Apu

Lola Odusogalla on tallessa laatikkotolkulla vihapostia: "Rasistiset ja ilkeät kirjeet ovat kauheudessaan arvokkainta, mitä olen saanut"



Lola Odusogalla on tallessa laatikkotolkulla vihapostia: "Rasistiset ja ilkeät kirjeet ovat kauheudessaan arvokkainta, mitä olen saanut"

Lola Odusoga kokee, että vihaposti muistuttaa tärkeästä asiasta.
Teksti Jari Peltomäki
Kuvat Suvi Elo

Rasismi on Lola Odusogalle tuttua. Tummaihoinen kaunotar on tarvinnut kovaa kuorta, sillä hän herättää edelleen tunteita.

– Minulla on yhä tallessa laatikkotolkulla saamaani vihapostia. Kirjeet ja kortit ovat niin ilkeitä ja rasistisia, että ne ovat kaikessa kauheudessaan arvokkainta, mitä olen saanut. En luovu niistä koskaan. Ne muistuttavat minua siitä, mitä olen saanut aikaan.

– Koko lapsuuteni oli sitä, että minua ihmeteltiin kuin ulkoavaruuden oliota. Että onpa musta vauva, pureeko se? Kun aloitin koulun, olin ihmeellinen ja erikoinen ja yksinäinen. Äitini on kertonut, kuinka opettaja otti yhteyttä ja valitti, kun en syönyt tarpeeksi, sillä ”pitäisihän Lolan tajuta syödä, kun sukulaiset Afrikassa näkevät nälkää”.

Kun ymmärryksen ja keskustelun taso oli tuota luokkaa, ei ihme, että Lola tunsi itsensä ulkopuoliseksi.

– Minulla ei ollut kouluaikoina yhtään oikeaa bestistä, kavereita sentään. Minua kiusattiin, huudeltiin apinaksi ja neekeriksi. Havaitsin toki, että muitakin kiusattiin. Tanssiminen ja myöhemmin mallina menestyminen muuttivat minua ja suhtautumista minuun.

Tanssissa erilaisuus olikin hyvä asia

Lola Odusoga sanoo, että tanssimisesta hän sai ensimmäisen kerran myönteistä palautetta ja sai näyttää taitonsa.

– Yhtäkkiä erilaisuuteni olikin hyvä asia. Minulla oli rytmiä veressä. En tarvinnut itseruskettavia voiteita. Mallina erotuin massasta. Nämä kaikki pönkittivät itsetuntoani. Oli kuitenkin aika raskas taakka olla suunnannäyttäjänä ja ennakkoluulojen räjäyttäjänä vain 18-vuotiaana, kun minusta tuli Suomen ensimmäinen musta missi.

Lola oli kuitenkin oppinut kääntämään ulkopuolisuutensa aina voitokseen.

– Jos en kelvannut ryhmään tai työyhteisöön, en välittänyt siitä. Toimin paremmin yksinäni. Rakensin nopeasti kahdet kasvot: julkinen roolini oli suorapuheinen, sosiaalinen ja räväkkäkin, vaikka yksityinen minäni on ujohko ja erakkomainen.

Julkaistu: 17.3.2018