Apu

Laura Voutilainen: "Työttömänä tässä pyöritään ja yritetään keksiä jokaiselle päivälle jotakin hyvää, että pysyy mieli kirkkaana"

Laura Voutilainen: "Työttömänä tässä pyöritään ja yritetään keksiä jokaiselle päivälle jotakin hyvää, että pysyy mieli kirkkaana"
Laulaja on joutunut korona-aikana miettimään mitä muuta hän on kuin esiintyjä.
Julkaistu: 30.11.2020

Laulaja Laura Voutilainen kaipaa valtavasti lavoille esiintymään. Korona-aika on pistänyt artistin pohtimaan mitä muuta hän on kuin laulaja.

– Työttömänä tässä pyöritään ja yritetään keksiä jokaiselle päivälle jotakin hyvää, että pysyy mieli kirkkaana, Voutilainen kertoi Domakersin Vip-tilaisuudessa.

Sellaisia asioita ovat olleet esimerkiksi työystävien kohtaamiset ja uuden synnyttäminen. Myös liikunta ja meditaatio ovat tuottaneet hyvää mieltä.

– Mihin identiteettini perustuu, kun esiintyjän ammattia ei ole? Tuntuu, kuin puolet minusta olisi poissa. Ammattitaitoa pitää pitää jatkuvasti yllä viikottaisella harjoittelulla. Lisärajoitukset tuntuvat tosi ankarilta. Minulla oli muutama konsertti, enkä halua jäädä kotiin pelkäämään. Olisipa keino tehdä vähän ja turvallisesti, mutta nyt nekin on viety.

Voutilainen on pärjännyt rajoitusten keskellä taloudellisen puskurin avulla.

– Mutta ei se pitkälle ensi vuoteen yllä.

Valoa loppuvuoteen tuo siskon perheen tulo Suomeen joulun viettoon.

– Olemme nähneet viimeksi kesällä, tilanne siskon kotikaupungissa Brysselissä on ollut niin paha. Belgiassa on ollut tosi ankeaa, eivätkä lapset saa tavata kavereita tai pelata pihalla.

Kommentoi »