Eeva

Laura Malmivaara: "Olen rakastunut isäni kaltaisiin miehiin"


Näyttelijä Laura Malmivaara kuvitteli tuntevansa itsensä, kunnes avioero pakotti tutkailemaan peilikuvaa uusin silmin. Rinnalleen Laura löysi lopulta itsensä veroisen pohdiskelijan.
Kuvat Jouni Harala

On hetkiä, jotka vaikuttavat niin epätodellisilta, että tuntuu kuin eläisi unessa. Laura Malmivaara koki omansa 29-vuotiaana Roomassa. Lauran tähdittämä L’Amore di Marja -elokuva oli juuri saanut ensi-iltansa, kun hän joutui kylmiltään kansalliseen tv-ohjelmaan. Hän antoi puolen tunnin haastattelun italiaksi osaamatta italiaa.

”En vieläkään käsitä, kuinka selvisin siitä”, Laura muistelee. Nyt tapaus jo naurattaa.

Laura muistaa, kuinka paniikissa hän haastattelun vuoksi oli, mutta yritti olla näyttämättä hätääntymistään muille. Siinä hän onkin kehittynyt vuosien varrella hyväksi. Katse pysyy rauhallisena.

Laura arvelee ominaisuuden periytyneen ekonomi-isältään Jouni Malmivaaralta, jolla on yhä, eläkkeelläkin, monta rautaa tulessa.

”Isän voi heittää kuinka hankalaan paikkaan tahansa luottaen siihen, että hän kyllä hoitaa homman. Isältä olen oppinut sopeutumisen taitoa. Se onkin ollut tärkeimpiä oppeja, sillä joskus on otettava vain riski ja hypättävä rohkeasti uuteen.”

Arpi muistona tanssista

Edelliskeväänä hillitty ulkokuori rakoili, kun Laura Malmivaara, 43, loukkaantui Tanssii tähtien kanssa -ohjelman finaalin kenraaliharjoituksessa. Laura ja tanssinopettaja Mikko Ahti törmäsivät piruetissa niin, että Lauran kyynärvarsi murtui. Kun Laura astui suorassa lähetyksessä yleisön eteen käsi paketissa, hän ei pystynyt peittelemään pettymyksen kyyneleitä.

”Olen esiintynyt työkseni parikymmentä vuotta, mutten ole aiemmin ollut kaiken kansan arvioitavana noin suuressa viihdeohjelmassa. Oli hämmentävää olla siinä yhtäkkiä täysin auki, herkkänä ja haavoittuvana. Kaikki tunteet nousivat pintaan väsymystä, stressiä ja onnistumisen iloa myöten”, Laura muistelee.

Tanssikilpailusta jäi hauskat muistot ja liuta uusia ystäviä, mutta myös parikymmentä senttiä pitkä arpi käsivarteen. Laura toipui pitkään kyynärvarren leikkauksesta.

”Tiedän olleeni etuoikeutettu, sillä kohdalleni on tähän saakka osunut käsittämättömän vähän vastoinkäymisiä. Olen lapsuudesta saakka saanut viettää turvallista ja tasapainoista elämää.”

Ystävien surujen vierestä seuraaminen on muistuttanut silti elämän arvaamattomuudesta.

”Läheisten kriisit peilautuvat aina myös meihin, sillä ne pakottavat meidät tutkailemaan itseämme. Vastoinkäymisetkin asettuvat lopulta oikeisiin mittasuhteisiin, kun muistaa iloita siitä, että on elossa ja terveenä.”

Laura sanoo ymmärtävänsä vasta nyt, kuinka suuri merkitys sukujuurilla on ollut hänen elämässään.

"Tunsin itseni erilaiseksi"

Nuorempana Lauralla ei ollut aikaa penkoa sielunsa sopukoita. Vauhdikkain ajanjakso osui 20–30 vuoden ikään, jolloin valokuvaajaopiskelija pääsi teatterikorkeakouluun ja päätyi Levottomat-elokuvan päärooliin. Palkittu tarina nosti nuoren näyttelijän ryminällä julkisuuteen ja uusiin rooleihin.

