Apu

Laulava jalkapalloilija

Laulava jalkapalloilija

Lahjakas Nikolai Alho voi olla tuleva jalkapallotähti. Tai musiikkimaailman tähti.
Teksti Heikki Valkama
Mainos

Ryhtyisikö jalkapalloilijaksi vai muusikoksi? Toisilla on lahjoja ja varaa valita. Hjk:n Nikolai Alho valitsi ainakin toistaiseksi jalkapallon.

– Äiti ja isä sanoivat joskus, että entä jos jalka katkeaa, jalkapallo on epävarma ammatti. Sanoin, että silloin ryhdyn tekemään musiikkia, Nikolai Alho sanoo.

Alho on mukana Hjk:n leirillä Turkissa. Viime vuonna hän oli osan kaudesta lainassa FC Lahden riveissä. Hän täytti juuri 20 vuotta. Kokemusta löytyy, myös nuorten maajoukkueista.

Valmentaja Sixten Boströmin mukaan Alho on yksi nuorista pelaajista, jolta hän odottaa paljon. Alhon vahvuuksia ovat valmentajan mukaan taito, nopeus ja kyky haastaa vastustaja yksi vastaan yksi -tilanteissa.

Kun Alholle ehdottaa laulavaksi jalkapalloilijaksi ryhtymistä, hän virnistää.

– Joo, tiedän mitä tarkoitat. Miksi ei, ehkä ne voisi yhdistää, hän vastaa.

– Nyt ei ole aikaa tehdä musavideoita tai käydä studiolla. Kotona teen edelleen musiikkia.

Alhon mukaan moni muusikko sanoo, että olisi hauskaa olla jalkapalloilija. Ja moni jalkapalloilija haluaa olla muusikko. Hän voi tehdä molemmat.

Nyt Alho haluaa kuitenkin pelata mahdollisimman paljon ja päästä mahdollisimman usein kentälle. Musiikin pariin voi aina palata.

<iframe width="560" height="315" src="http://www.youtube.com/embed/PYcx19963B0" frameborder="0" allowfullscreen></iframe>

Julkaistu: 15.3.2013