Lauri Ylönen paljastaa: Tämän vuoksi luovuin ensimmäisestä itse suunnittelemastani asunnosta
Kulttuuri
Lauri Ylönen paljastaa: Tämän vuoksi luovuin ensimmäisestä itse suunnittelemastani asunnosta
Lauri Ylönen ei pitkään viihtynyt asumassa Jollaksessa.
12.11.2017
 |
Apu

Ilman kiinteistönvälittäjä Kimmo Ojasta arkkitehtuurista olisi saattanut tulla Lauri Ylöselle pelkkä harrastus. Ostettuaan Ojaselta ensimmäisen tontin Helsingin Jollaksesta runsaat 10 vuotta sitten ja seurattuaan talon suunnittelua läheltä, Ylönen alkoi keikkamatkoilla piirtää itsekin suunnitelmia.

Lapsuudessa ja nuoruudessa Ylönen oli piirtänyt paljon, ja nyt oli hyvä syy perehtyä rakennuksiin ja arkkitehtuuriin – konserttikiertueilla oli hyvä tilaisuus perehtyä kansainvälisiin arkkitehtuurikohteisiin. 

Arkkitehdin koulutusta Laurin talot -ohjelmasta tutulla Ylösellä ei ole.

– Teen konseptikehittelyä ja visualisointia, hän kuvailee.

– Siinä vaiheessa, kun oma osaaminen loppuu, pallottelen suunnitelmia arkkitehtien ja muiden ammattilaisten kanssa. He ottavat viime kädessä vastuun rakennuksesta.

Ylönen ei pitkään viihtynyt asumassa Jollaksessa, jonne oli suunnitellut niin isot ikkunat, että ohikulkijat näkivät sisälle helposti. Ja monet katsoivat, koska tunnettu asukas kiinnosti. 

Ylönen pisti talon myyntiin ja aloitti seuraavan suunnittelemisen Helsingin Karhusaareen. Siellä hän asui aikansa, kunnes sekin talo myytiin 6,5 miljoonan euron hinnalla.  Oli aika muuttaa Sipooseen.

Tie Sipoossa vie suojaisaan paikkaan. Mutkitteleva, puista pudonneiden lehtien peittämä hiekkatie johtaa rinnetontille meren rantaan. Siinä kohoaa poikkeuksellisen näyttävä talo, Lauri Ylösen uusin Suomen-

koti.

Asukas ja talon suunnittelija, The Rasmus -yhtyeen laulajana tunnettu Lauri Ylönen, 38, ottaa toimittajan ja kuvaajan vastaan myhäillen. Hän tietää, että vaalea ja virtaviivainen, isoista ikkunoista merelle katsova talo tekee vaikutuksen vieraisiin.

– Talon idea on tullut puuhun rakennetusta majasta, hän kertoo.

Ja toden totta, talon voi nähdä juuri niin. On eri ”oksilla” lepäävät huoneet eri tarkoituksiin. Keittiöön yhdistyvä valtava olohuonesali löytyy yhdestä ulokkeesta. On toinen ”oksa” baari- ja oleskelutilaa varten, kolmas makuuhuoneille. Kellarissa on elokuvateatteri, rannassa sauna.

Tämä on kolmas talo, jonka Ylönen on suunnitellut itselleen. Lisäksi hän suunnitteli asunnot Laurin talot -tv-sarjan aikana Duudsonien Jarppi Leppälälle, rap-tähti Elastiselle eli Kimmo Laiholle ja urheilutoimija Aleksi Valavuorelle

Nyt tämäkin talo on myytävänä, sillä Ylönen satsaa seuraavaksi rakennusprojektiin toisessa kotimaassaan Yhdysvalloissa. 

– Tämä on vasta alkua, hän virnistää.

Teksti: Pasi Kostiainen

Kommentoi »