”Muistan, kuinka yritin pitää kiinni elämästäni ja hallita kaikkea kokemaani. Se oli hämmentävää, mutta yhtä aikaa hengästyttävän hienoa aikaa. Kyllähän minä siitä nautin”, Laura tunnustaa.

Muutoksien ryöppy vyöryi nuoren näyttelijän elämään vauhdilla. Laura rakastui ohjaaja Aku Louhimieheen, meni naimisiin ja perusti perheen. Alma-tytär on nyt kolmetoista- ja Aino yksitoistavuotias.

”Näin jälkikäteen ymmärrän, että olin tuolloin vielä aika raakile. Nuorena menee niin valtavasti energiaa jo oman identiteetin luomiseen ja suojakuoren rakentamiseen. Silloin minäkin mietin jatkuvasti, että kelpaanko tällaisena kuin olen.”

Jo ammatinvalinta aiheutti mielen myllerrystä.

”Minulla ei ole ollut koskaan yhden unelman identiteettiä. Tunsin itseni erilaiseksi, kun näytteleminen ei ollutkaan minulle koko elämä. Puin kyllä verkkarit päälle ja solahdin teatterikoululaisten mölyävään joukkoon, mutta sisimmässäni sydämeni sykki myös valokuvaukselle ja musiikille.”

Laura onkin pitänyt kiinni intohimoistaan ja onnistunut sukkuloimaan usean eri ammatin välillä. Esikoisalbumi, Myytävänä elämä, ilmestyi vuonna 2005. Kameran takana Laura työskentelee yhä viikoittain.

”Kuvaajana olen oppinut empatiankykyä ja luottamuksen rakentamista. Nautin siitä, kun saan ihmiset rentoutumaan ja ymmärtämään, että he ovat kauniita juuri sellaisenaan, ryppyineen ja arpineen.”

Yksi ikimuistoisimmista kuvattavista on ollut Tellervo Koivisto, jonka Laura ikuisti elämäkertaa varten.

”Tellervo oli kuvattavana rauhallinen ja läsnäoleva, mutta vasta kotona kuvia katsoessa oivalsin hänen todellisen säteilynsä ja karismansa.”

"Eron jälkeen tuli yksinäisyys"

Laura on tarkkaillut itseäänkin uudella tavalla vasta viime vuosina. Muutosprosessi käynnistyi kuusi vuotta sitten, kun Lauran ja Aku Louhimiehen liitto päätyi eroon.

”Vaikka olen aina viihtynyt itseni kanssa ja kaivannut omaa aikaa, erosta seurannut yksinolo oli toisenlaista. Kun yksinolo ei ollutkaan vapaaehtoista, se muuttui mielessä dramaattisesti yksinäisyydeksi. Minulta kesti aikani ymmärtää, että tuo on tarpeellinen vaihe, eikä mikään lopullinen kohtalo”, Laura kertoo.

Kun voimakkaimmat kipuilut olivat laantuneet, Laura alkoi nähdä kriisin hyvät puolet. Mielen syövereistä löytyi yllättäviä puolia, joiden olemassaolosta hän ei ennen ollut tiennytkään.

”Huomasin, että sisälläni oli paljon tunteita, joiden oli päästävä ulos. Vaikka olin kuvitellut tuntevani itseni, aloin katsoa itseäni ensimmäistä kertaa elämässäni ulkopuolelta, toisten ihmisten silmin.Ymmärsin, että esimerkiksi ongelmanratkaisukyvyissäni on paljon parantamisen varaa.”

Freelancerina Laura on tottunut epävarmuuteen. ”Mutta tämä on ollut oma valintani”, hän sanoo.

Lauraa huvittaa ihmisten mielikuva seesteisestä ja rauhallisesta Malmivaarasta. Kotioloissa näyttäytyy usein temperamenttisempi nainen, joka räiskyy ja kuuluu.

