Eeva

Linda Liukas: ”On uskallettava ottaa riskejä”

Vuoden Eeva 2019 -äänestyksen Vuoden tulokas on lastenkirjailija ja koodausaktivisti Linda Liukas. Hän tietää, että tulevaisuudessa menestytään rohkeudella ja uteliaisuudella eikä tyttömäisyyttä tarvitse piilottaa.
Kuvat Maija Tammi

Linda Liukas, 32, ilahtuu kuullessaan voittaneensa Vuoden Eeva 2019 -äänestyksessä Vuoden tulokas -tittelin.

”Olen tunnustuksesta otettu! On hienoa, että saan tehdä intohimolla sitä, mistä nautin. Toivon, että työni inspiroi myös muita naisia teknologia-alalle, iästä riippumatta”, Linda sanoo.

Lastenkirjailija ja ohjelmoinnin perusteiden opettaja kannustaa miettimään työelämää avarakatseisesti vailla turhia rajoitteita.

”Elämän aikana ehtii olla monta asiaa, vaikkapa lastentarhaopettaja ja koodari. Ei tarvitse olla joko tai, vaan voi olla sekä että.”

Linda aloitti viime vuonna uuden Hive Helsinki -ohjelmointikoulun säätiön hallituksen vetäjänä. Hänet tunnetaan rohkeana edelläkävijänä, joka ei kaihda ottaa riskejä. Näin ei ole ollut aina.

Linda kasvoi Haukilahdessa eteläisessä Espoossa. Pirteä nuori neiti rakasti puuhailla isänsä tietokoneella. Koulussa Linda oli turvallisuushakuinen kympintyttö. Hän kuvailee itseään hikipingoksi, joka halusi saada kokeista aina parhaimman numeron.

”Olin tunnollinen ja konservatiivinen. Lukiossa valitsin lyhyen matematiikan siksi, että siitä sai varmemmin kirjoituksissa hyvän arvosanan.”

Lukion jälkeen Linda pyrki opiskelemaan Helsingin Kauppakorkeakouluun. Sekin oli osa turvallisuushakuista strategiaa. Lindan vanhemmat olivat opiskelleet samaa alaa. Hän uskoi työelämän jatkuvan samalla tavalla kuin hänen siihenastiset opintonsa, suoraviivaisesti ja turhia pohtimatta.

Onni epäonnessa

Sitten tapahtui jotain, jota Linda ei osannut odottaa. Hän ei ollut sisään päässeiden joukossa. Lindaa ei lohduttanut edes se, että hän pääsi opiskelemaan kakkosvaihtoehtoonsa, Turun Kauppakorkeakouluun. Hän velloi vuoden pettymyksessä.

Sen jälkeen oli aika muuttaa elämän suunta.

”Kun en saanut haluamaani opiskelupaikkaa, minun piti pysähtyä miettimään, mitä minä haluan ja kuka minä olen.”

Pettymyksestä seurannut tuumaustauko koitui lopulta siunaukseksi. Linda lähti suuntautumaan aivan toiselle alalle kuin mitä hän oli lukioikäisenä suunnitellut. Hän ymmärsi, ettei vanhempien viitoittaman tien tarvinnut olla hänen reittinsä.

Linda opiskeli kauppatieteitä Turussa ja vaihtoi sen jälkeen tietotekniikka-alalle. Julkisuuteen hän ponnahti perustettuaan tyttöjen ohjelmointipajoja järjestävän Rails Girlsin vuonna 2010. Koodaustyöpaja on levinnyt jo yli kolmeensataan kaupunkiin ympäri maailmaa.

Kolmekymppisen Lindan tahti on ollut vauhdikas. Hän on ehtinyt opiskella kolmessa eri yliopistossa, ollut mukana Aaltoes-yrityshautomon perustajatiimissä ja työskennellyt koulutusyhtiössä New Yorkissa. Hän on ottanut vastaan monia palkintoja ja Euroopan komission myöntämän Digital Champion -arvonimen.

Turvallisuushakuisesta koulutytöstä on varttunut menestyvä maailmannainen, jolle tietotekniikka-ala on sydämenasia.

”Poikkitieteellisten opintojeni myötä aloin ymmärtää, ettei tietotekniikalla ratkota tietokoneiden ongelmia, vaan tietokoneiden avulla ratkotaan maailman ongelmia. Se motivoi minua.”

Linda on nimetty Tampereen ylipiston kunniatohtoriksi ja nostettu talouslehti Forbesin listauksessa Euroopan merkittävimpien teknologia-alalla vaikuttavien naisten joukkoon.

Hello Ruby

Suuri yleisö tuntee Linda Liukkaan tämän kirjoittamista ja kuvittamista Hello Ruby -lastenkirjoista. Kirjojen päähenkilö Ruby on reipas tyttö, joka ei pelkää ottaa itselleen tilaa. Värikkäissä tarinoissa tutustutaan ohjelmoinnilliseen ajatteluun, kurkistetaan tietokoneen sisään sekä retkeillään internetissä ja tekoälyn maailmassa.

Lindan idea yhdistää lastenkirjat ja koodaus on ollut menestys. Hello Ruby -kirjat ovat voittaneet monia palkintoja ja niitä on käännetty 25 kielelle.

