Eeva

Laura Lindstedt: Oneiron



Laura Lindstedt: Oneiron

Oneiron on vahva lukuelämys, ennemminkin kokemus kuin tarina. Romaanin tunnelma viipyilee mielessä pitkän aikaa.
Teksti Sari Salonen

Laura Lindstedtin Oneiron (Teos) on ihana, erikoinen ja kiehtova romaani, vaikka se hämmensi minut täysin. En ole lukenut mitään samankaltaista. Oneiron ei noudata mitään totuttuja kirjallisuuden tai oman maailmamme lakeja tai logiikkaa. Ehkä siksi on jopa vaikea löytää sanoja, joilla sitä kuvaisi.

Romaani tapahtuu kuoleman jälkeisessä välitilassa, jossa seitsemän naista kertoo toisilleen elämästään. Lindstedtin kerronta on samankaltaista kuin tila, jossa ollaan. Kieli ja rakenne ovat punnittuja ja laadukkaita. Teemat ja tarinat tulevat esille takaumina, ja vähitellen kirkastuu, mistä on kyse: naisen asemasta. Lindstedt ei kuitenkaan alleviivaa, vaan näyttää hienovaraisesti, millaisia ristiriitoja naisena olemiseen omana aikanamme liittyy.

Kuoleman myötä katoavat vähitellen inhimilliset tunteet, kuten myötäelämisen kyky. Naisten tarinoissa on tuttua, mutta jälleen hämmentävä havainto: Oneironin välitilassa oleviin naisiin ei juuri samaistu tai kiinny, eivätkä heidän kohtalonsa nostata lukijassa suuria tunteita.

Silti Oneiron oli vahva lukuelämys. Se on ennemminkin kokemus kuin tarina. Romaanin tunnelma viipyilee mielessä pitkän aikaa.

Arvio on julkaistu Eevan numerossa 12/15.

Julkaistu: 17.1.2016