”Ulkokuoreni voi vaikuttaa viileältä, mutta sisimmässäni kiihdyn hetkessä nollasta sataan. Ihmissuhteissani olen joutunutkin opettelemaan eniten malttia. Sitä, etten olisi niin kärkevä, vaan muistaisin kuunnella myös muita”, Laura tunnustaa.

Ikäkin on tuonut tasaisuutta ja perspektiiviä.

”Enää minulla ei ole niin kova tarve puolustaa omaa näkemystä, vaan hyväksyn sen, että jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen. Uskallan olla myös avoimempi, eikä minulla ole enää tarve rakentaa ympärilleni suojamuureja. Siinä mielessä vanheneminen on ollut ihanan vapauttavaa.”

"Hengellisyys on tuonut lohtua"

Vahvoja mielipiteitä ja sanansaattajia Malmivaarojen suvussa on ollut ennenkin. Lauran isoisän isoisä, Wilhelmi Malmivaara oli herännäisyysliikkeen johtohahmoja 1900-luvun alussa, ja vaikutti myös kansanedustajana. Malmivaaran kynästä syntyi myös virsiä, joista tunnetuin on Oi herra jos mä matkamies maan.

”Wilhelmi on sen aikanaan kirjoittanut oman elämänsä tragedian siivittämänä, yksinäisyyden tunteesta. Meidän perheellemme siitä on tullut rakas virsi, jota laulamme aina sukujuhlissa”, Laura kertoo.

Lauraa esi-isän elämä on alkanut kiehtoa siinä määrin, että hän on luonnostellut Wilhelmin tarinasta elokuvakäsikirjoitustakin.

”Se on vielä niin alussa, etten osaa sanoa, syntyykö siitä mitään. Ehkä tässä on mukana omien juurien tutkiskeluakin. On kiinnostavaa ajatella, että minäkin kannan mukanani sukuni tarinaa ja arvoja”, Laura pohtii.

Pappissukuaan Laura ei ole koskaan peitellyt tai hävennyt. Yliopistoaikoinaan hän jopa opiskeli teologiaa.

”Minussa on ollut lapsesta saakka jonkunlainen kaipuu hengellisyyteen. Se on antanut lohtua vaikeina aikoina ja ollut kantava voimavara elämässäni.”

"Kitaristiveli oli idolini"

Hengellisyys ei ole Lauran mielestä kiinni uskontokunnasta.

”Ihminen voi olla vaikka ateisti, mutta hänellä saattaa silti olla elämässään pyhyyden kokemuksia. Minusta on hyvä, jos jokainen pohtii maailmankatsomustaan välillä syvällisemmin, eikä säntäile vain pinnallisesti ympäriinsä kuluttamassa ja suorittamassa.”

Laura toivoo, että hänen omat tyttärensä löytäisivät itselleen sopivan tavan tutkailla maailmaa ja rakentaa arvojaan.

”Maailma on yhä sirpaloituneempi paikka ja täynnä ristiriitaista tietoa, jonka joukosta meidän kaikkien on löydettävä oma polkumme. Sen löytääkseen pitää välillä eksyäkin.”

Samaan oivaltamiseen omat vanhemmat ovat kannustaneet Lauraa.

”Se, että suvussamme sattuu olemaan paljon pappeja, ei ole näkynyt mitenkään arjessa. Äiti ja isä ovat kehottaneet meitä lapsia aina tekemään asioita, joista tulemme onnellisiksi. Kodistani olen perinyt ennen kaikkea kyvyn nauttia elämästä.”

Miesten maailma tuli Lauralle tutuksi jo lapsena, sillä hän kasvoi kahden veljen kanssa. Yhdeksän vuotta nuoremmasta Olli Malmivaarasta tuli lahjakas jääkiekkoilija. Isoveli Mikko Malmivaara, 48, löysi intohimonsa musiikin puolelta.

