Apu

Lentotaitureiden luodolla – tiirat mahtuvat pesimään samoille maille



Lentotaitureiden luodolla – tiirat mahtuvat pesimään samoille maille

Lapintiira lentää pesäluodon rantoja seuraillen ja tarkkailee allaan uivia kaloja. Mereltä saapuu sitä kaksi kertaa suurempi räyskä, joka on tiiroista suurin. Kalastus muuttuu kisailuksi ja torailuksi, kun linnut ajavat toisiaan takaa huimasti kieppuen. Silti molemmat mahtuvat pesimään samalle luodolle.
Teksti Timo Nieminen
Kuvat Timo Nieminen

Puuttoman luodon yltä kuuluu käheä ”rräy”. Suuri, roteva tiira lentää luodon yli ja laskeutuu kalliolle. Luodolla pesii myös lapintiirojen yhdyskunta, mutta ne näyttävät pieniltä tiiroista suurimman, räyskän, rinnalla.

Kaksi poikasta on nokat ammollaan odottamassa ruokaa. Emo ruokkii ne kalalla ja nousee taas siivilleen. Pesimäaikana lepohetket ovat vähissä, kun vanhempien pitää huolehtia sekä omasta että poikasten ravinnosta.

Tiiraluodolla riittää ääntä. Linnut lehahtavat ohi lentävän variksen perään suurena parvena. Munarosvo karkotetaan kauemmas ja linnut palaavat luodolle.

Vaikka räyskät ja lapintiirat pesivät samalla luodolla, niiden välillä on jatkuvaa toraa ja kisailua. Ilmassa nämä lentotaiturit jahtaavat toisiaan ja niiden lento on ilma-akrobatiaa parhaimmillaan.

Lapintiira hyökkää kaksi kertaa suuremman räyskän kimppuun ja välillä osat vaihtuvat räyskän alkaessa jahdata tiiraa. Sitten rähinä laukeaa ja linnut jatkavat tahoilleen.

Räyskä lentää matalikon yllä porkkananpunainen nokka alaspäin. Yhtäkkiä se jarruttaa, lekuttaa hetken paikallaan ja syöksyy sitten pärskähtäen veteen.

Lintu pulpahtaa sukelluksista pintaan viisisenttinen kala nokassaan ja nousee siivilleen. Se ravistaa veden höyhenistään, kääntää kalan sopivaan asentoon pudottamalla ja nappaamalla sen ilmasta kiinni ja nielaisee saaliin.

Räyskälle kelpaavat pienet ja keskisuuret kalat, joista tärkeimpiä ovat särki, ahven, hauki ja silakka. Emojen saalistusmatkat ulottuvat usein kauas, jopa 30–60 kilometrin päähän. Ne käyvät kalastamassa myös sisämaan järvillä.

Räyskä on maailman tiiralajeista suurin. Sen siipiväli on 130–145 senttiä, kun lapintiiran siipiväli jää 66 –77 senttiin. Lapintiira on sirouden ruumiillistuma, räyskä roteva ja jykevänokkainen.

Lennossa räyskän siivissä on selvä kulma. Pitkien ja teräväkärkisten siipien alapinnan kärjet ovat tummat ja pyrstö on lyhyt ja lovipäinen. Jättimäisen nokkansa ja tukevan kaulansa ansiosta räyskä näyttää lennossa etupainoiselta. Päälaella on tumma pääkalotti.

Nuoren räyskän nokka on kellanoranssi ja aikuisen nokkaa lyhyempi. Sen päälaki on ruskean ja valkoisen kirjava ja selkä sekä siivet vaihtelevan suomukuvioiset.

Kuoriutuneista lapintiiran poikasista suurin osa tuhoutuu. Kuva: Timo Nieminen.

Puolet räyskistä pesii syntymäluodollaan

Räyskä on ulkosaariston lintu. Se pesii vähälukuisena rauhallisilla hiekkasärkillä ja matalilla, puuttomilla kalliosaarilla. Suuri osa linnuista pesii yksittäin, mutta joskus ne muodostavat yhdyskuntia. Suurimmissa Suomen yhdyskunnissa on laskettu jopa yli 150 räyskäparia.

Räyskä on altis häirinnälle ja siirtyy helposti pesimään muualle. Suuren kokonsa ansiosta räyskä pystyy puolustamaan pesäänsä muita tiiroja paremmin, mutta silti varsinkin harmaalokit verottavat räyskien poikasia.

Toisaalta räyskä on paikkauskollinen lintu. Ruotsissa on tehty tutkimus, jonka mukaan puolet räyskistä pesii syntymäluodollaan tai sen lähellä.

Räyskän pesä on matala kuoppa somerikossa, hiekalla tai kalliopainanteessa. Lintu ei panosta pesän näyttävyyteen, sillä se koostuu pääasiassa heinänkorsista ja oksennuspallojen ruodoista.

Naaras munii toukokuussa kaksi kolme harmaanvalkoista, rusehtavaa ja täplikästä munaa. Molemmat vanhemmat hautovat vuorotellen kolme ja puoli viikkoa. Poikaset oppivat lentämään viiden viikon ikäisinä. Kahdeksan viikon ikäisinä ne seuraavat vanhempiaan saalistusmatkoille kymmenien kilometrien päähän.

