Eeva

Leikki sikseen, sanoo Kaarle Kustaa

Leikki sikseen, sanoo Kaarle Kustaa

Tämä blogi kantaa nimeä Kuninkaallisia kohtaamisia. Yksi kohtaaminen oli lähempänä kuninkaallista kohtausta.
Teksti Raila Kinnunen
Mainos

Elokuu 2003 on päättymäisillään. Ruotsin Kaarle XVI Kustaa, kuningatar Silvia ja kruununprinsessa Victoria ovat virallisella valtiovierailulla Tarja Halosen Suomessa. Vierailun keskimmäinen päivä vietetään Porvoossa ja Haminassa, vanhaa aikaa ja yhteistä menneisyyttä sivuten – länsirannikon ja sen ruotsinkieliset seudut kuningaspari on ehtinyt koluta jo moneen kertaan.

Ruotsin kuningaspari vieraili Suomessa vuonna 2003 ja teki yhden matkapäivän bussillakin. Kuva: Kari Kaipainen.

Aurinko paahtaa, kadunvarret ovat piukkanaan hurmioitunutta väkeä. Lapset vispaavat Suomen ja Ruotsin lippuja. Tätejä ja vähän setiäkin tunkee eturiviin. Tällä kertaa työikäisiäkin näkyy ihmeen paljon ja nuorisoa, mikä saattaa johtua Victoriasta. Kirkuminen käy korviin. Hurraa-huudot ja kannustukset kaikuvat: Bravo Silvia! Hyvä Tarja! Hejsan Kalle! Victoria, Victoria!

Silvia ja Victoria menevät ihmisiä lähelle, koukkaavat kättelemään ja jutustelemaan. He osoittavat suurta ammattitaitoa myös keikkuessaan Porvoon mukulakivillä korkeissa remmikengissään – briiffaus ei ehkä ollut kaikenkattavaa.

Silvia tyynnyttelee

Perinteinen mediatapaaminen järjestetään sisätiloissa – taisi olla koulu – Runebergin valtavan pään alla. Kaikki tunkevat kyselyetäisyydelle.

Kysyn kuninkaalta, että Teidän Majesteettinne, miltä tuntuu saada yhtä kiihkeä ja kovaääninen vastaanotto kuin popstjärnor?

Kaarle Kustaa kurtistaa kulmiaan vihaisesti eikä pidä vertauksesta lainkaan. Hän ärähtää, että tähtiä kohdellaan toisella tavalla, valtiovierailuun liittyy kunnioitusta ja lämpöä, historiaa. Kuningatar vierellä tasoittelee, että kysyjä varmaan tarkoittaa intoa ja ihmisten määrää, vastaanoton välittömyyttä.

Kuningas laskee kulmat ja sanoo iloitsevansa kaikista heitä tapaamaan tulleista ihmisistä. Silvia nyökyttelee anteeksipyytävästi. Tyynnyttelijän rooli on tuttu.

Kuningatar Silvia on tottunut tyynnyttelemään kuninkaan älähdyksiä. Kuva: Kari Kaipainen.

Carl Gustafista tuli kuningas ennen aikojaan, jo 27-vuotiaana. Edellinen kuningas oli 88, arvostettu mies. Nuori kuningas ryhtyi rekisteröimään tarkasti, ikään kuin mittaamaan ja vartioimaan saamaansa kohtelua. Hän on tietyllä tavalla tiukkis. Haluaa kunnioitusta asemalleen, Ruotsille ja itselleen, Ruotsista syvästi ylpeä patriootti. Mutta jos hän toteaa, ettei näitä kyseenalaisteta, hän on hauska, leppoisa, vitsikäs ja viisas.

Hän laskettelee mielellään leikkiä, murjaisee jotain, kuulostelee reaktiot ja sanoo sitten, että skämt åsido: leikki sikseen. Kuningas nauttii paussinpaikasta perusteellisesti ja sitten seuraa vakavampi täsmennys.

Kylpyhuoneet ja elämän jälkiruoka

Yhden jutun täytyy olla jo hänelle itselleenkin tuplavitsi, sillä hän toistaa sen joka kerta kuullessaan kysymyksen pitkän avioliiton salaisuudesta. Minäkin muistan kuulleni sen ainakin kuusi kertaa, kun suomalainen lehdistö on könynnyt Kuninkaanlinnan kolmanteen kerrokseen kuningasparia tapaamaan joko tulevan valtiovierailun tai kuninkaan syntymäpäivien takia.

