Eeva

Lauri Tähkän keittiössä: "Viinejä en rupea purskuttelemaan ja sylkemään"



Lauri Tähkän keittiössä: "Viinejä en rupea purskuttelemaan ja sylkemään"

Lauri Tähkän ehtymätön energia ja sydämen palo kuuluvat hänen musiikissaan ja maistuvat kokkauksissaan. Ensimmäinen oma keittokirja kypsyi sapattivuoden hedelmänä.
Teksti Eeva toimitus

Kun muusikko Lauri Tähkä otti muutama vuosi sitten laulujen teossa aikalisän, hän päätyi kahden tyttärensä iloksi keittiöön. Rahkeissa löytyy, onhan Lauri ensimmäiseltä ammatiltaan ravintolakokki.

Sapatin aikana kypsyi uudenlainen luovuuden hedelmä. Paattisten-kodin keittiössä syntyneet ruuat päätyivät Laurin kameran taltioimina kirjan kansien väliin. Ohjeita Lauri kehitteli myös itse ja huomasi, että se muistuttaa laulujen tekemistä.

Lauri haaveili lapsena leipurin ammatista, mutta päätyi kitaran varteen.

”En pidä itseäni muita lahjakkaampana tai taitavampana, mutta olen rohkea ja yritteliäs. Mottoni on, että ota lusikka kauniiseen käteen ja rupea tekemään. Harvoinpa kukaan soittelee työtarjouksia kotisohvallaan loikoilevalle”, Lauri sanoo.

Hellan nupit kaakkoon -keittokirjassani on ohjeina ja kuvina pitkälti kaikki se, mitä vuoden aikana söimme. Suurin osa ruuista toimii arjessa, ne ovat helppoja, nopeita ja maistuvat myös teineille.”

Unelma kakkukirjasta

Ajatus keittokirjasta oli kytenyt Laurin mielessä jo pitkään. Hänen puhelimensa muisti oli täynnä kokkaamiseen liittyviä tekstareita, joita hän oli keikkamatkoiltaan lähettänyt kavereilleen näiden pyynnöstä. Niistä syntyi luontevasti käsikirjoituksen raakile, jota hän sapatilla ryhtyi täydentämään.

”Ensin halusin tehdä kakkukirjan. Idea syntyi, kun pidin nettisivuillani faneille kakkukisan. Soitin kustantajalle ja kysyin, kiinnostaisiko. Kakkukirjalle aika ei ollut oikea, mutta idea keittokirjasta alkoi muhia.”

Kakut ovat aina olleet Laurin herkkua. Hän halusi 8-vuotiaana ruveta leipuriksi, jotta saisi aina syödä makeita leivonnaisia. Vatkain vaihtui kitaraan, mutta kakkurakkaus säilyi. Ikuiseksi listaykkösekseen Lauri nimeää Tuhkasaaren toskakakun. Tieto on levinnyt myös fanien keskuuteen.

”Saan usein keikoilla toskakakkua fanien tuomisina. Joskus saldo on ollut niin iso, että olen joutunut pakastamaan osan.”

“Puran murheet ruokapöydän ääressä”

Lauri tekee ruokaa samalla intohimolla ja rakkaudella kuin kaiken muunkin. Kokkaaminen on yksi miehinen tapa osoittaa rakkautta ja välittämistä. Yhtä tärkeänä hän pitää ruokapöydän ääressä käytäviä keskusteluja.

”Pohjanmaan papalta olen omaksunut tavan käsitellä päivän kuulumiset ja mahdolliset mieltä hiertävät asiat yhteisen pöydän ääressä. Ihmiset vapautuvat ruuan äärellä ihan toisella tavalla, ja asioista on helpompi keskustella. Näin toimin myös tyttärieni ja heidän ystäviensä kanssa.”

Isänä Lauri tietää, miten tärkeää on saada nuoret osallistumaan keittiöpuuhiin. Hellan äärellä yhdessä tekemällä taidot tarttuvat ja karttuvat.

”Olen koettanut ottaa tyttöjen kavereitakin mukaan ruuanlaittoon ja opettaa yhdessä syömisen ja juttelun merkitystä. Nuorilla on usein hyvä asenne kokkailuun, mutta kokemukset puuttuvat. Ei kaikkien kotona tehdä ruokaa tai edes syödä yhdessä. Ja jos syödään, niin siinä sitten porukka näprää mykkinä puhelimiaan tai tablettejaan. Se on sääli.”

Narskujuustokeittoa vävykokelaalle

Simppelit ruuat ja konstailemattomat raaka-aineet ovat Laurin mieleen. Hän tunnustaa olevansa keittojen ystävä, ja niitä kirjasta löytyykin runsaasti. Yksi erikoisimmista on eteläpohjalainen pula-ajan perinneruoka, makea narskujuustokeitto.

Ainesluettelo on kieltämättä hätkähdyttävä: liemeksi vettä, piimää, maitoa ja kermaviiliä, täyteaineiksi riisiä ja makaronia sekä sattumiksi rusinoita ja leipäjuusto- kuutioita.

