Eeva

Lorna Byrne: "Muistakaa rakastaa myös itseänne"

Lorna Byrne: "Muistakaa rakastaa myös itseänne"

Enkeleitä lapsesta saakka nähnyt irlantilainen Lorna Byrne tuo viestejä toivosta ja rakkaudesta hämmentävien aikojen keskelle.
Teksti Eeva toimitus
Mainos

Lorna Byrne, 62, ei näytä muuttuneen vuosien saatossa. Vaatimaton, alle 150-senttinen nainen hymyilee lempeästi, halaa lämpimästi ja puhuu vienolla äänellä. Lorna ei koreile vaatteilla. Hän on pukeutunut yksinkertaiseen mekkoon, joka ei varmaankaan ole maksanut paljon.

Tapasin Lornan ensimmäinen kerran hänen kotonaan Irlannissa kuusi vuotta sitten. Suurimman vaikutuksen minuun tekivät hänen lapsenomainen vilpittömyytensä ja aito läsnäolonsa, niin myös nyt.

Kuten ennenkin, Lornan puheessa toistuvat enkeli-alkuiset lauseet: enkelit ovat
opettaneet, enkelien mielestä tai enkelit kertovat minulle.

“Puhun niistä asioista, joita pidän tärkeinä. En välitä, vaikka minua sen vuoksi saatetaan välillä pilkatakin”, Lorna sanoo.

Maailmankuulun enkelikirjailijan tuo Suomeen uusi kirja, Taivaallinen rakkaus. Lorna on käymässä täällä jo neljättä kertaa. Hänen mukanaan on vanhin tytär, mutkaton ja nauravainen Pearl, 32, joka äidin kirjoissa esiintyy toisella nimellään Ruth. Lorna ei voi matkustaa yksin, koska hän sekoittaa helposti aikataulut ja osoitteet.

”Tulen Suomeen aina mielelläni ja iloitsen siitä, että ette enää piilottele henkisyyttänne”, Lorna sanoo.

Lorna nauttii suuresta suosiosta. Kun hän vierailunsa aikana käy signeeraamassa kirjojaan, on kirjakauppa täpötäynnä. Hän antaa haastatteluja, ja kun hän esiintyy yleisötilaisuudessa Helsingissä, saapuu paikalle lähes tuhat kuulijaa.

“Kyllä te selviydytte”

Jokaisella ihmisellä on omat pienet ja suuret murheensa, joihin Lornalta toivotaan lohtua ja apua. Mutta nyt on muutakin. Moni haluaa kuulla, mitä viestejä enkeleillä on meille, kun maailma tuntuu menneen sijoiltaan ja muuttuneen täysin arvaamattomaksi. Huoli tulevaisuudesta on yhteinen.

Lornalla on lohdun sanoja, ja hän jaksaa puhua uupumatta.

”Huomasin, että ihmiset Helsingin kaduilla hymyilevät vähemmän kuin ennen. Mutta minua pyydettiin sanomaan teille: älkää luovuttako ja hymyilkää enemmän”, Lorna sanoo.

Vaikka taloudessa on ongelmia ja työttömiä on paljon, Lorna kertoo nähneensä täällä kahdesti jättiläismäisen, soihtua kantavan Toivon enkelin tuomassa meille uutta toivoa.

”Kyllä te selviydytte vaikeista ajoista, kunhan teette oman osanne antamalla äänenne kuulua oikeiksi kokemienne asioiden puolesta ja vaaditte päättäjiä tekemään oikein”, hän patistelee.

”Nuorilla on paljon annettavaa maallenne. Heillä on muun muassa tekniikan alalla loistavia ideoita, joista monet tulevat menestymään. Mutta se vaatii työtä ja kärsivällisyyttä.”

Lorna muistuttaa myötätunnosta puhuessaan pakolaistilanteesta. Vaikka maailma on muuttunut aiempaa kovasydämisemmäksi, meidän on ennakkoluuloistamme huolimatta autettava pakolaisia.

”He ovat samanlaisia ihmisiä kuin me. He yrittävät vain epätoivoissaan pitää lapsensa hengissä.”

Lorna muistuttaa, että sodan keskellä lapset ovat viattomia sijaiskärsijöitä. Jos he selviytyvät sodan kauhuista aikuisiksi, he ovat täynnä vihaa ja kostonhalua ja kysyvät meiltä: miksi te ette auttaneet?

”Jokaisella lapsella pitäisi olla oikeus elää, oikeus rakkauteen ja turvaan. Enkelitkin viestittävät meille, että avaisimme sydämemme ja myös rukoilisimme niiden puolesta, joilla ei ole mitään verrattuna meihin.”

“Jokainen meistä on kaunis ja tärkeä”

Lorna Byrnen uuden kirjan teemana on rakkaus, se, mistä juuri nyt tuntuu olevan puutetta. Kirjan tärkeä sanoma kuuluu, että meidän on rakastettava itseämme, sillä muuten emme kykene rakastamaan muitakaan.

