Suomalaisen popmusiikin kestotähti Pepe Willberg, 70, on hämillään uusimman, toukokuussa julkaistun Kun tuulee -albuminsa saamasta huomiosta. Sen musiikkia on sanottu hengelliseksi.  Nyt Pepeltä kysellään, onko hän tullut uskoon. – En ole tullut, koska olen aina ollut uskovainen – mutta omalla tavallani. En silti tiedä, mikä Jumala on. Kukaan ei ole pystynyt sitä minulle selvittämään. Onko se ulkopuolinen voima vai oma suhtautumiseni elämään? Vai luoko oma psyykeni Jumalan?  Sieluun Pepe Willberg uskoo. Ja Jeesukseen. – Emme ole pelkkää materiaa. Ja nasaretilainen on kaiketi elänyt täällä. Koetan soveltaa hänen oppejaan elämässäni ottamalla toiset huomioon, hän sanoo.  Laulaja tarkoittaa lähimmäisenrakkautta ja myötätuntoa. Niistä hän ymmärsi jotain jo lapsena. Juostessaan kilpaa kavereiden kanssa Pepe sääteli vauhtia niin, että oli välillä hiukan edellä ja välillä jäljessä, ettei huonommalle juoksijalle olisi tullut paha mieli. – Mutta totta kai huolehdin siitä, että tulin ekana maaliin! Pepe nauraa.

Hengellistä herätystä Willberg ei ole kokenut. Pepen mielestä monet hänen laulunsa voi kuulla puolihengellisinä. Niissä on jokin sielukkuus ja henkinen vire – teksteissä sekä sävellyksissä. Kun tuulee -albumi ei itse asiassa ole aivan uusi. Se tehtiin jo parisen vuotta sitten, pian Pepe & Saimaa -albumin ilmestyttyä vuonna 2014.  Jottei levy olisi jäänyt suursuosion saaneen Saimaan jalkoihin, sen julkistaminen siirrettiin odottamaan parempaa hetkeä.  Pepe on aiemminkin esittänyt hengellistä musiikkia, muun muassa Tuomasmessussa Helsingissä. Kotiseurakuntansa Meilahden kirkossa ja muissakin kirkoissa Pepe on pitänyt joulukonsertteja. Kesäkuun lopussa hän esiintyi evankelisen herätysliikkeen valtakunnallisessa Evankeliumijuhlassa Helsingissä. 

Melodian ja harmonian yhteensopivuus kiehtoo Pepeä. – Melodian ei tarvitse olla monimutkainen. Monet ooppera-aariatkin ovat melodioiltaan yksinkertaisia, vaikka liikkeet musiikin sisällä saattavat olla monimutkaisia, hän pohtii.

Willbergin uuden levyn sanoitukset voi tulkita uskonnollisesti. Jumalaa niissä ei mainita, mutta levyllä lauletaan Korkeimmasta, Luojasta, Mestarista ja Herrasta.  Lauluissa tunnistaa lyhyitä lainauksia Raamatusta. Niissä puhutaan elämän leivästä, elävästä vedestä ja rukouksesta. Sanoitukset ovat enimmäkseen Jarmo Malkavaaran käsialaa, ja taustoja on ollut tekemässä iso joukko laulajia ja soittajia.  Levyn tekemistä Pepelle ehdotti vanha tuttu, Mikael Bergholm, joka on sovittanut kaikki kappaleet. – Suostuin, koska laulut sopivat äänelleni ja ilmaisulleni. Toki pohdin myös tekstejä. Jos kyseessä olisi ollut rankempaa hengellistä kamaa, olisin joutunut miettimään, voinko ottaa sellaista ohjelmistooni. Tällä levyllä hengelliset asiat on ilmaistu rauhallisesti ja ystävällisesti.  Rankempi hengellinen kama tarkoittaa Pepelle julistamista. Sitä hän ei kestä. – En pidä siitä yhtään enkä halua kuulla sellaista. Se on tavallaan aggressiivista toimintaa, manipuloimista.  Pepe tosin myöntää, että Kun tuulee -levyn sanoituksissa on yksi kohta, jota hän vähän vierastaa. Eräässä kertosäkeessä toistetaan: ”Saat loistaa/saat loistaa,/ saat loistaa valoa vapahtajan.” Se tuo laulajalleen mieleen hurmahenkisen telttakokouksen.

