Eeva

Lontoossa asuva Saara Aalto: "Olen ehtinyt käydä kotona vain nukkumassa"



Lontoossa asuva Saara Aalto: "Olen ehtinyt käydä kotona vain nukkumassa"

Saara Aalto on toteuttanut villeimmät unelmansa ja luo parhaillaan uraa Englannissa. Mitä hänelle kuuluu nyt?
Teksti Sanna Wallenius

Saaraa nähdään pian Suomessakin: tähti konsertoi Helsingin Hartwall Areenalla 15. huhtikuuta.

Eevan lukijat valitsivat Saara Aallon, 29, ylivoimaisella äänivyöryllä Vuoden tähdeksi. Saaran valteiksi mainittiin lahjakkuus, positiivisuus ja periksiantamaton elämänasenne.

”Voi kiitos, tällaista palautetta on aivan ihana kuulla! Varsinkin, kun en pidä menestystäni millään tavalla itsestäänselvänä. Välillä tuntuu, etten ole vieläkään ymmärtänyt kaikkea vuoden aikana tapahtunutta”, Saara huokaa.

X-Factorin tuoma kansainvälinen julkisuus on kuljettanut laulajaa koko alkuvuoden minuuttiaikataululla haastattelusta ja paikasta toiseen.

”Huomaan, että kuukausia jatkunut pyöritys alkaa käydä voimilleni. Mietin töitä päivin ja öin, enkä oikein osaa pysähtyä nauttimaan kaikesta saavuttamastani. Toisinaan ikävöin rauhallisempaa arkea, vaikka todennäköisesti pitkästyisin, jos elämä muuttuisi liian tasaiseksi”, hän tuumaa nauraen.

Saara ja avopuoliso Meri Sopanen asuvat nykyään vuokrakaksiossa Lontoon Kensingtonin arvoalueella.

”Koti on ihana, mutta meillä on ollut niin kiire, että olemme ehtineet käydä siellä vain nukkumassa. Muuttoon liittyy yllättävän paljon käytännön asioita, joiden hoitamisessa on mennyt paljon aikaa. Pelkästään uuteen kieleen ja kulttuuriin sopeutuminen on ollut iso elämänmuutos”, Saara pohtii.

Katso Saaran videotervehdys täältä!

Kuvat: Ville Paul Paasimaa

Lue koko Saaran haastattelu Eevan numerosta 4/2017.

Julkaistu: 29.3.2017