Lorna sanoo, että meidät on opetettu uskomaan, että on itsekästä ja väärin rakastaa itseään. Emme arvosta itseämme, emmekä omasta mielestämme ole kauniita emmekä kyllin hyviä.

”Mutta jokainen meistä on!”

Lorna pitää tärkeänä, että vahvistamme rakkautta itseämme kohtaan. Hän neuvoo ottamaan esille kuvan, jossa olemme vauvana.

”Kuva muistuttaa siitä, että jokainen ihminen on syntynyt puhtaasta rakkaudesta ja on fyysisestikin kaunis, vaikka kuinka löytäisi vikoja itsestään.”

”Suojelusenkelisi rakastaa sinua silti ehdoitta. Toista vaikka peilin edessä, että on ihan okei rakastaa itseään, vaikka ei olekaan täydellinen. Se toimii.”

Lorna painottaa, että vanhempien tärkein tehtävä on rakastaa myös lapsiaan ja antaa heille aikaa. Hän vakuuttaa, että kaikilla on oikeus vanhemmuuteen, homo- ja lesbopareilla ja niillä, joilla ei ole omia lapsia, sillä maailma on täynnä orpoja.

Pearl-tytär matkustaa usein äitinsä mukana, kun tämä kulkee maailmalla puhumassa.

Taistelu luonnon puolesta

Minne Lorna meneekin, hän herättelee ihmisiä taistelemaan puhtaan luonnon puolesta. Edellisellä Suomen-vierailullaan hän iloitsi harvoin näkemästään Puiden enkelistä, joka kiitti siitä, että olemme yrittäneet pitää metsistämme niin hyvää huolta.

Nyt Lorna on pessimistisempi.

”Näin tullessani, miten ilma on Suomessakin täynnä saasteita. Minulle on kerrottu, että teidän tulisi istuttaa paljon lehtipuita, jotka sitovat parhaiten ilmansaasteita.”

”Varoitin jo kolme vuotta sitten esimerkiksi Talvivaaran kaivoksen ympäristötuhoista, mutta turhaan.”

Lorna sanoo, etteivät tulevat sukupolvet anna anteeksi, että olemme tuhonneet niin paljon kaunista planeettaamme rahan ja ahneuden takia. Hän muistuttaa, että valta on ihmisillä, kansalaisilla.

”Teidän pitää vaatia päättäjiltä toimia, joilla luonto pelastetaan ja esimerkiksi ruoka tuotetaan puhtaasti ilman kemikaaleja.”

Kouluvaikeuksista menestykseen

Jos Lornan enkelipuhe kuulostaa ihmeelliseltä, niin sellainen on hänen oma tarinansakin. Lorna syntyi Irlannissa köyhään perheeseen, jossa oli lopulta seitsemän alle kaksitoistavuotiasta lasta.

Lorna näki pienestä pitäen enkeleitä. Hän kertoi niiden näyttävän kirkkaasti kaikissa sateenkaaren väreissä säkenöiviltä valo-olennoilta, jotka tukivat, lohduttivat ja auttoivat häntä. Joillakin oli siivet, jotkut ottivat ihmisen muodon.

Lornan mukaan enkelit näyttivät hänelle myös näkyjä tulevaisuudesta ja taivaaseen astuneiden kuolleiden sieluja.

Lornalla oli oppimisvaikeuksia, ja häntä pidettiin jälkeenjääneenä. Vanhemmat eivät laittaneet Lornaa enää kouluun hänen täytettyään neljätoista vuotta.

Enkelit olivat tytön ainoita ystäviä, leikkitovereita ja opettajia. Kesti jonkin aikaa, ennen kuin hän tajusi, etteivät muut nähneet enkeleitä, vaikka ne olivat hänelle yhtä todellisia kuin ihmiset.

Kun arkkienkeli Mikael kehotti Lornaa kirjoittamaan kokemuksistaan kirjan, hän kauhistui: eihän hän osannut edes kirjoittaa ja lukea.

Mutta ihmeitä alkoi tapahtua. Lorna sai lahjaksi dysfaatikoille suunnitellun tietokoneen ja avukseen kansainvälisessä markkinoinnissa uransa tehneen Jean Callahanin. Jean on kirjoittanut puhtaaksi ja editoinut jo neljä Lornan kirjaa, joita on julkaistu yli viidessäkymmenessä maassa.

Elämän suurin menetys

Lornan ensimmäinen kirja Enkeleitä hiuksissani ilmestyi suomeksi kuusi vuotta sitten. Tuolloin hän asui teini-ikäisen tyttärensä Meganin kanssa talossa, jossa oli kasvattanut miehensä Joen kanssa neljä lasta äärimmäisessä köyhyydessä.

Enkelit olivat kertoneet Lornalle, että hän joutuisi hoivaamaan sairasta miestään eikä saisi vanheta tämän kanssa. Joe oli kuollut vain 49-vuotiaana. Sen hyväksyminen on ollut yksi Lornan elämän vaikeimmista asioista.

