Apu

Linnut vaeltavat ravinnon perässä

Linnut vaeltavat ravinnon perässä

Valtaosa linnuistamme muuttaa talveksi lämpimiin maihin, missä ruoanhankinta on helpompaa. Meille talvea jäävät viettämään linnut, jotka tulevat toimeen kylmässä ja osaavat etsiä ravintonsa lumisesta luonnosta. Joskus ravinto loppuu ja linnut lähtevät vaeltamaan.
Teksti Apu-toimitus
Kuvat Timo Nieminen
Mainos

Vaelluslinnut eivät ole muuttolintuja eivätkä paikkalintuja, vaan jotakin siltä väliltä. Usein ne lähtevät liikkeelle jo ennen varsinaista syysmuuttokautta. Vaellusten perimmäinen syy on ravintopulan välttäminen, mikä pakottaa linnut liikkeelle.

Monet vaelluslinnuista ovat erikoistuneet tiettyyn ravintoon, jota toisina vuosina on runsaasti ja toisina niukasti. Esimerkiksi kuusen satomäärät vaihtelevat vuosittain ja kuusen siemeniä syövä käpytikka joutuu etsimään alueita, joilla siemeniä löytyy.

Huonoina havupuiden siemenvuosina käpytikka joutuu lähtemään vaellukselle paremmille ruokamaille.

Samoin pihlajan marjasadot vaihtelevat voimakkaasti.

Vaellukset ovat voimakkaimmillaan silloin, kun pesintäkausi on onnistunut hyvin, mutta sitä seuraa ravinnon katovuosi.

Vaelluslintujen liikehdintä ei ole perinnöllistä kuten muuttolinnuilla, vaan ulkoiset tekijät pakottavat ne liikkeelle. Ne vaeltavat epäsäännöllisin välein, ja joskus ne liikkuvat suurina joukkoina, toisinaan niitä ei juuri näe. Jopa 90 prosenttia vaeltajista on nuoria lintuja. Keväällä vain osa vaelluslinnuista palaa takaisin pesimisalueilleen, osa jää pesimään matkan varrelle.

Tilhi koristeomenapuussa ruoan haussa. Tilhet ovat taitavia marjojen käsittelijöitä.

Syksy on ehtinyt niin pitkälle, että lehdet ovat pudonneet puista. Pihlajanoksat notkuvat oranssien marjojen painosta ja ruusuissa kiulukat hehkuvat punaisina. Taivaalta kantautuu heleä sirinä, kun monikymmeninen parvi tilhiä laskeutuu nauttimaan pihlajan antimista. Linnut hyörivät oksalta oksalle, ja marja toisensa jälkeen katoaa parempiin nokkiin. Ei kestä kauaa, kun pihlajan marjat on syöty ja linnut jatkavat matkaansa.

Tilhiparvet saapuvat loppusyksyllä tai alkutalvella pohjoisilta pesimäsijoiltaan eteläiseen Suomeen asti. Ne kiertelevät ravinnonhaussa pihlajilla, orapihlajilla, ruusuilla ja satoisilla koristepensailla. Linnut viipyvät paikalla niin kauan kuin ruokaa riittää ja siirtyvät sitten etelämmäs.

Hyvinä pihlajanmarjavuosina siriseviä tilhiparvia näkee vielä helmikuussakin, huonoina vuosina ne jatkavat nopeasti Keski-Eurooppaan ja jopa Välimerelle asti. Takaisin pohjoiseen ne palaavat huomaamatta maalis–toukokuussa.

Pihlajanmarjat ovat talvella taviokuurnan tärkeintä ravintoa. Taviokuurnanaaraat ovat kauniin punertavan keltaisia.

Maa on saanut lumipeitteen. Oksat roikkuvat lumen painosta, ja tummasävyinen loppusyksy on muuttunut valoisaksi, jos kohta lyhytpäiväiseksi talveksi. Pihlajakin joutuu kantamaan kahta taakkaa, lunta ja marjoja. Hyvänä marjavuotena marjoja jää pihlajaan pitkälle talveen. Rastaat, tilhet ja muut marjalinnut eivät ehdi syödä kaikkea.

Taivaalta kuuluu lähenevää, kirkasta huiluääntä. Parvi kirkkaanpunaisia ja keltaisia lintuja lehahtaa pihlajaan ja alkaa syödä marjoja. Ne poimivat papukaijamaisella nokallaan marjoja ja kaivavat niistä vain siemenet ravinnokseen. Kuoren ja mallon ne pudottavat maahan.

Linnut hyörivät touhukkaasti pihlajassa hiukan kömpelön oloisina eivätkä juuri välitä ihmisistä. Pelottomia lintuja pääsee tarkkailemaan hyvinkin läheltä. Aikanaan pyylevänoloinen taviokuurna oli Lapissa ihmisten vararavintoa vuoden ankarimpana aikana. Pelottomia lintuja pyydystettiin pujottamalla ansalanka varovasti marjoilla aterioivan linnun ympärille.

