Image

Lopullinen totuus susijengistä

Lopullinen totuus susijengistä

Mistä susijengi on saanut nimensä? Susijengi taisteli, Image kertoo.
Mainos

Koripallomaajoukkueen Susi-tunnuksen keksivät vuonna 2001 silloinen päävalmentaja Ari Tammivaara, nykyinen toimitusjohtaja Vesa Walldén ja viestintäpäällikkö Mika Mäkelä.

Maajoukkueen toimintaa rukattiin ja samalla liitto halusi luoda joukkueelle markkinointitunnuksen.

”Palaverissa keksittiin, että tarvitaan markkinointitunnus maajoukkueelle. Vaihtoehtoina oli eri eläimiä, mutta susi toimi parhaiten. Susi on laumaeläin, mutta myös vahva yksilö”, Mika Mäkelä kertoo.

Sanalle susi keksittiin myös lisämerkityksiä. Palaverissa keksittiin, että se muodostuu sanoista suomalaisuus, urheilullisuus, sisukkuus ja iloisuus. Tätä puolta ei sittemmin ole korostettu.

Mäkelä ei suostu kertomaan eläinvaihtoehtoja, joita sudelle mietittiin.

Sudesta tuli susijengi puolivahingossa. Kapasiteettiyksikkö teki aikoinaan biisin nimeltä susijengi, jolla ei ollut tekemistä koriksen kanssa.

”Maajoukkuepelaajat soittivat sitä iPodeissaan ja siitä tuli jengin sisäinen juttu”, Mäkelä kertoo.

Kun maajoukkuepelaaja Sasu Salin soitti kappaletta vuonna 2010 EM-karsinnoissa voitetun Israel-pelin jälkeen, tuli biisistä joukkueen sisäinen tunnusmusiikki.

Vuonna 2012 Rähinä Records teki koripallomaajoukkueelle Susijengi 2.0 –kappaleen, joka on joukkueen virallinen kannatuskappale. Heikki Valkama

Julkaistu: 13.9.2013