Sittemmin esikoispoika Christopher oli laajentanut mökkiä, mutta kalustus oli yhä niukkaa ja nukkavierua. Kaikesta näki, että tavarat ja materia eivät olleet Lornalle menestyksestä huolimatta tärkeitä.

Paljon on tapahtunut sen jälkeen. Megan on lähtenyt kotoa ja opiskelee toista vuotta lakia ja politiikkaa. Lornasta on tullut myös isoäiti. Sekä omaa parturiliikettään pitävällä Pearlilla että Owen-pojalla on kaksi lasta, joista nuorin on vasta viisi kuukautta vanha. Christopher on yhä poikamies.

Lorna asuu nyt lemmikkieläimineen Kilkennyssä vanhassa maalaistalossa, jonka kunnostamisen ajan hän nukkui pihalle pystytetyssä teltassa.

”Remontti on vienyt aikaa, enkä ole ostanut taloon mitään uutta. Pöytä on roskalavalta, samoin tuolit, jotka pysyivät pitkään koossa ympärille sidottujen vöiden avulla”, Lorna juttelee kuulumisiaan.

”Mutta kun aamuisin avaan ikkunaluukut, edessä avautuu näkymä pelloille ja vuorille.”

“Olen rikas vain sydämessäni”

Jean Callahan on palannut liike-elämään, joten Lornan avustajina vuorottelevat nyt lapset Pearl ja Owen. Owen lähtee äitinsä kanssa seuraavaksi Hongkongiin ja Taiwaniin, joissa Lornan kirjat on myös julkaistu. Sen sijaan Kiinassa ne on kielletty, mutta Lorna kertoo saaneensa sieltäkin kirjeitä ihmisiltä, jotka ovat lukeneet niitä salaa.

Lorna Byrnen kirjat ovat olleet myyntimenestyksiä, ja on vihjailtu niiden tehneen hänestä varakkaan naisen. Pearl huikkaa taustalta, ettei äidistä tule koskaan rikasta, koska hän antaa kaikki rahansa muille.
Lorna itse vastaa, että hän on rikas vain sydämessään.

”On totta, ettei minun tarvitse murehtia laskuista ja pystyn kustantamaan Meganin opinnot. Mutta Jumala antoi minulle rahaa vain yhdestä syystä, jotta voisin jakaa sen tarvitseville.”

Lorna on perustanut kehitysmaiden lapsia auttavan hyväntekeväisyysjärjestön ja filmaa joulukuussa dokumenttia Afrikan lapsista. Hän suunnittelee myös ympäristödokumenttia. Sitä varten hän on tavannut Suomessakin mahdollisia yhteistyökumppaneita.

”Aiheita riittää vielä uusiinkin kirjoihin. Väännän usein kättä kustantajien kanssa kirjojeni hinnoista, koska haluan mahdollisimman monella olevan niihin varaa.”

“Elämääni ei mahdu miestä”

Lorna kertoo, että hän on joskus rukoillut löytävänsä vielä uuden miehen rinnalleen ja vastannut jopa deitti-ilmoituksiin – tuloksetta. Hän nauraa heleästi ja sanoo jo unohtaneensa koko asian.

”En ymmärrä, miten joku mies enää mahtuisi kiireiseen elämääni.”

Lornalle tulvii myös kirjeitä ja avunpyyntöjä, mutta hän sanoo, että jos yksikin ihminen saa häneltä lohtua ja toivoa, hänen työnsä ei mene hukkaan.

Lorna kertoo kouluikäisestä pikkupojasta, joka tuli yksin hänen yleisötilaisuuteensa eikä halunnutkaan siunausta itselleen, vaan syöpää sairastavalle äidilleen. Poika rakasti äitiään kovasti ja pelkäsi tämän kuolevan, koska he olivat köyhiä eikä hänellä ollut maailmassa ketään muuta.

”Totta kai siunasin myös hänet ja rukoilin äidin puolesta. Myöhemmin poika tuli kiittämään minua, sillä äiti oli yhä elossa. Rukouksella on valtava voima.”

Lornaa surettaa vain se, ettei hänellä kiireittensä vuoksi ole tarpeeksi aikaa lapsenlapsilleen. Jouluna kaikki lapset ja lapsenlapset kokoontuvat kuitenkin hänen luokseen. Hänen mukaansa olemme unohtaneet nauttia elämästä, yksinkertaisista asioista, auringon noususta, sadepisaroista, luonnosta ja ennen kaikkea lapsistamme.

”Tärkeintä joulussa on lasten ilo ja se, että perheet ovat silloin yhdessä ja rakastavat toisiaan. Sitä ei voi mammonalla korvata.”

Teksti: Mikki Moisio

Kuvat: Petri Mulari

Juttu on julkaistu Eevan numerossa 12/2015. Nettiversiota on päivitetty.

Lue myös:

Prinsessa Märtha Louise: “Oli helpotus luopua salaisuudesta”

Julkaistu: 25.12.2016