Muut uuden levyn tekstit tuntuivat esittäjästä sopivilta. Niissä on lämpöä ja rakkautta, aivan kuten sävelmissä – ja Pepessä. – Minähän olen sellainen pehmo, lämmin ja ystävällinen. Jos kaikki eläisivät yhtä rauhallisesti ja ystävällisesti kuin minä, maailmassa ei olisi minkään näköisiä murheita, Pepe naurahtaa. Vaimo Pauliina Visuri huomauttaa, että kyllä Pepestäkin tarvittaessa löytyy särmää ja temperamenttia. Jotkut ovat senkin saaneet kokea! Pepe ihmettelee, miksi kaikki puhuvat levyn sanoituksista. Hän itse lähestyy lauluja aina musiikki edellä.  Tärkeintä Pepelle on musiikin melodisuus. Hän ei halua laulaa tyhjänpäiväisiä ralleja eikä juuri rockiakaan. Hän ei silti ymmärrä, miksei voisi laulaa hengellistä musiikkia, jos se on hänestä hyvää.  Pyhän kokemisesta Pepe on varovainen sanomaan mitään. Lopulta hän toteaa, että rakkaussuhteessa on jotain pyhää.  – Rakkaus tuntuu sellaisena lämpimänä tunteena, kun ajattelee sitä rakastaan. Onhan se varmaan muuttunutkin iän myötä. Parisuhteessa se on myös imurointia ja aamiaisen tekemistä, kaikkea sen sellaista. Uuden levyn paras kappale on Pepen mielestä Rukouksen päässä korkeintaan.  – Siinä on jotain kummallisen hienoa, hän toteaa, muttei ryhdy asiaa tarkemmin selittämään.  Pepe ei juuri rukoile, mutta myöntää, että hätätilanteessa se voisi tulla kysymykseen.  Hän kertoo kerran pelastuneensa ihmeellisellä tavalla ehjin nahoin ajaessaan moottoripyörällä bussin alta.  Elämässä on ollut paljon muitakin onnenkantamoisia, joita ei voi laittaa oman osaamisensa tiliin.  Musiikin tekemisessä Pepe Willberg luottaa kuitenkin vain itseensä. – Olen saanut sellaiset musiikilliset lahjat, jotka vievät minua taiteellisesti hyviin suorituksiin. Myös siihen, että kaikki laulut eivät minulle kelpaa.  Musikaalisuus Pepellä on jo geeneissä. Hänen isoisoäitinsä oli säveltäjä Oskar Merikannon sisar. 

Rakkauslaulujen tulkkina Willberg on saanut paljon kiitosta. Aina hänkään ei pysty eläytymään teksteihin. – Laulan sen, mitä runoilija on kirjoittanut. Se, kuinka vahvasti saan siihen henkilökohtaista tunnetta, riippuu konserttitilanteesta ja yleisöstä. Esiintyminen on aika lailla kahden kauppa. Äänitysstudiossakaan ei aina ole helppo eläytyä rakkauslauluihin. Pepellä on konstinsa näihin tilanteisiin.  – Pitää ottaa villapusero pois ja hakea omasta elämästä rakkaudellinen, pikkuisen surumielinen hetki. Sitä kautta pääsen herkempään tilaan. Herkkyys toimii myös filtterinä, ettei tule liian ylitsevuotavia tulkintoja, joita saa myöhemmin hävetä.  Herkistyminen estää sen, että laulaja ryhtyisi konstailemaan laulutekniikalla ja yrittämään tulkita kappaleita sen avulla, Willberg selittää. Pepe on hyvin tarkka vivahteista. Hän väittää, että laulaessa on tuhansia keinoja värittää sanaa tai tavua – jopa yhtä ainutta kirjainta voi korostaa. 

