Apu

Leo "Freeman" Frimanin elämä on ikuista tandemilla ajelua

Leo "Freeman" Frimanin elämä on ikuista tandemilla ajelua

"Jollei minulla ­olisi viiksiä enkä laulaisi Tandemia, keikoilla saattaisi tulla vastaan Rahat takaisin -tilanne."
Teksti Apu-toimitus
Mainos

Musiikin lahja on ollut minulle myös keino saada hyväksyntää. Muusikon uraa on takana pian 50 vuotta.

Suhtautumiseni esiintymiseen on skitsofreenista. Äitini ompeluseuralaisille lauloin nelivuotiaana oven takaa. Lavalla ihmisten edessä oleminen ei ole ollut myöhemminkään helppoa. Tarvitsen ainakin duon. Toinen soittaja tuo tukea ja turvaa.

Elämässäni on ollut onnekkaita käänteitä, kuten vaimoni tapaaminen. Silloin ­lopetin turhankin railakkaan poikamieselämän ja leikkasin Visa-korttini kahtia. Minulla ja vaimollani on kolmikymmentävuotishääpäivä tänä vuonna.

1990-luvulla tupakan ja halvan valkoviinin aikaan olisi ollut vaikea kuvitella, että osa bändini jäsenistä käy kuntosalilla. Itse en ole siihen lähtenyt, mutta pullo olutta backstagella ennen keikkaa riittää.

Ajetaan tandemilla toimi ammatinvalinnanohjauksena. Sen suosion jälkeen en miettinyt enää opiskeluja. Voi sanoa, että biisi on määrittänyt koko loppuelämääni. Kun on laulanut saman kappaleen 5 000 kertaa, kertosäkeen kohdalla saattaa välillä tulla kauppalista mieleen. Mutta yleisö ja soittojengi tempaisevat aina mukaan.

Koulukaverini Jake Nyman on sanonut, että 1970-luvun lopulla minulla nousi ­vähän pissi päähän. En tunnusta. Olen ­aina pitänyt itseäni tavallisena naapurinkundina.

Minulta tulee harmin kyynel, jos joudun heittämään jotain pois. Kutsumme itseämme roina-Frimaneiksi. Keräilen muun muassa vinyylejä, postikortteja ja vanhoja pankkikortteja. Olemme vuokranneet ylimää­räistä kellaritilaa, sillä meille romut ovat riemu ja rikkaus.

Minua ei ole luotu elämään yksin. ­Elämä olisi tylsää ilman ystäviä, ja bändini ovat tiiviitä kimppoja. Me, hikiset äijät, halaamme keikan jälkeen.

Yöpöydälläni on aina tietokirjoja. Luen niistä vähän vanhentunuttakin ja höpsöä tietoa. Tiedän esimerkiksi Napoleonin pituuden ja uuden Miss Suomen nimen.

Olen aika vihreä. Mutta samalla lailla kuin meidän tulee suojella Itämerta, ­meidän tulisi suojella yksinäisiä ihmisiä. Kaikilla pitää olla kaveri.

Lastenlasten kanssa ajan viettäminen ei ole velvollisuus, vaan oikeus ja mahdollisuus. On nastaa, että saan vaikkapa viedä lapsenlapsen jalkapallotreeneihin. Olen heidän kanssaan raha-asioissa löperömpi kuin aikoinaan omien lasteni kanssa.

Kahden lapseni kanssa olen sovitellut sitä, että minun oli ikään kuin pakko luoda uraa ja olla poissa, kun he olivat pieniä.

Olen neitsytluonne. Näen detaljit, mutta suuret, maailmankatsomukselliset asiat ovat vähän niin ja näin.

Olen ollut viiksetön vain armeijavuoden. Viikset tuovat olemukseeni pari lisä­vuotta ja itsevarmuutta. Jollei minulla ­olisi viiksiä enkä laulaisi Tandemia, keikoilla saattaisi tulla vastaan Rahat takaisin -tilanne.

Teksti Leila Itkonen, kuva Jarno Mela / Lehtikuva 

Julkaistu: 8.12.2017