Apu

”Pöllöjen viehätys iski – opiskelin lintujen kiinniottoa ja rengastusta” – Laura Parkko rakentaa pönttöjä petolinnuille, jotka kärsivät pesäpaikkojen puutteesta

”Pöllöjen viehätys iski – opiskelin lintujen kiinniottoa ja rengastusta” – Laura Parkko rakentaa pönttöjä petolinnuille, jotka kärsivät pesäpaikkojen puutteesta
– Viirupöllöt ja lehtopöllöt ovat löytäneet rengastusalueeni pöntöt, mutta harvinaistuneita varpus- ja helmipöllöjä ei ole valitettavasti näkynyt. Tuulihaukan saa onneksi pesimään sille ladon seinään asennettavaan pönttöön aika helposti, Laura Parkko kertoo.
Julkaistu: 19.5.2022

Linnunpönttöjä ripustamalla voi nauttia luonnosta ja torjua samalla luontokatoa pönttö kerrallaan. Etenkin pöllöt, eräät haukat, kottaraiset, telkät, puukiipijät ja isokoskelot etsivät nyt uutta kotia.

Kevät ja alkukesä ovat Kouvolassa asuvalle Laura Parkolle kiireistä aikaa. Parkko sai jo nuorena petolintukuumeen, kun hän pääsi seuraamaan tunnetun linturengastajan Pekka Raukon työskentelyä metsässä.

– Etenkin pöllöjen rengastamisen viehätys iski minuun. Lähdin Pekan oppiin vuoden ajaksi. Opiskelin lintujen kiinniottoa, tapoja ja rengastusta.

Laura Parkko tentti harjoitteluvuoden jälkeen petolinturengastajan oikeudet ja alkoi rakentaa pöllöjen ja muiden petolintujen pönttöjä vanhan Anjalankosken metsiin. Osan pöntöistä hän on tehnyt itse, osan ostanut ja osan saanut.

Lehtopöllö Helsingin Viikissä. Kuva: Juha Metso, All Over Press

Parkolla on pönttöjä helmi-, varpus-, viiru- ja lehtopöllöille sekä tuulihaukoille. Osa pöntöistä oli jo valmiiksi metsässä edellisen rengastajan jäljltä.

Vuosittain tarkastettavia pönttöjä rengastettavine poikasineen on nykyisin noin sata.

– Viirupöllöt ja lehtopöllöt ovat löytäneet rengastusalueeni pöntöt, mutta harvinaistuneita varpus- ja helmipöllöjä ei ole valitettavasti näkynyt. Tuulihaukan saa onneksi pesimään sille ladon seinään asennettavaan pönttöön aika helposti.

Laura Parkko muistuttaa, että petolintujen pönttöjen sijoittamiseen pitää olla maanomistajan lupa. Se heltiää yleensä helposti, sillä petolinnuista on maanomistajalle hyötyä. Pöllöt ja muut petolinnut kun syövät metsistä ja pelloilta paljolti myyriä, hiiriä ja muita pikkujärsijöitä.

– Jos maanomistaja itse asentaa pöntön, olisi hienoa, että siitä ilmoitettaisiin myös rengastajalle esimerkiksi rengastustoimiston kautta. Muuten samalle reviirille saattaa tulla kaksi pönttöä.

Helmipöllö kurkistaa kolostaan. Laji kärsii pesäpaikkojen puutteesta.

Pöllöille sopivia lahoja kolopuita ei enää luonnossa ole

Parkko on pönttöjen rakentajana ja lintujen rengastajana harvinaisuus, sillä perinteisesti pöntöttäjät ja rengastajat ovat olleet miehiä. Alan ukkoutumisesta on oltu huolissaan, sillä yksipuolistuvat metsät vaativat luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi lisää ihmisten tekemiä koteja kolopesijöille.

– Läpimitaltaan suuria, lahoja ja pöllöille soveltuvia kolopuita ei luonnossa juuri enää ole, joten pöllöt ovat siirtyneet pesimään pönttöihin, jos niitä vain on.

Parkon mukaan petolintujen pöntöttäjien ja rengastajien joukkoon on saatu viime aikoina mukaan myös nuorempia naisia.

Ahkerasta pöntöttämisestä huolimatta monien lintulajien kanta jatkaa yhä laskuaan. Esimerkiksi ennen niin yleinen helmipöllö on lyhyessä ajassa muuttunut uhanalaiseksi.

Samalla Suomen metsistä on lähes kadonnut helmipöllön kevättalvinen puputus, eli sen sympaattinen soidinhuuto.

Pöllöillä on kova asuntopula ja rannoille kaivataan telkänpönttöjä.