Taviokuurna elää Itä-Lapin havumetsissä. Ne vaeltavat etelään vain kun pohjoisesta loppuvat marjat. Harvoin vaellukset ulottuvat etelärannikolle asti. Hyvinä pihlajanmarjavuosina lintuja nähdään tuhansittain pellonreunojen pihlajissa, kaupungeissa ja pihoissa.

Helmikuulta lähtien taviokuurnat palailevat pesimäseuduilleen. Silloin Metsä-Lapin kurujen kuusikoissa voi olla vielä 30–50 astetta pakkasta. Taviokuurna on karaistunut lintu, ja tiheä höyhenpeite pitää pienen linnun lämpimänä, jos vain ravintoa riittää.

Urpiaiskoiras on korean punasävyinen.

Vilkas urpiaisparvi hyörii loppusyksyn alastomassa koivussa. Urpujen suomuja leijuu alas lintujen hamutessa siemeniä urpujen sisältä. Parvesta kuuluu taukoamaton hiljaisten yhteysäänien sirinä.

Urpiaiset pesivät Lapissa, josta ne alkavat siirtyä etelämmäs pesimäkauden loputtua. Korean punaotsaiset linnut muuttavat ravinnon ja sääolojen mukaan oikukkaasti. Osa linnuista jatkaa matkaansa Ukrainan suuntaan, mutta monet jäävät meille viivyttelemään. Osa viettää koko talvensa Suomessa.

Eteläisten kuusimetsien kuusitiainen on tiaisista herkin vaeltamaan. Muutaman vuoden välein havaitaan syksyisin voimakkaita suurvaelluksia kuusen siemenkadon vuoksi. Myös hömötiainen vaeltaa ravinnon perässä aika ajoin. Talitiainen on pääosin paikkalintu, mutta osa kannasta muuttaa, osa vaeltaa. Töyhtötiainen puolestaan on tiukasti paikkalintu.

Pohjantikka etsii ruokansa ympäri vuoden pystyyn kuolleiden kuusten kuoren alta.

Mustavalkoinen käpytikka on talvella riippuvainen havupuiden siemenistä. Tikat tarkkailevat jo kesällä käpyjen kypsymistä, ja jos sadosta näyttää tulevan huono, lähtevät ne elo–syyskuussa vaeltamaan, selvästi  aikaisemmin kuin siemenet kypsyvät. Tikat saattavat joutua liikkumaan pitkiäkin matkoja, sillä kuusen käpysato on varsin samanlainen laajalla alueella.

Pohjantikka on oikea takametsien lintu. Se viihtyy vanhoissa havumetsissä, joista löytyy pystyyn kuivuneita kuusia ruoanetsintää varten. Se nakuttelee kuolevista tai kuolleista kuusista tuhohyönteisiä ravinnokseen. Lintu irrottaa suuriakin kaarnalevyjä suuhunpantavaa etsiessään.

Osa pohjantikan kannasta vaeltaa talveksi etelämmäs, ravintotilanteen huonotessa vaellukset saattavat olla laajojakin. Silloin pohjantikkoja näkee etelärannikolla asti etsimässä pystyyn kuivuneiden kuusten kuoren alta meheviä toukkia ja kuoriaisia.

Pähkinähakki vaeltaa pesimäalueillaan uhkaavan ravintopulan vuoksi meille Venäjältä, osa linnuista jatkaa Suomen yli lounaaseen ja länteen. Pähkinähakin siperialainen rotu on erikoistunut sembramäntyjen siemeniin.

Pähkinänakkeli ei kuulu vakituiseen pesimälinnustoomme, mutta toisinaan pääosin siperialaiseen alalajiin kuuluvia lintuja vaeltaa suurin joukoin Venäjältä ja Baltiasta. Nekin syövät Suomessa vain sembramäntyjen siemeniä. Kaikki pähkinänakkelit eivät palaa takaisin, vaan osa jää meille pesimään. Ensimmäinen pesintä havaittiin vuonna 1977, edellisenä kesänä oli ollut suurvaellus.

Pääasiassa pohjoisessa asustava hiiripöllö vaeltaa ajoittain Etelä-Suomeen asti.

Pöllöistämme haukkamaisin, hiiripöllö on sekä paikka- että vaelluslintu. Päiväaktiivinen pöllö saalistaa pikkunisäkkäitä, joiden esiintymisestä se on riippuvainen. Huonoina myyrävuosina hiiripöllöt lähtevät vaeltamaan pohjoisilta asuinseuduiltaan, ja silloin niihin pääsee tutustumaan Etelä-Suomessakin. Vaellus on yleensä voimakkaimmillaan lokakuussa.

Helmipöllö pesii koko Suomessa Pohjoista Lappia lukuun ottamatta, ja sekin on riippuvainen pikkunisäkkäistä. Voimakkuudeltaan vaihtelevat vaellukset ajoittuvat lokakuuhun. Maalis–huhtikuussa vain osa helmipöllöistä palaa takaisin, osa jää pesimään uusille seuduille.

Monet muutkin petolinnut ovat riippuvaisia pikkujyrsijöistä, ja myyräkadot pakottavat ne etsimään ravintoa muualta. Silloin esimerkiksi lapinpöllöjä näkee etelärannikolla asti.

Teksti ja kuvat Timo Nieminen

Julkaistu: 7.11.2017