Lasta odottava Laura Malmivaara, 48: "En pidä mitään itsestäänselvyytenä – tässä iässä kaikessa on pieni jännitysmomentti"
Puheenaiheet
Lasta odottava Laura Malmivaara, 48: "En pidä mitään itsestäänselvyytenä – tässä iässä kaikessa on pieni jännitysmomentti"
Laura Malmivaara, 48, odottaa kolmatta lastaan. Vierailu Afrikkaan sai näyttelijä-valokuvaajan arvostamaan entistäkin enemmän Suomen neuvoloita ja metsiä.
Julkaistu 26.3.2022
Apu

Laura Malmivaara on näyttelijä, laulaja ja kirjailija. Hän on myös tunnustettu valokuvaaja, jonka kuvia Tansaniasta on esillä Temppeliaukion ­kirkossa Helsingissä.

Vierailit Tansaniassa vuonna 2018 ­Kinsapun alueella ottamassa valokuvia naisista ilmastonmuutoksen keskellä. Millainen kokemus Afrikka oli?

Siitä on nyt neljä vuotta, kun kävin ­Tansaniassa eli ennen koronaa. En ollut aikaisemmin käynyt Afrikassa ja itselläkin oli voimakkaita mielikuvia, jotka konkretisoituivat paikan päällä. Kun pääsimme perille, vastaan iskivät kuumuus ja ne kaikki värit. Tuntui siltä kuin olisi ­l­askeutunut ihan erilaiseen maailmaan.

Se oli aikamoinen elämys! Ihmiset olivat juuri niin ystävällisiä ja avuliaita kuin olin kuvitellutkin. Heidän kanssaan oli helppoa toimia.

Kuivuus iskee Afrikassa silmille. Sitä ei pääse karkuun missään.

Huomasin myös, miten ison työn takana on se, että tytöt pääsevät kouluun. Se on jo puoli voittoa. Tyttöjen koulutuksen myötä yhteiskuntaan tulee paljon hyvää. Se konkretisoitui reissussa.

Ja kyllähän sitä ihmetteli, miksi vain tytöt kantavat vettä. Mikseivät pojat? Mutta siinä kulttuurissa tytöt ja naiset huolehtivat veden hakemisesta ja ruuan laitosta. Luotan siihen, että tyttöjä ­kouluttamalla koko yhteiskunta toipuu.

Ilmastonmuutos vaikuttaa erityisesti naisiin. Mitä ajatuksia se herättää ja millaisin keinoin yrität itse sitä hillitä?

Olin Tansaniassa seuraamassa ilmastonmuutoksen seurauksia ja sitä, mitä Suomen lähetysseura ja paikalliset toimijat ovat kehitysyhteistyönä ­saaneet aikaan. Minulle esiteltiin kehitystä ja mitä projekteissa on saatu aikaiseksi.

Näin pieniä alueita, minne oli istutettu puita ja veden­ottoalueita. Se oli lohdullista ja toiveikasta, vaikka totta kai siellä näki myös köyhyyttä ja sitä, miten ihmiset selviävät juuri ja juuri ihan arkisista asioista.

Temppeliaukion kirkossa Helsingissä huhtikuun alkuun asti esillä oleva näyttelyni kärki on, miten ihminen sopeutuu ilmastonmuutoksen kanssa elämiseen.

Sinulla on kaksi tytärtä ja odotat ­parhaillaan kolmatta lastasi. Mietitkö, millaisen maapallon jätämme heille?

Perheessäni on kaksi nuorta naista, tyttäreni, jotka ovat nyt 15- ja 17-vuotiaat. He pitävät minut hyvin hereillä ilmastonmuutoksen suhteen, en pääse sitä kyllä unohtamaan. Toivoni on nuoremmassa sukupolvessa. Koen, että itse olen niin luutunut omiin toimintatapoihini.

