Apu

Lukijat kertovat sukunsa ja lähipiirinsä tarinoita vuodelta 1918, osa 5



Lukijat kertovat sukunsa ja lähipiirinsä tarinoita vuodelta 1918, osa 5

Pyysimme Avun lukijoita kertomaan omin sanoin sukunsa ja lähipiirinsä tarinoita vuodesta 1918.
Teksti Apu-toimitus

Leipäannoksia ruumiilta

Nuori mies Onni Johannes Kopustamäki palasi kotiinsa korpitaloon, entiseen metsänvartijan torppaan keskelle valtionmaita, aliravittuna ja muutenkin erittäin heikossa kunnossa. 

Kotiinpaluun varrella jonkun kaupan ulkovaraston tynnyrisilli lienee ollut ainut ”matkaruoka”. Sen vuoksi silli ei hänelle enää koskaan maistunut.

Hän oli juuri vapautunut Keski-Suomen Saarijärven valkoisten vankileiriltä. 

Siellä hän koki hurjia. He pyrkivät olemaan mahdollisimman kauan paljastamatta ruumiita saadakseen näiden leipäannokset. Heitä komennettiin keräämään hevosenpaskoja kaduilta silmäätekevien tullessa leiriä tarkastamaan. 

Syyksi vangiksi joutumiselle oli kerrottu: ”Ei ollut halunnut osallistua sotaan kummallakaan puolella.” 

Raimo Kumpulainen, Konnevesi

Kuularuiskuja kukkalähetyksessä

Olen 1930-luvulla syntynyt huonomuistinen mummu. Lapsuudenkotimme oli Helsingin Käpylässä ja mummula Katajanokalla. Äitimme kertoi usein muistojaan nuoruudenajoistaan ja perheen vaiheista. Äitini vanhemmat sisaret olivat aktiivisesti mukana vuoden 1918 tapahtumissa valkoisten puolella.

Elettiin levottomia aikoja. Tytöt toimivat reippaina kukkakaupan lähetteinä. Vossikan kyydissä kulki lähetin mukana iso kukkalähetys, jonka koriin oli piiloitettu aseita, jopa kuularuisku eli konekivääri. Myös muita erikoisia kuljetuksia liikkui.

Nimetön

Isoisä ammuttiin kirkon seinustalle

Olen tottunut käyttämään tuosta ajasta nimitystä luokkasota. Katson sen olevan hyvin sopiva isoisänikin kohdalla, sillä hän oli maaton ja mitään omistamaton muonamies, joka vietiin vankileirille muutaman risun tähden ja tapettiin. Syynä vankileirille joutumiselle on kuulemani mukaan se, että hän oli kerännyt risuja polttopuiksi ison maatilan metsästä. Isäntä ei moisesta pitänyt ja oli siitä huomauttanut.

Kun sota alkoi, isäntä kosti. Hän tuli vieraitten miesten kanssa kotitarkastukselle. Asunnon lattialta ”löytyi” kiväärin kampa, isäntä oli kai pudottanut sen hihastaan. Isoisämme tultiin hakemaan kotoa ja hänen vaimonsa sekä kuusi lastaan komennettiin riviin ja heitä osoitettiin pyssyllä. Lapsista nuori oli viisivuotias ja vanhin 14-vuotias.

Isäntä käski tappaa kaikki vaan siihen seinän viereen, mutta pitäjän nimismies oli sanonut: ”Joka ampuu, sen hän tappaa. Kyllä tässä on vaimolla jo tarpeeksi murheita tämän lapsilauman kanssa.” Isäni, joka oli tuolloin kuusivuotias, oli äidilleen jossain vaiheessa kertonut puolustavansa heitä kaaripyssyllään.

Isoisämme siis vietiin kotoaan ja hänen melko uudet saappaansa takavarikoitiin saman tien. Lapset eivät isäänsä koskaan sen jälkeen nähneet. Hänet vietiin vankileiriin Riihimäelle. Kuolinpaikaksi on ilmoitettu Hausjärvi, missä hänet ammuttiin kirkon vieressä pari päivää ennen 38:tta syntymäpäiväänsä.

