Apu

Levyarvio: The Beatlesin Valkoinen tupla sai uuden elämän

Levyarvio: The Beatlesin Valkoinen tupla sai uuden elämän
The Beatles eli Valkoinen tupla laajentui juhlaboksissaan seitsemään levyyn. Mikä järki venyttää jo 50 vuotta sitten hajanaiseksi todettu albumi tolkuttomiin mittoihin? Tekikö kohtuullisuus Abbey Roadilla brexitit?
Julkaistu: 29.11.2018

Marraskuun 22. päivä 1968 julkaistu The Beatles on bändin rönsyilevin kokonaisuus. The Beatles 50th Anniversary Super Deluxe Edition sisältää entistä komeammin soundein soivan emoalbumin lisäksi neljä cd:llistä akustisia demoja, julkaisematta jääneitä kappaleita ja kaikenkarvaisia studio-ottoja, tyylikkään ja hengästyttävän informatiivisen kirjan ja Blu-rayn, jolle albumi on taltioitu korkearesoluutioisena stereona, monona ja monikanavana.

Oletusarvoisesti näin laajan paketin ostaja tuntee alkuperäisalbumin alusta loppuun, eli boksin arvo määräytyy bonusmateriaalin mukaan. Monikanavaversio on varsin hillitty eikä niin olennainen kuin viimevuotisella Sgt. Peppers -juhlaboksilla, joskin äänikollaasi Revolution 9, luultavasti The Beatlesin albumien ylihypätyin kappale, saa aivan uuden elämän kanavakikkailusta.

Albumille päätymättömistä kappaleista George Harrisonin Circles ja John Lennonin What’s The New Mary Jane kuulostavat alkuaikojen Pink Floydilta – mystinen urkumessu Circles on kuin Rick Wrightin kynästä, Mary Jane taas muistuttaa Syd Barrettin lastenlaulumaisimpia esityksiä. Hippihymistelystä Child of Nature Lennon muokkasi myöhemmin Jealous Guyn, ja Junkin ajattoman melankolinen melodia taas julkaistiin vasta Paul McCartneyn ensimmäisellä sooloalbumilla.

Esher-demot eli George Harrisonin kotona äänitetyt akustiset versiot ovat hienoa kuultavaa – jopa sangen kestämätön McCartney-renkutus Ob-La-Di Ob-La-Da on kitaravetoisena siedettävämpi kuin tavallisesti. Studio-otoista Revolution 1 on yli kymmenminuuttisena tietysti aivan ylimitoitettu muille kuin Beatles-uskovaisille, mutta kohderyhmä kyllä osaa arvostaa jo Lennonin äänenkäytöksellistä sekoamista. Valkoisen tuplan muhkeasti orkestroitu päätöskappale Good Night on akustisella kompilla kuin uusi biisi ja Ringon laulama melodia riisutussa ääniympäristössä huomattavan tehokas.

Birthdayn komppiraita, Helter Skelterin raivosta puhumattakaan, muistuttavat jälleen, kuinka tiukka rockbändi The Beatles oli. Muutenkin demoissa ja studio-otoissa soi bändi, jonka jäsenet kaikista ristiriidoista huolimatta nauttivat musiikin luomisesta toistensa kanssa.

Kommentoi »