Myös pienet pojat ovat samastuneet Rubyn kaltaiseen vahvaan pikkutyttöön. Se on monissa maissa, kuten esimerkiksi Japanissa, edelleen poikkeuksellista.

Tyttöjen ja naisten aseman puolesta puhuminen on ollut Lindalle aina tärkeää. Toisin kuin moni muu nainen, Linda ei ole itse joutunut jättämään elämässään mitään tekemättä siksi, että on tyttö. Linda tuntee itsensä etuoikeutetuksi.

”Olen yhdeksänkymmentäluvun lapsi, jonka puolesta edelliset sukupolvet ovat taistelleet. Ajattelen, että näillä eväillä pitäisi uskaltaa ponnistaa vielä pidemmälle. En ole koskaan joutunut piilottelemaan teknologia-alalla tyttömäisyyttä, älykkyyttä, outoutta tai omaa tyyliäni.”

Linda ihailee vahvoja naisia, jotka ovat rohkeasti toteuttaneet omaa visiotaan. Hänen idoleihinsa kuuluvat Tove Jansson, Armi Ratia ja Edith Södergran.

”Toven sanat loivat uusia maailmoja. Edith keksi uusia sanoja uhmalle. Armi ajatteli kokonaan uudenlaisilla sanoilla. He rakensivat omassa ajassaan itsensä näköistä maailmaa ja loivat muille naisille polkuja, joita pitkin kulkea.”

Tyttöjen puolesta

Nyt Linda haluaa viitoittaa ja raivata tietä omille seuraajilleen. Hän työskentelee sen eteen, että tyttöjä tulisi enemmän tekniikan alalle. Se on tasa-arvoisen maailman rakentumisen kannalta ensiarvoisen tärkeää.

”Tämän päivän teinityttöjen mielikuvituksella luodaan huomispäivän tiede, taide, teknologia ja yhteiskunta. Teknologian ja varsinkin tietokoneiden vaikutus on paljon suurempi kuin kukaan osasi etukäteen arvata.”

Linda tapaa työssään paljon lapsia. Nämä ovat kasvaneet ympäristössä, jossa tietokoneet ja ohjelmointi ovat osa jokapäiväistä elämää. Siksi on tärkeää herättää myös tyttöjen kiinnostus ohjelmointia kohtaa.

Linda toivoo, että tulevat ballerinat, biologit ja muut maailmaa rakentavat tytöt tekisivät tulevaisuuden teknologian maailmasta omansa näköisen.

”Tärkeintä on utelias, käytännöllinen ja peloton asenne. Jos emme ryhdy itse toimeen, muut päättävät puolestamme.”

Pärjätäkseen miehisellä alalla ei tarvitse kovettaa itseään. Siitä Linda Liukas on elävä esimerkki. Hän on kääntänyt naiseutensa ja tyttömäisyytensä vahvuudekseen.

Lindan tavaramerkiksi on noussut hymy, joka saa silmät sirrilleen. Hän on säilyttänyt oman tyylinsä, johon kuuluvat korkokengät tai tennistossut – tilanteen mukaan. Linda menee pankin hallituksen kokoukseen kullanvärisissä housuissa ja hiukset huolettomalle nutturalle sipaistuna.

”Minun ei ole tarvinnut muuttaa itseäni, että minut otettaisiin vakavasti.”

Kaksi kotia

Lindalla on kaksi kotia, toinen Helsingissä ja toinen hotelleissa maailmalla. Linda matkustaa lähes kaksisataa päivää vuodessa. Hän luennoi yritysjohtajille ja pitää puheita, jotka keräävät verkossa miljoonayleisön.

Linda rakastaa työtään niin paljon, ettei laske siihen kuluvia tunteja. Yrittäjän vapaudesta nauttiva nainen pitää vapaapäivän silloin, kun siltä tuntuu. Vapaalla hän rentoutuu lenkkipolulla, tanssitunnilla tai sukkaa kutoen.

”Aivotyöläisenä kaipaan arkeeni vastapainoksi käsillä tekemistä.”

Menestyjälläkin on omat epävarmuutensa. Lindaa ei jännitä pitää puhetta suurissa saleissa, mutta hän kammoaa cocktailkutsuja, joissa joutuu juttelemaan entuudestaan tuntemattomien ihmisten kanssa.

Joskus Linda poistuu kesken tilaisuuden naistenhuoneeseen tutkailemaan puhelintaan ja toivoo, ettei kukaan huomaa hänen katoamistemppuaan.

”Olen luonteeltani introvertti, joka tarvitsee paljon omaa aikaa ja tilaa. Minun ei ole helppo tutustua uusiin ihmisiin ja solmia ystävyyssuhteita.”

Työelämässä Linda taklaa epävarmuutensa järkeilemällä ja positiivisella asenteella. Hyvä idea ei riitä, vaan on myös tartuttava toimeen.

”On uskallettava ottaa riskejä. Pahinta, mitä voi tapahtua on se, että oppii jotain uutta. Olen päättänyt, että kaadun aina eteenpäin.” ●

Haastattelu on julkaistu Eevassa 4/2019. Nettiversiota on muokattu.

Julkaistu: 8.2.2020
Kommentoi »