”En ole koskaan riidellyt veljieni kanssa. Heidän rinnallaan on ollut jotenkin helppoa ja hauskaa elää. Meidän perheessä on ylipäätään naurettu paljon. Taidamme kaikki allekirjoittaa väitteen, että siinä vaiheessa, kun ilo loppuu elämästä, asiat ovat todella huonosti”, Laura pohtii.

Kitaristiveli oli Lauralle nuorena suurin idoli ja suunnannäyttäjä.

”Mikko oli sellainen rokkijätkä. Halusin kuunnella samaa musiikkia ja ihailin kaikkia Mikon kavereitakin.”

Laura on huomannut, että hänen rakastamissaan miehissä on ollut paljon samaa kuin omassa isässä.

”Isä on itsenäinen oman tien kulkija. Hän ei jätä asioita vain puheen tasolle, vaan ryhtyy toimeen. Ehkä olen valinnut rinnalleni oma-aloitteisia miehiä, joilla on intohimoa ja lahjakkuutta johonkin asiaan.”

Laura tapasi nykyisen kuvataiteilijamiehensä ravintolassa neljä vuotta sitten. Pariskunnalla on kolmen tyttären uusperhe ja tilava merenrantakoti.

"Miehelläni on kestämistä"

Nykyisen kuvataiteilijamiehensä Laura kohtasi neljä vuotta sitten sattumalta ravintolassa.

”Olen luottanut aina intuitioon uusia ihmisiä kohdatessa. Niin kävi tässäkin. Olemme molemmat samanlaisia pohdiskelijoita, joita kiinnostaa ihmisyys ja oman itsensä kehittäminen. Puhumme paljon. Viimeksi tänä aamuna istuimme laiturinnokassa ja juttelimme niitä näitä.”

Kolmen lapsen uusperhe asuu Helsingin Jollaksessa isossa merenrantakodissa, jonne tytärten kaverit ovat aina tervetulleita.

”Miehelläni on kestämistä neljän naisen kanssa, mutta onneksi hänellä on hyvä huumorintaju”, Laura tuumaa nauraen.

Hän arvelee, että uuden suhteen solmiminen keski-iässä voi olla jopa helpompaa, vaikka molemmilla on aiempaa historiaa.

”Lähtökohdat ovat jo erilaiset, kun perheet on perustettu, eikä yhdessäolon tarvitse olla muutenkaan niin pakahduttavan intensiivistä kuin nuoruusvuosina. Mieheni ymmärtää, että tarvitsen ympärilleni tilaa ja haluan olla välillä yksin.”

"Epävarmuus on vapauden hinta"

Vapaus on ollut Lauralle tärkeä arvo muutenkin. Pari vuotta sitten hän irrottautui KOM-teatterin kiinnityksestään ja ryhtyi freelanceriksi.

Rohkea hyppy kannatti, vaikka muutoksessa on ollut totuttava siihen, että tulevista töistä ei aina tiedä.

”Tyttäreni puistelevat välillä päätään työkuvioitani seuratessaan ja ihmettelevät ääneen, että kuinka tuolla voi muka elää. Ja vaatiihan tämä luonnetta. Freelancerina joutuu koko ajan painimaan itsetuntoasioiden kanssa ja miettimään, haluaako joku työpanostasi vielä”, Laura sanoo.

Toisinaan, kun kalenteri täyttyy töistä liian hitaasti, Lauran mielen valtaa epäilys.

”Pelon hetkinä yritän muistuttaa itseäni siitä, että tämä on ollut oma valintani. Olen valinnut vapauden, ja epävarmuus on sen hinta.”

Täydellisyyttä Laura ei halua enää edes tavoitella.

”Nuorempana kaikenlainen kompuroiminen oli aina katastrofi. Nykyään koen, että olisi tylsempää, jos elämä kulkisi kuin juna raiteillaan. Näytellessäkin olen alkanut tykätä siitä, että vastaan tulee yllättäviä sivupolkuja. Virheet tekevät elämästä paljon mielenkiintoisemman.”

Juttu on julkaistu Eevan numerossa 9/2017.

Julkaistu: 24.8.2018