Kolmihenkinen retkueemme lensi kuumana kesäpäivänä Napoliin ja hyppäsi bussiin, joka ajoi Italian poikki Barin satamakaupunkiin.

Jadrolinijan ikäloppu lautta vei meidät Dubrovnikiin. Tarkoituksemme oli viipyä siellä vain pari päivää ja palata samaa reittiä takaisin Napoliin, josta vierailisimme Caprilla ja Sorrentossa sekä Vesuviuksella. Kuten usein reissussa, suunnitelmat muuttuivat. Saimme kuningasajatuksen: käväistään pari päivää edullisessa Bosnia ja Hertsegovinassa. Soitin bussifirman toimistoon muuttaakseni matka­lippumme Napoliin myöhemmäksi.

”Ei ongelmaa, siihen bussiin on tilaa. Paikka­varauksenne on nyt muutettu”, virkailija sanoi. Laivaliput vaihdoimme netissä.

Lähdimme vuokraamaan auton.

Reissu kannatti: tuli nähtyä Bosnia ja Hertse­govinan köyhää maaseutua sekä Mostarin kaupunki kuuluisine siltoineen. Kiersimme takaisin Kroatiaan pikkuteitä ­pitkin pohjoisempaa reittiä. Yhden yön vietimme rantahotellissa Podstranassa, ja palasimme Dubrovnikiin ajaen Kroatian ­ruuhkaista ­rannikkotietä hitaasti, mutta varmasti.

Tasaisen laivakyydin jälkeen olimme taas Italiassa Barin satamassa, eikä Napolin-bussia tarvinnutkaan kauan odotella.

”Teillä on vanhat liput. Ei kelpaa. Teidän on ostettava uudet liput”, kuljettaja tuntui selittävän ja esti meitä nousemasta bussiin.

Noin viisikymppinen mies puhui yhtä paljon englantia kuin minä italiaa.

Ystävällinen bussiin nousemassa oleva rouva huomasi tilanteemme ja tarjoutui avuksi. Rouva toimi englanti–italia–englanti-tulkkina hyvin, ja kerroimme lippujemme muutoksesta kuljettajalle. Hän päätti soittaa asiasta yhtiönsä toimistoon, mutta kukaan ei vastannut.

Lopulta kuljettaja katsoi kelloaan ja ilmoitti: ”Nouskaa tuohon bussin etuosaan, selvitetään asia matkalla.”

Kaksikerrosbussiin tuli vain kymmenen matkustajaa, joten tilaa oli. Auto eteni lähes piikkisuoraa moottori­tietä. Kuljettaja koetti yhä saada yhteyttä toimistoon, onnistumatta.

Sitten kuljettajan oma puhelin soi. Hän alkoi jutella kaverinsa kanssa niitä näitä. ­Erotin puheesta sanat calcio (jalkapallo), ­Fiorentina ja Serie A.

Seuraan jonkin verran eurooppalaista jalkapalloa, ja päätin sohaista ampiaispesää. Pyysin ystävällistä tulkkirouvaa kysymään kuljettajalta, mitä mieltä hän on siitä, että Italian Serie A:han tulee vuosi vuodelta enemmän Saksan Bundesliigan pelaajia.

Sitten se alkoi: kuljettaja aloitti ärsyynty­neen, liioittelematta kahdenkymmenen minuutin mittaisen paasauksen siitä, että ­Saksan ylijäämäpelaajat tulevat Italiaan rahastamaan ylisuuria palkkioita, nostavat siten lippujen hintoja eivätkä anna tilaa italialais­seurojen lupaaville omille nuorille pelaajille.

Vaikka kuljettajan kädet huitoivat enemmän ilmaa kuin olivat kiinni ratissa, bussi oli pian edennyt jo reippaat puoli tuntia.

Kuski viittasi meidän kolmikollemme, joka seisoi kiltisti yhä bussin etuosassa: menkää­hän taaemmaksi siitä. Matkalipuista ei puhuttu enää sanaakaan.

Tapahtuiko sinulle reissussa jotain tarinan arvoista? Kirjoita siitä noin A4-arkin (3000 merkin) mittainen juttu ja lähetä teksti osoitteeseen ­mond@a-lehdet.fi. Julkaistusta jutusta maksetaan pieni palkkio.