
Laura Närhi oli yksi äsken päättyneen Radio Aallon Helsinki-päivän kesäkonsertin esiintyjistä. Laulaja palasi viikonloppuna Vain elämää -ohjelman kuvauksista, jotka kestivät viikon.
- Kuvauksista jäi mielettömän hyvät muistot. Meillä oli artistien kesken heti ensi metreiltä todella hauskaa ja kemiamme menivät tosi hyvin yksiin, Laura kertoi.
Viikon rankkuus oli tiedossa.
- Tiesin, että välillä mennään lyhyillä yöunilla, mutta kyllä viikon kestää vaikka päällään seisten.
Laulaja aloitti ohjelman kappaleiden harjoittelemisen muutama kuukausi ennen kuvauksia.
- Jukka Pojan kappaleen sisäistäminen oli minulle vaikeinta. Reggae on niin erityinen tyylilaji. Tulette kyllä yllättymään lopputuloksista. Artistit olivat nähneet todella paljon vaivaa versioidensa muokkaamiseen.
Kappaleiden valitseminen ei ollut helppoa.
- Maarit Hurmerinnan ja Pauli Hanhiniemen laajojen tuotantojen kuuntelemiseen meni aikaa.
Kaikki artistit harjoittelivat kuusi laulua ja yhden duettona esitettävän kappaleen. Ohjelma alkaa Nelosella syyskuussa.