Laura Parkko ja lintujärjestö Birdlife Suomen toiminnanjohtaja Aki Arkiomaa korostavat, että asumuksen lisäksi linnut tarvitsevat juuri niille soveltuvan elinympäristön, joka tarjoaa linnuille myös ruokaa.

Erilaisia pönttöjä ei kannata räiskiä minne vain ja odottaa paikalle asukkia. Tosin pöntöistä voi olla hyötyä, vaikkei niissä kukaan pesisikään. Monet näätäeläimet, oravat, hyönteiset ja väliaikaista suojaa kaipaavat linnut voivat vierailla ja asustella pöntöissä.

Viime vuosikymmeninä Suomessa ihmisten kotien ja kesämökkien läheisyyteen on ostettu, rakennettu ja asennettu massoittain linnunpönttöjä. Pelkästään Yleisradion luontotoimituksen kampanjan aikana muutama vuosi sitten saatiin yli miljoona uutta linnunpönttöä. Niistä aika suuri osa on tali- ja sinitiaisten sekä kirjosieppojen pönttöjä. Näiden lajien pesimistä on helppo tarkkailla lähietäisyydeltä.

Lintuharrastajien mukaan olisi aika monipuolistaa rakennettavien pönttöjen valikoimaa jo luontokadonkin estämisen takia.

Aki Arkiomaa sanoo, että pihoihin voisi ripustaa esimerkiksi 1950-luvulta tuttuja kottaraisenpönttöjä, etenkin, jos lähistöllä on laiduntavaa karjaa. Kottaraiset kun ovat liki kadonneet suomalaisesta luonnosta juuri karjatalouden muutosten myötä.

Vesien rannoille taas kaivattaisiin telkkien- ja isokoskeloiden pönttöjä ja kuusimetsiin vaikka puukiipijöiden pönttöjä, joita on helppo rakentaa. Pöllöillä on kova asuntopula ja harmaasiepoille voi asentaa pesimätasoja turvalliseen paikkaan.

Arkiomaa muistuttaa, että monet isoista linnuista, kuten telkät ja pöllöt, vaativat pönttöjen pohjalle valmiiksi sahanpurua tai muuta pehmikettä, jotta ne huolivat uudet asumukset. Kunkin linnun pöntön mitoista ja muista vaatimuksista löytyy tietoa vaikkapa Birdlife Suomen sivuilta.

Telkkä on kolopesijä, jolle kelpaa asuinpaikaksi myös sopivankokoinen pönttö.

Kuumuus voi tappaa linnunpoikasia

Pöntöistä on ollut hyötyä kokonaisille lintulajeille. Esimerkiksi tuulihaukan kannan kasvu viime vuosikymmeninä yhdistyy melko vahvasti niille rakennettujen ja asennettujen laatikkopesien määrään. Myös muut tekijät, kuten elohopean väheneminen lintujen ravinnossa, ovat voineet vaikuttaa.

Hömö- ja töyhtötiaiset haluavat itse kaivaa pesäkolonsa lahoon pökkelöön, joka on yleensä koivua. Tehometsätalouden vuoksi pökkelöt ovat vähissä. Siksi näille tiaisille on kehitelty pönttöjä, joilla yritetään jäljitellä lahopuuta. Pönttö täytetään purulla, ja sen suuaukolle pannaan tuohta. Tutkimusten mukaan vain noin kuusi prosenttia hömötiaisista hyväksyy tällaisen pöntön.

Eläkkeellä oleva eläinfysiologian professori ja lintuharrastaja Esa Hohtola Oulusta ehdottaakin helpompaa ratkaisua.

– Otetaan metsästä laho koivupökkelö, pilkotaan se viideksi tai kuudeksi palaksi, ja kiinnitetään sitten nämä aihiot eri puolille metsää. Näin voidaan parhaassa tapauksessa saada hömö- ja töyhtötinteille monta pesää yhden sijasta. Pökkelöpalojen tuoheen kannattaa tehdä myös tehdä alkulovi.

Hohtolan mukaan pönttövalikoimaan voisi lisätä myös lepakko- ja pääskyhotelleja, joiden rakentamisesta on Yhdysvalloissa saatu hyviä kokemuksia esimerkiksi sinipääskyn suojelussa.

– Mitä tahansa lintujen asumuksia sitten rakentaakin, on tärkeää, ettei niitä sijoita liian paahteiseen paikkaan. Lyhytaikainen kylmyys ei linnunpoikasia tapa, mutta kova kuumuus tappaa.

