Isä joutui ampumaan tutun suutarin
Eräänä päivänä isäni Joonas, 17, ja setäni Veini, 19, lähtivät ilman äitinsä lupaa Luhangan kirkolle, jossa oli valkoisten komentokeskus.
Isäni sai jäädä kotijoukkoihin, mutta Veini joutui rintamalle. Isäni joutui lähtemään etsimään henkilöitä, joita epäiltiin punaisten puolella oleviksi.
Kerran he lähtivät Onkisalon saareen etsimään kahta karkulaista, joista oli saatu vihiä. Näiden epäiltiin piileskelevän pienessä mökissä. Heitä ei löydetty. He olivat olleet navetassa, menneet takaikkunasta ulos ja hiihtäneet karkuun. Mietin jälkeenpäin, kuinka innokkaita etsijät olivat. He tunsivat toisensa rauhan ajalta. Muistan, että olin toisen miehen pojan kanssa sotilaspojissa ja toisen poika oli luokkatoverini kansakoulussa.
Pahin oli isälläni edessä. Hän joutui komennuskuntaan, jonka tehtävänä oli ampua kapinallisten puolella ollut rauhallinen suutari. Jokainen tietää, että sellaisesta tehtävästä ei voi kieltäytyä. Tuomarina oli upseeri, joka ei tuntenut paikallisia henkilöitä eikä antanut armoa.
Se oli 17-vuotiaalle kova paikka. Hän puhui siitä paljon ja se vaivasi häntä koko loppuelämän.
Mitä tapahtui Veini-sedälleni? En tiedä tarkalleen. Joka tapauksessa häntä uhkailtiin ja hän joutui pakenemaan. Hän meni Yhdysvaltoihin ja kuoli siellä 40-vuotiaana. Oletan, että hänen varhaiseen kuolemaansa vaikuttivat hänen 19-vuotiaana kokemansa tapahtumat.
Aarno Koivisto
Suolasilakoita lakin alla
Isäni syntyi 1898 Maarian pitäjässä huutolaispoikana. Hänet kaupattiin Turkuun Laurenin taloon, jossa hänestä tuli myöhemmin talon renki. Häntä kohdeltiin hyvin talossa, melkein kuin omaa poikaa.
Isäni, Otto Nyström, liittyi sittemmin nuorena työläisten riveihin ja sitä kautta punakaartiin Turussa. Hänet pidätettiin ja lähetettiin Hennalan vankileirille Lahteen. Hän oli siellä vankina taistelujen lopulle asti. Ruokaa ei saanut kuin aidan välistä. Häneltäkin lähti tukka jo nuorena, kun ruokaa, kuten suolasilakoita, kätkettiin lakin alle päähän.
Isän pelastus ja syy leiriltä poispääsyyn oli Lauren, sen talon isäntä, missä isäni oli renkinä. Lauren lähti hakemaan hyvää työmiestä kotiin Lahdesta. Pelastukseksi muodostui se, että isäni oli kirjattu sisään Laurenin nimellä, eikä omalla nimellään.
Pekka Nyström
Isä lähti Venäjälle pakoon
Isäni joutui lähtemään Venäjälle pakoon. Hänet olisi ammuttu, koska hän oli sosiaalidemokraattina Kivennavan valtuustossa.
Isää haettiin kotoa ja lähipaikoista, mutta ei löydetty. Äiti oli kauhuissaan kahden pienen lapsen kanssa kotona muiden penkoessa paikkoja. Kaksivuotias poika vielä rallatteli laulua, joka oli tehty lahtareista; ”Lahtari vallan aikana, on lahtareista puute, nekin pitäis kortille panna, ei näytä saavan muuten.” Miehiä vähän nauratti ja he lähtivät pois. Isä oli puoli vuotta Venäjällä ja rupesi tekemään rästiin jääneitä töitään ja lauloi sellissä oppimiaan J. Alfred Tannerin lauluja.
Sirkka-Liisa Leppänen
Kun isoäiti kohtasi kasakat
Isovanhempieni pieneen torppaan Haapaveden Ojakylällä oli syntynyt perheeseen jo viisi lasta, ja kuudes teki selvästi tuloaan.
Koska leipäaineet olivat lopussa, emäntä-Marin oli viimeisillään lähdettävä kirkolle jauhoja ostamaan. Sota riehui kaukana etelässä, Pohjanmaalla siitä ei tiedetty paljonkaan.
Mari oli saanut säkkinsä kelkkaan sidotuksi ja paarusti nyt harvojen rekipelien paksuun lumeen jättämää uraa. Olo alkoi olla hankala.
Silloin hän erotti kaukana kaksi hahmoa: kaksi ratsastajaa lähestyi samaa kapeaa ja lumista tolaa. Kun ne ehtivät näköpiiriin, nainen erotti tyypillisen vaatetuksen, asetakit ja päähineet, saappaat, ratsastajien kasvot… Kasakoita, herra jumala!
Hän tunsi pelkoa ja epätoivoa – mihin hän voisi säkkeineen väistää ratsumiehiä kapealta tolalta? Ja pääsisikö hän enää ylös hangesta takaisin tielle? Ei – en väistä, en jaksa, ajakoot ylitse.
Mutta kasakat ohjasivat ratsunsa tieltä sivuun hankeen ja palasivat sitten tienkuusalle jatkamaan matkaansa etelään. Isoäitini katsoi kasakoiden jälkeen kiitollisena. Vaikkei lumessa paarustanut nainen sitä tuolloin tiennyt, mikä noita entisiä tsaarin sotilaita vei. Saksalaisjoukot olivat saapuneet jääkärien mukana noina päivinä Vaasaan.
Isoäitini jatkoi matkaansa, pääsi perille, lämmitti saunan ja synnytti tytönrääpäleen, tulevan äitini. Tuon kohtaamisen kasakoiden kanssa hän aikanaan kertoi tyttärelleen, joka kertoi sen puolestaan tyttärelleen, minulle.
Rauni Virtanen
Lahden vankileiriltä vihille
Huittisissa Loiman kylässä oli talkoilla rakennettu työväentalo. Isä oli kuulemma kaikkein eniten ollut sitä rakentamassa ja vastasi myös sen talon ylläpitokustannuksissa.
Isä oli työväenyhdistyksen puheenjohtaja ja työväentalon johtaja. Hän joutui punakaartiin, mutta ei ollut mukana valkoisten ja punaisten paikallisissa taisteluissa, jotka olivat hyvin verisiä. Hän oli kuitenkin mukana, kun paikalliset punaiset lähtivät kohti Lahtea. Alkumatkalla hän näki, kuinka valkosotilaat vaanivat heidän pakoaan ja ampuivat pakenevia punakaartilaisia. Siinä kuoli monta, myös toverinsa Erkki Johannes Salonen.
Isäni jatkoi muiden mukana matkaa. Alvettulassa hän joutui vangiksi, sieltä hänet vietiin Lahden vankileirille. Siellä oli vaikeat olot, monet kuolivat nälkään. Isäni tuomittiin elinkautiseen vankilaan, kun oli ollut niin paljon ”työväenaatetta levittämässä”.
Isäni pääsi kotona käymään vähän ennen joulua ja meni lohduttamaan taistelussa kaatuneen taistelukaverinsa perhettä. Siitä syntyi myös romanssi. Isäni vankilatuomio kumottiin, jotta hän sai mennä avioliittoon sotatoverinsa lesken Selma Salosen kanssa. Heille syntyi yhteensä 12 lasta, joista minä olin 9:s. Olen ainut elossaoleva.
Mauno Suonpää
Lue myös:
