Ta-Nehisi Coates. Tummina teemoina Nälkäpeli-mittakaavan inhimillinen julmuus, dystopian maisema ja rotujen epätasa-arvo.

Kirja-arvioissa Inga Magga: Varjonyrkkeilijä, Kreetta Onkeli: Meiltähän tämä käy, Mikko Vienonen: Paskahousu, Eppu Nuotio: Maggie ja Minä.

King, Adler-Olsen, Läckberg, Horst, Sarenbrant, Jansson, Tuominen. Terroristin psykopatologiasta kadonneiden jäljille.

Hyytävää jännitystä, nokkelia yksityisetsiviä, hämmentäviä mysteerejä. Avun toimitus luki ja arvioi 16 uutuusdekkaria, ja joukossa oli todellisia helmiä!

10 kevään 2020 uutuutta, mukana Meryl Streepin elämäkerta ja Donna Leonin uusin Guido Brunetti. Jenny Colgan vastaa puolestaan kevyemmästä, mutta niin ihanasta viihteestä.

Menikö Stuart Turtonin Evelynin seitsemän kuolemaa (Otava) keväällä ohi? Siinä tapauksessa tämä uniikki murhamysteeri kannattaa lukea nyt. Mukana myös 15 muuta alkuvuoden uutuutta.

Juha Itkonen on selvittänyt Imagen artikkeleissa muun muassa suomalaisen yhtenäiskulttuurin tilaa, kaupan kriisiä ja keskustapuolueen syvintä olemusta – niin kuin vain hän osaa.

Apuun jo vuosia kirjoittaneen Anna-Leena Härkösen nokkelat ja hauskat tekstit viihdyttävät kolumnista toiseen, sillä moni löytää kirjoittajan havainnoista samastumispintaa.

Riku Korhosen aiheet ovat vaihdelleet Imagen rakkauskolumnistin roolista Mondossa julkaistuihin matka-aiheisiin artikkeleihin, kuten kirjoitukseen hänen kotikaupungistaan Turusta.

Avun oma Eve Hietamies on kirjallisuuden monitaituri, joka kirjoittaa kirjoja, kolumneja ja toimittajana myös Avun lehtijuttuja. Yösyötöstä tuttu huumori pursuilee myös Hietamiehen kolumneista.