”Tätä soppaa on ollut tapana tarjota ulkopaikkakuntalaiselle vävykokelaalle. Jos lautanen tyhjeni rivakasti, oli miehessä ainesta.”

Keikkaputken aikana Lauri ei juurikaan ehdi oman hellan ääreen ja eväät on etsittävä milloin mistäkin. Huoltoasemien ruokatarjonta ei saa Revohka-yhtyeen jäseniltä kiitosta. Mieluummin tehdään mutka matkaan, jos on toiveita paremmista tarjoiluista tai vaikkapa maukkaasta kasvisruuasta.

”Keikkapäivänä syön usein vain aamiaisen ja loppupäivän lipitän Pepsi Maxia ja vissyvettä. Lavashow on fyysisesti niin raskas, että en jaksa mitään, jos vetäisen pihvin muutama tunti ennen esiintymistä.”

Kevytkolan suurkuluttajalla on myös toinen heikkous: Nutella. Italialainen hasselpähkinä-kaakaolevite on makeaa, tahmeaa ja ihanan syntistä.

”Puoli purkkia kun pistelee poskeensa, niin ei vielä seuraavanakaan päivänä tarvitse syödä”, painostaan tarkka taiteilija sanoo velmuillen.

Laurin maustaa letut suosikkiherkullaan, Nutellalla.

Makumuisto Nepalista

Lauri selaa mielellään tyylikkäitä ruotsalaisia ruokalehtiä ja ammentaa inspiraatiota keittokirjoista. Television ruokaohjelmista hän seuraa lähinnä sellaisia, joissa matkustellaan maailmalla kokkaamassa. Niissä yhdistyvät mukavalla tavalla eksoottiset  maisemat, kulttuurit ja maut.

Hifistelijäksi Lauri ei tunnustaudu millään osa-alueella. Hän ei kerää nimekkäiden astiavalmistajien sarjoja eikä varustele keittiötään vehkeillä tai vempaimilla.

”Veitsimerkeistäkään en piittaa. Puukollakin pärjään, kunhan se on terävä ja istuu tällaiseen isoon kouraan.”

Samaa linjaa Lauri pitää juomavalinnoissa. Otetaan, mitä kaapista löytyy, jos löytyy.

”Onhan se hienoa, kun joskus ruuan ja juoman yhdistelmä toimii niin hyvin, että tekee mieli itkeä. Mutta en minä niitä viinejä rupea purskuttelemaan ja sylkemään.”

Yhden kerran muusikko muistaa, jolloin olisi halunnut sylkeä pois tarjotun juoman. Se tapahtui nepalilaisessa vuoristokylässä. Lauri oli siellä Kirkon Ulkomaanavun tehtävissä ja kyläili paikallisen perheen kodissa. Naisten nuotiolla valmistama ruoka syötiin lattialla istuen, ruokailuvälineenä toimivat omat sormet. Chiliset ruuat maistuivat mainioilta. Mutta sitten tarjottiin juomisia.

”Äijä kaivoi kätköistään jotain omatekoista riisiviinaa ja tarjosi huikkaa. En siitä tietenkään voinut kieltäytyä. Karmea maku ei unohdu, mutta ei myöskään niiden köyhien ihmisten suunnaton ystävällisyys ja vieraanvaraisuus.”

Pinjansiemenkaritsan kanssa Lauri tarjoaa valkosipuli-rosmariiniperunoita.

Marinoitu pinjansiemenkaritsa (4 annosta)

Marinadi: 1 ruukku lehtipersiljaa 1 dl oliiviöljyä 2 valkosipulinkynttä hienonnettuna 1 tl suolaa

Lisäksi: 4 (noin 800 g) karitsan paahtopaistia 1 dl pinjansiemeniä ¾ tl suolaa ½ tl mustapippuria

Paistamiseen: voita

Hienonna persilja ja sekoita  marinadin ainekset kulhossa. Kääntele paahtopaistit marinadiin ja anna lihan maustua 4–6 tuntia.

Rouhi pinjansiemenet karkeasti ja kumoa ne laakealle lautaselle. Lisää joukkoon suolaa ja pippuria. Kierittele paahtopaistit siemenseoksessa. Kuumenna voi paistinpannussa ja ruskista lihat kauttaaltaan. Nosta paahtopaistit uunivuokaan. Kaada pannuun irronneet pinjansiemenet mukaan vuokaan.

Kypsennä 175-asteisessa uunissa 10–15 minuuttia. Käytä tarvittaessa kypsyyden arvioimisessa paistolämpömittaria. Kun sisälämpötila on 60 astetta, liha on sisältä punertavaa. Kypsän paahtopaistin sisälämpötila on 70 astetta.

Tarjoa karitsan paahtopaistien  lisänä valkosipulisia rosmariiniperunoita tai salaattia.

Juttu on julkaistu Eevan Parasta pöytään -juttusarjassa numerossa 10/2015.

Toimittaja: Helena Saine-Laitinen

Kuvat: Timo Villanen

Julkaistu: 20.9.2016