Heinä–elokuussa räyskät muuttavat Välimerelle ja trooppiseen Länsi-Afrikkaan. Pesimäsijoilleen ne palaavat huhtikuun puolivälin ja toukokuun aikana.

Räyskä pesii Euroopassa vain Mustallamerellä ja Itämerellä. Suomessa räyskiä pesii vain noin 850 paria. Koko Itämerellä niitä pesii noin 2 000 paria, josta Suomen kanta on lähes puolet. Ensimmäinen varmistettu sisämaapesintä havaittiin Vanajavedellä vuonna 2009.

Räyskä on luokiteltu silmälläpidettäväksi. Se rauhoitettiin Suomessa vuonna 1923. Harmaalokkikantojen runsastumisen myötä poikastuotto vähenee lokkien metsästäessä räyskän poikasia. Myös laiton tappaminen ja häirintä uhkaavat räyskää.

Maailmanlaajuisesti räyskä on elinvoimainen laji. Se on levinnyt laajalle, mutta missään se ei ole kovin runsas. Vanhin meillä rengastettu räyskä oli 27-vuotias. Euroopan vanhin räyskä on Ruotsissa rengastettu, 30-vuotias lintu.

Räyskän tunnusmerkki on suuri tulipunainen nokka. Kuva: Timo Nieminen.

Keveyden ja sirouden ruumiillistumia

Sitten on lapintiira, joka nimestään huolimatta asustaa koko rannikkoaluellamme Ahvenanmaalta ja lounaissaaristosta Suomenlahden ja Pohjanlahden perukoille. Lappia se asuttaa aivan pohjoisimpaan kärkeen asti sekä Käsivarressa että Utsjoella, kalatiiran levinneisyys loppuu eteläiseen Lappiin. Rannikolla lapintiira viihtyy parhaiten ulko- ja välisaaristossa, kun kalatiira hallitsee sisempänä.

Lapintiira on vielä sirompi kuin kalatiira ja se lentääkin keveämmin. Sen siiveniskut ovat rauhallisen ilmavia ja käännökset sulavia. Varsinkin vastavaloon lapintiiran siivet näyttävät laajasti läpikuultavilta.

Vatsapuolelta lapintiira on kalatiiraa tummempi, savunharmaa. Aikuisen lapintiiran hento nokka on verenpunainen, jossa vain harvoin on mustaa.

Lennossa erottuu kapeampi käsisiipi ja pitkät pyrstöjouhet, jotka ohuina viipottavat sinne tänne. Linnun laskeutuessa reunimmaiset pyrstösulat ulottuvat siivenkärkeä selvästi pidemmälle. Jalat ovat kalatiiran jalkoja lyhyemmät.

Lapintiiran äänet ovat hennompia ja heleämpiä kuin kalatiiralla, mutta molempien äänissä on selvää kireyttä. Se varoittaa yksitavuisella, loppua kohti voimistuvalla tii-ree-huudolla. Muita ääniä ovat sarjana ilmoille kajahtava rää-kä-tä-tä rää-kä-tä-tä ja heleä, venytetty kji-e.

Lapintiiraemo muovaa pesäkseen vaatimattoman kuopan hiekalle tai soralle. Nimestään huolimatta valtaosa lapintiiroista pesii saaristossa. Lapissa lapintiira pesii avosoiden rimmissä ja vesistöissä.

Kaksi lapintiiraa nousee lentoon. Ne ovat keveyden ja sirouden ruumiillistumia kapeine ja terävine siipineen ja pitkine pyrstösulkineen.

Soidinlennossaan linnut kohoavat lähes näkymättömiin siivet vimmatusti lyöden. Ne kieppuvat toistensa ympärillä, välillä nokka nokkaa vasten.

Linnut ovat vain valkoinen piste sinisellä taivaalla, kun ne lopettavat nousunsa ja liitelevät keveästi alas rinta rinnan. Tiirat puikkelehtivat vuoroon toistensa takaa ja editse, kunnes laskeutuvat kalliolle.

Muutossa lapintiira näyttää todelliset lentäjän ja sitkeyden kykynsä. Satagrammainen lintu lähtee meiltä heinä–elokuussa eteläiseen Afrikkaan ja eteläiselle Jäämerelle. Pitkämatkaisimmat muuttavat Etelämantereelle asti. Ja keväällä takaisin. Matkaa kertyy yli 40 000 kilometriä.

Vielä pidemmän muuttomatkan tekevät Grönlannista ja Islannista muuttavat lapintiirat. Myös ne lentävät Etelämantereelle ja edestakainen matka on jopa 90 000 kilometriä.

Brittein saarilla rengastettuja lapintiiroja varustettiin satelliittipaikantimilla, joilla seurattiin lintujen liikkeitä koko edestakaisen muuttomatkan ajan.

Yksi lapintiiroista lensi Britanniasta Afrikkaan ja sieltä Intian valtameren yli Etelämantereelle, missä se vietti useita kuukausia. Palattuaan Britanniaan matkamittari näytti kunnioitettavaa 96 000 kilometrin lukemaa. Se on muuttomatkojen maailmanennätys.

Julkaistu: 4.8.2018