Yksi ikuisuuskysymys on, pitääkö pöntöt puhdista vuosittain vai ei. Suuri osa lintuharrastajista tekee näin lintuloisten vähentämiseksi, mutta kaikki eivät.

Kaikkineen Hohtolakin toivoo linnunpönttöihin suurempaa lajikirjoa. Vaikka myös sini- ja talitiaiset ja kirjosiepot ovat sympaattisia, niitä enemmän asuntoapua kaipaisivat monet muut linnut.

Linnunpöntön sijoituksessa tärkeää on, että sitä ei sijoita liian aurinkoiseen paikkaan.

Istuta lapsiin kiinnostus lintujen suojeluun

Lopuksi vielä vinkki pönttöasiantuntija Laura Parkolta nuoremman sukupolven saamiseksi mukaan lintuharrastukseen ja pönttöjen rakenteluun.

– Lapset ja lapsenlapset on hyvä ottaa mukaan, kun lähtee asentamaan pönttöjä vaikkapa pöllöille. Lapset ovat luonnostaan kiinnostuneita pöllöistä ja niiden poikasista ja lähtevät mielellään mukaan metsäretkelle. Samalla heihin voidaan istuttaa kiinnostus lintuihin ja niiden suojeluun.

Pitkään suuria petolintuja harrastaneena ja vuodesta 2017 niitä rengastaneena Laura Parkko sanoo, että mukaan näille pöllöretkille kannattaa ottaa apuvoimia.

Pöllönpöntöt painavat melkoisesti, ja niiden asentaminen, tyhjentäminen ja rengastaminen vaativat apuvoimia jo turvallisuudenkin takia.

Pöntöt auttavat tutkimusta

Linnunpöntöistä on apua myös tieteelle ja tutkimukselle.

Esimerkiksi Turun Ruissalossa on tutkittu 400–500 pöntön avulla lintujen poikastuottoa, selviytymistä, ravintoa ja muita kysymyksiä, Eläkkeellä oleva yliopiston tutkija Esa Lehikoinen kertoo.

Harjavallassa tehtiin puolestaan kuuluisa tutkimus, joka osoitti Harvavallan tehtaiden silloisten metallipäästöjen heikentäneen selvästi lintujen elinmahdollisuuksia jopa kilometrien päässä päästölähteestä. Kun päästöt vähenivät, myös lintujen pesinnät onnistuivat paremmin.

Lehikoinen sanoo linnunpönttöjen olevan Euroopassa jo vanhaa perua, sillä niitä tiedetään käytetyn vesilintujen munitukseen jo 1700-luvulla. Myös Sakari Topeliuksen Maamme-kirjassa on pitkä pätkä lintujen pesärakennelmien tekemisestä.

Lehikoinen arvelee, ettei kukaan ole koskaan laskenut Suomessa yhtä aikaa käytössä olevien linnunpönttöjen määrää.

Tämä olisi myös aika vaikeaa, sillä pönttöjä tuhoutuu koko ajan hakkuissa, ja pöntöt myös lahoavat luonnostaan pois puista.

– Pöllönpönttöjä on kuitenkin nykyisin runsaasti, eivätkä pöllöt ilman niitä enää pärjäisikään, sillä suuria luonnonkola on niukasti. Hakkuissa vain valitettavasti säilytetään usein edelleen vain pönttöpuu ja hakataan muu elinympäristö pois.

Voitaneen kuitenkin sanoa, että pönttöjä on joka tapauksessa yli miljoona kappaletta. Vielä siis lienee vähän matkaa suomalaisten saunojen määrään, joka on reilusti yli kolme miljoonaa.

Sitä kohti kannattaa tähdätä etenkin pönttövalikoimaa monipuolistamalla.

Linnunpönttöjen mitat eri lajeille

  • Viirupöllön pöntön lentoaukko 18 cm ja sisämitat 35 × 35 × 60 cm.
  • Isokoskelon ja lehtopöllön pöntön lentoaukko 13 cm ja sisämitat 26 × 26 × 70 cm.
  • Helmipöllön, uuttukyyhkyn ja naakan pöntön lentoaukko 8,5 cm ja sisämitat 18 × 20 × 50 cm.
  • Varpuspöllön, tervapääskyn ja kottaraisen pöntön lentoaukko 4,6 cm ja sisämitat 12 × 15 × 35 cm.
  • Kirjosiepon, talitiaisen ja lapintiaisen pöntön lentoaukko 3,2 cm ja sisämitat 10 × 12 × 30 cm.
  • Sini-, kuusi-, hömö- ja töyhtötiaisen pöntön lentoaukko 2,8 cm ja sisämitat 10 × 10 × 25 cm.

Kommentoi »