Suuren lapsikatraan vuoksi lesken oli pakko tehdä ympäripyöreitä päiviä eivätkä lapset juuri nähneet äitiäänkään, sillä lasten mennessä nukkumaan ei äiti vielä ollut palannut töistä, ja aamulla heidän herätessään oli äiti jo taas lähtenyt.

Sinikka

Arvet isän selässä

Kun olin lapsi 50-luvulla, kyselin isältäni saunassa, että mistä olet saanut noin paljon arpia selkääsi. En koskaan häneltä vastausta saanut. Tultuani vanhenmaksi sain kuulla hänen siskoltaan (minun tädiltäni) koko tarinan.

Isäni, 17, oli joutunut sisällissodassa hevoskuskiksi punaisille. Hävittyään sodan he joutuivat valkoisten terrorin uhriksi, ja isäni joutui leirille Hennalaan, missä häntä pidettiin nälässä ja pahoinpideltiin, Jos ei kuulusteltaessa seissyt suorassa, takaa tuli kiväärimies pistimen kanssa pökkäämään selkään ja takapuoleen.

Isä oli leirillä onnistunut varastamaan jostain leipää nälkäänsä. Kuulustelija oli kysynyt, miksi niin teit. ”No kun on nälkä”, sanoi isä. ”Voi hyvä poika, ei sinun tarvitse kauan nälkää nähdä”, sanoi kuulustelija ja määräsi isäni kolmen muun vangin kanssa teloitettavaksi. Onneksi matkalla teloituspaikalle heitä tuli vastaan eräs upseeri samalta kylältä kuin isä. 

Hän tunsi isän, otti hänet mukaansa ja vei takaisin leirille. Isäni kertoi kuulleensa laukaukset, kun kolme muuta vankia teloitettiin.

Eräs punavangin jälkeläinen

Taskulappu pelasti ukin hengen

Vesilahden Krääkkiön koulun päiväkirjassa lukee 17.–20.4.1918 ukkini, kansakoulunopettaja Akseli Eskon kauniilla käsialalla: ”Lupaa Luokkasodan tuottaman tilanteen takia”. Opettaja joutui pakenemaan perheineen punaisten tieltä metsään, jossa hän kylmettyi. Neljästä lapsesta nuorin oli alle yksivuotias, jonka itkun johdosta kiväärin pistin oli uhkauksena isketty koulun opettajanasunnon lankkulattiaan. 

Esko saatiin kiinni ja vietiin navetan seinustalle teloitettavaksi. Taskussa oli torppari A. Koiviston kirjoittama lappu: ”Tämä on hyvä mies, ei saa ampua.” 

Se pelasti hänen henkensä.

Heikki Karppelin

Hän lienee jossain joukkohaudassa

Isoäitini isä vietiin Tammisaaren leirille kotoaan Pohjan pitäjästä joskus keväällä 1918. Hän ei ollut punakaartissa, mutta vietiin kostoksi. Työläinen. Ei tullut koskaan takaisin. Jossain joukkohaudassa lienee sittemmin levännyt.

Lauri Larmela

Oulussa tapahtui

Poikani isoäidin ja isoisän perheissä tapahtui Oulussa. Isoisän (ammattikoulun rehtorin) perheen tontin puutalot punaiset polttivat. Isän äidin perheen saksalaissyntyinen erikoisammattimies-isä tapettiin valkoisten toimesta. Hän oli ison perheen isä ja vaimo oli raskaana. 

Sivullinen suvussa

Lue myös:

Lukijat kertovat sukunsa ja lähipiirinsä tarinoita vuodelta 1918, osa 1

Lukijat kertovat sukunsa ja lähipiirinsä tarinoita vuodelta 1918, osa 2

Lukijat kertovat sukunsa ja lähipiirinsä tarinoita vuodelta 1918, osa 3

Lukijat kertovat sukunsa ja lähipiirinsä tarinoita vuodelta 1918, osa 4

Julkaistu: 4.1.2018