Pepe Willberg on elämänsä parhaassa laulukunnossa. Se johtuu osaltaan liikunnasta ja terveellisestä ruokavaliosta. Kunnian hän antaa vaimolleen ja managerilleen Pauliinalle, jonka kanssa on elänyt jo 15 vuotta. – Olen hyvässä kunnossa ollakseni seitsemänkymppinen. Pauliina huolehtii siitä, etten syö liikaa punaista lihaa. Ja että pari kolme kertaa viikossa syön kalaa, mikä ei ole hirveätä herkkuani. Salaattikin menee. Kun näin, että aikuinen poikanikin syö salaattia, ajattelin, että kaipa minunkin pitää.  Kuntoaan kohentaakseen Pepe on harrastanut kuntonyrkkeilyä jo kymmenisen vuotta.  – Neljän kaverini kanssa laitamme kypärät päähän ja muksimme toisiamme herrasmiestyyliin. Meillä on valmentaja, ja aloitamme yleensä kymmenen minuutin naruhyppelyllä. Jos ei hallitse tekniikkaa, hyppely hyytyy jo kymmenen sekunnin kuluttua. Tekniikan oppii silti aika helposti, kun on rytmitajua. Miehet myös hyppivät painimatolla, punnertavat ja hölkkäävät ympäri salia. Rasittavimmista harjoituksista Pepe yrittää lintsata poikamaiseen tyyliin.

Laulukuntoon vaikuttaa myös Pepen uusin harrastus, ooppera-aarioiden laulaminen. Niitä hän on harjoitellut nyt parisen vuotta, ja laulanut aikoinaan Savonlinnan oopperan kuorossakin. – Aarioissa joutuu käyttämään kroppaa ihan toisella tavalla kuin kevyemmässä popmusiikissa. Vatsalihasten on oltava hyvässä kunnossa, sillä laulaminen on hyvin fyysistä duunia.  Pepe on ihastunut Tšaikovskin oopperaan Jevgeni Onegin ja harjoittelee innoissaan sen kuuluisaa Lenskin aariaa. Ooppera kiehtoo häntä niin, ettei hän enää juuri muuta kuuntelekaan kuin ooppera-aarioita.  Korva tarkkana hän yrittää löytää kommervenkkejä, joita tenori Luciano Pavarotti ja muut oopperamestarit käyttävät hyväkseen. – Ooppera aiheuttaa minussa hetkellisesti vahvoja tunneryöppyjä. Tällaisten aarioiden hyväksyminen omaan ohjelmistoon vaatii parkkiintuneelta popparilta jonkin verran ikää ja kokemusta. Musiikkimaussani on selvää rauhoittumista, Pepe hymähtää. Willberg on mielestään viisastunut vanhetessaan. Se näkyy ehkä eniten autoihin liittyvissä asioissa. Pepe katsoo edelleen formulakisoja, mutta enää hänelle ei tulisi mieleenkään ostaa urheiluautoa.  – Onhan sellaiseen hankala kömpiä sisäänkin. Jos ajaa hienolla urheiluautolla merkittävään paikkaan, sieltä pitää singahtaa ulos kohtuullisen nopeasti, jotta vaikutelma säilyy ehjänä, hän toteaa sarkastisesti. 

70-vuotias ikisuosikki keikkailee edelleen. Suomen isoissa kaupungeissa yleisöä riittää, mutta ei välttämättä pienissä. Kulut ovat silti samat joka paikassa. – Jos joku keksisi tähän helpotusta, Suomen kevyen musiikin elämä voisi paljon paremmin.  Ravintolakulttuurikin on Pepen mielestä muuttunut omituiseksi. Helsingissä on pieniä kapakoita joka paikassa, mutta elävää tanssimusiikkia soitetaan lähinnä hotellien ravintoloissa Vantaan perukoilla.  Niissäkään ei alkuillasta tapahdu juuri mitään, vasta puolen yön aikaan alkaa ohjelma. Nuorille se sopii, mutta Pepen mielestä on tyhmää jättää keski-ikäiset ja eläkeläiset huomioimatta. Heillähän on tapana nukkua öisin, ja heitä on paljon. Kotona Pepe soittelee fiiliksen mukaan joko akustista tai sähkökitaraa. Pienessä työhuoneessaan hänellä on efektipedaali, josta voi hakea hyviä soundeja loputtomasti. – Siellä on säröjä, kaikua ja sen sellaista. Se mitä haen, on tietenkin maailman paras kitarasoundi. Tämän laitteen kanssa leikkiminen on sellaista pikkupojan hääräämistä. Se poika on säilynyt minussa. Jos joku toisi minulle sähköautoradan, leikkisin silläkin mielelläni! 

Teksti Leena Raivio, kuvat Toni Härkönen