
- Tee sää kiekon kanssa mitä tykkäät, mää meen ainakin maalin eteen, kommentoi Ässien "katujyrä" Veli-Matti Savinainen toiselle porilaishyökkääjälle Sakari Salmiselle ennen ottelua.
Samaa suoraviivaisuutta ja rankkaa työntekoa olisi kaivattu yleisemminkin. Ranska kaatui melko nihkeän ja väkinäisen esityksen jälkeen 3-1 (0-0, 2-0, 1-1).
- Ei tässä pelissä ollut oikeastaan muuta hyvää kuin kolme pistettä, alivoimapeli ja maalivahti, jatkuvasti hieman takakireän oloinen Jukka Jalonen tokaisi ottelun jälkeen selvästi ärtyneenä.
Joni Ortio kesti maalilla hyvin edellisottelusta ja Antti Raannan loisto-otteista syntyneet paineet. Suomen ratkaisut olivat taas ykköskentän henkilökohtaisten suoritusten varassa, mutta Ville Viitaluoman ohjauksesta syntyneen voitto-osuman toivoisi helpottavan sekä sentterin omaa että koko kakkosketjun peliä.
- Ei meillä isoa hätää ollut, vaikka puolustusvirheitä tuli vähän liikaa. Joskus pittää vaan jaksaa jyrätä ja sitten naulata se peli, kommentoi komean ylivoimamaalin iskenyt Juhamatti Aaltonen.
Antti Pihlströmin (0+1) siirto Viitaluoman laitaan toi kakkosketjuun energiaa, mutta pelinrakentelu ja etenkin maalipaikat on yhä liikaa ykkösen varassa. Puolustuksessa jokainen pari Sami Lepistöä ja Juuso Hietasta lukuun ottamatta tuntuu olevan jossain pelissä isossa vaikeuksissa. Pahiten hukassa oli Teemu Laakso, jonka merkkauvirheet ja harhasyötöt sotkivat myös Tuukka Mäntylän peliä.
Ranskan 1-4-ohjauspelimuodostelma tuskin tuli yllätyksenä, mutta Leijonien hyökkäyksiin lähdöt tukahtuivat siihen turhan usein ja peli puuroutui hitaaksi näpertelyksi. Tähän reagoi myös yleisö harvinaisella tavalla: viheltämällä Leijonille.
Ranskalle pitää toki antaa krediittiä: joukkue ei arastellut vahvempaa vastusta lainkaan, vaan keskialueen tukkimisen lisäksi käänsi peliä nopeasti ja ajoi aggressiivisesti iholle.
Suomen ja Jukka Jalosen kyky reagoida vastustajan pelaamiseen ei yhäkään ole kovin korkealla tasolla, mutta rutiinisuorituksellakin voi vääntää pisteet. USA:n, puhumattakaan Venäjästä, kaatoon se ei kuitenkaan riitä - eikä kiekossa edelleenkään jaeta tyylipisteitä pelitavasta.