Omat lapseni herättelevät huomaamaan vaikka sen, kuinka paljon lennän. Heillä ilmastonmuutos on paljon enemmän mielessä. Tuntuu välillä kauhealta kuulla, miten toivottomia lapseni välillä ovat, miten he näkevät tulevaisuuden. En muista, että minulla olisi ollut kyynisyyttä saman ikäisenä.

Koko luonnonkatastrofi on lävähtänyt meidän ­lastemme harteille. Se tuntuu kamalalta. Haluaisin omalta osaltani olla antamassa lapsilleni toivoa, sanon aina, että kyllä se tästä. Sitten he sanovat, että ei se ihan noin mene. Olen kuulemma ihan liian optimistinen. Nuoret ovat maailman suhteen realistisempia, heille ei enää mene läpi ”kyllä kaikki järjestyy”.

Miltä äitiys tuntuu nyt verrattuna aiempiin raskauksiisi? Oletko onnellinen, että saat synnyttää Suomessa?

En pidä mitään itsestäänselvyytenä. Tässä iässä (48) kaikessa on pieni jännitysmomentti, mutta onneksi kaikki on mennyt hyvin. Koen onnea siitä, että saan odottaa vauvaa tällaisessa hyvinvointi­yhteiskunnassa. Meillä on neuvola ja minusta pidetään huolta, vauvakin saa jo vatsassa kaikki tarvittavat vitamiinit ja hiven­aineet.

Meidän systeemimme on mieletön etuoikeus, äideistä todella huolehditaan. Toisaalta Afrikassa naiset tukevat toisiaan, ja kyläyhteisö huolehtii ­kaikista, siellä on paljon hyvää mitä meillä ei samalla tavalla ole. Yhteisön voima on siellä valtava. Raskauteni on mennyt hyvin, oikeastaan muiden töiden ohella.

Tämän ikäisenä ei ole mikään kiire, ­toivon, että osaan nauttia vauva-ajasta enkä hötkyile minnekään muualle. Sosiaalisesta mediasta on nykyään paljon ­vertaistukea, kun voi seurata muita ­odottavia äitejä.

Asiat ovat muuttuneet paljon sen ­jälkeen, kun 16 vuotta sitten pitelin vastasyntynyttä käsivarsilla. Katsotaan, mistä lihasmuistista se tulee! Olen saanut ­paljon vauvatavaroita kierrätettynä, ihan kaikkea ei tarvitse ostaa uutena.

Olet myös metsänomistaja. Milloin olet hankkinut ensimmäisen kerran metsää ja mitä se sinulle merkitsee?

Minulla on mökin yhteydessä metsää ja isäni on ollut elämänsä metsäteollisuuden palveluksessa.

Minua on opetettu lapsesta asti arvostamaan metsää. Sitä myös hyödynnetään, isäni ostaa ja myy metsää. Hän on käyttömetsän kannattaja, eli metsää välillä harvennetaan, sitten taas annetaan kasvaa. Minut on kasvatettu siihen, että metsä uusiutuu ja on meidän suurin voimavaramme. On mahtavaa omistaa muutama hehtaari metsää. Olen hyvin tietoinen, miten ­tärkeää on pitää metsistä huolta. Olen isäni kasvattama.

Metsiä ja luonnon monimuotoisuutta on tärkeää suojella joka puolella, myös Suomessa. Puut ja metsät ovat keuhkomme. Afrikassa sen ymmärtää konkreettisesti.

Kerro jokin salaisuutesi.

Minulla on hirveä addiktio irtokarkkeihin. En meinaa päästä kaupasta niiden laatikoiden ohi. En luopunut karkeista edes korona-aikana, kun muut eivät koskeneetkaan niihin ja kauhoja oli vaikea löytää.

Laura Malmivaara

  • Syntyi: 26. lokakuuta 1973 Kajaanissa.

  • Asuu: Helsingissä.

  • Perhe: avomies, kaksi tytärtä ja miehen tytär.

  • Harrastaa: barre, tanssi ja liikunta.

  • Ajankohtaista: Kuivuudessa kasvaa toivo -näyttely 3.4. asti Temppeliaukion kirkossa Helsingissä.

Kommentoi »