Lena Meriläinen: Uupumus yllätti
Puheenaiheet
Lena Meriläinen: Uupumus yllätti
Näyttelijä jäi eläkkeelle viime kesänä. Uupumuksestaan hän selvisi ammattilaisen ja koirien avulla.
Julkaistu 28.11.2017
Apu

Näyttelijä Lena Meriläinen, 63, jäi eläkkeelle kesäkuun alussa, mutta ei suinkaan ole lopettanut työntekoa.

- Nautin siitä, että saan valita työni ja että voin sanoa halutessani ei. Lena kuvaili saapuessaan maanantaina Elisa Viihteen Kolmistaan -sarjan kutsuvierasnäytökseen.

Eläkkeelle siirtyminen on tuonut Lenan arkeen lisää vapautta.

- Ei tarvitse hermoilla töistä ja siitä onko niitä vai ei. Ihana vapaus, hän huokasi.

Nuorekas nainen pitää huolta kunnostaan pilateksen ja koiralenkkien avulla.

- Meillä on Veera-tyttäreni kanssa yhteishuoltajuus kahdesta sekarotuisesta koirastamme. Ne pitävät minut liikkeessä ja elämässä kiinni, hän hymyili.

Uupumus yllätti

Eläkkeelle jääminen tuli siinä mielessä sopivaan aikaan, että Lena sai vuosi sitten joulukuussa lääkäriltä uupumusdiagnoosin. Siihen johtivat monet syyt, kuten se, että Lena hoiti Alzheimeria potevaa äitiään ja vaati muutenkin itseltään liikaa elämän kaikilla osa-alueilla.

- Olen aina ollut se, johon muut nojaavat. Nyt heräsin siihen, että tarvitsen itse tukea ja apua, Lena kertoo.

Lena selvisi uupumuksesta karsimalla töitään ja juttelemalla psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa.

- Nyt voin paremmin. Olen oppinut hoitamaan itseäni ja olen myös oppinut armollisemmaksi itseäni kohtaan. Koirat ovat parasta terapiaa.

Lena ja hänen Olli-miehensä  saapuivat elokuviin kansainvälisen Ivalo-tv-sarjan kuvauksista. Olli vetää sarjan käsikirjoitustiimiä ja Lena näyttelee siinä.

- Itsekin jäin reilu vuosi sitten eläkkeelle, mutta olemme kiireisempiä kuin koskaan. Haaveilemme viikonloppumatkasta Keski-Eurooppaan, Olli lisäsi. 

Teksti Mia Malmi, kuvat Petri Mulari

Kommentoi »