Ensimmäisen kerran hän heittää sen suomalaismedialle, joka on tullut Tukholman Kuninkaanlinnaan ihmettelemään monarkin ikääntymistä 50-vuotiaaksi – avioliitto oli silloin 20 vuotta pitkä.

– Oj, oj, meillä on hieno suhde ja teemme läheistä yhteistyötä koko ajan. Minulla on tapana laskea leikkiä – tiesinhän minä että nyt te höristätte korvianne! – että kun avioliiton tilaa on tapana arvioida makuuhuoneiden määrällä: yksi vai kaksi, niin minä sanon, että tärkeämpää on, että kylpyhuoneita on kaksi! Sopu säilyy.  Tässä työssä joutuu vaihtamaan vaatteita niin usein ja nopeasti, että kaksi kylpyhuonetta on tarpeen ja käytännöllistä.

Ja sitten hän jatkaa vakavammin, että tämä rakkaus on sellaista, että tahtoo jakaa kaiken toisen kanssa. Ihanat asiat, taiteen ja kaiken kauniin – kaikki tuntuu vähemmältä silloin kun toinen ei ole sitä jakamassa.

Kohta puhutaan siitä, miten työn ja perheen yhdistäminen onnistuu – lapset ovat teini-ikäisiä?

– Ei ollenkaan! No, leikki sikseen. yritämme tehdä parhaamme, vaikkei tasapainon hakeminen helppoa olekaan. Se on meille aivan yhtä hankalaa kuin kaikille muillekin. Tärkeintä on tiedostaa tämä asia. Vaikka useasti kyllä käy niin, ettei itse näe ongelmaansa, kun on liian lähellä. Olen sanonut ystäville, että kertokaa, jos näette jotain huomautettavaa. Aina ei itse kiireissään kaikkea näe.

On kuningatar Silviakin hakautunut yhteen toistoon. Mutta se on niin hyvä, että näkyy päätyvän lähes jokaisen kuningattaren antaman haastattelun otsikoksi. Hän määrittelee, että lapsenlapset ovat elämän jälkiruoka. Ikään kuin ylimääräinen herkku. Sitä kuningatar on saanut nautittavakseen jo viisi annosta.

Rion olympialaisten katsomossa kuningas hihkui ja Silvian nähtiin ottavan paljon kuvia kännykällään. Mummin puhelimen ruudulla on muuten kuva Estellestä. Kuva: MVphotos.

No, entä prinsessasadut?

Hauskimmillaan kuningas on urheilukatsomossa, kun Ruotsi mittaa kisakuntoaan muiden kansojen kanssa. Kuningas hyppii ja huutaa täysin estoitta, tuulettaa, hurraa, taputtaa. Silvia istuu vierellä ja naureksii: tämähän tunnetaan. Kuningas sanoo, että kaikkein hienoimpia ovat juuri nuo hetket, jolloin saa osallistua omalla tavallaan Ruotsin puolesta.

Niin kuin nyt Rion olympialaisissa, siellä kuninkaalle riitti riemunaiheita. Taas ja taas, joukkue- ja yksilölajeissa. Päivästä toiseen. Toisin kuin Sauli Niinistöllä, hänelle jäi lohduttajan rooli.

Viiden viime vuoden aikana Kaarle Kustaa on hehkunut onnea melkein nolon näköisenä: että kaikki tämä on onnistunut! Häitä ovat seuranneet ristiäiset, välillä on juhlittu omia syntymäpäiviä tai avioliiton tasavuosia.  Ensi viikolla kuningaspari myhäilee pienen prinssi Alexanderin ristiäisissä. Ja jos niin käy, kuten Ruotsin juhlissa näyttää aina käyvän, aurinko paistaa, Tukholman vedet välkkyvät, on kaunista ja iloista.

Ja kuningatar Silvia pääsee lukemaan prinsessasatuja lastenlapsilleen. Siitäkin aiheesta häneltä on kyselty vähän vinosti hymyillen aina Victorian naperovuosista asti: luetteko lapsille prinsessasatuja?

Silvia heläyttää vastaukseksi, että totta kai, mutta sanomme aina, että ne ovat satuja vain, eivät totta.

Prinsessasaduissa on yleensä opetus. Niissä varoitetaan ahneudesta ja kavaluudesta, kannustetaan valitsemaan oikein, voittamaan vaikeudet ja uskomaan sydämen ääneen.

Sitä vain en koskaan ole ymmärtänyt miksi niissä sanotaan, että prinssi sai prinsessansa ja puolet valtakuntaa. Mitä sille toiselle puoliskolle tapahtui?

Julkaistu: 4.9.2016