Apu

Laukaan lehmät villiintyivät – Mitä tekisi poromies? Lehmä tottelee samoja konsteja kuin Lapin porot


Miksi villiintyneen lehmälauman kiinni ottaminen on ongelma? Apu kysyi vinkkiä Lapin poromiehiltä. Lehmä ei ole poro, mutta samat konstit niihinkin pätevät. Entisaikoina lehmätkin laidunsivat metsissä vapaina.
Kuvat Lehtikuva

Laukaan metsissä liikkuu villiintynyt 29-päinen nautalauma, joka pihoille ja teille tunkeutuessaan on käyttäytynyt uhkaavasti.

Lehmät ovat karanneet metsään maatilalta, jolta viranomaiset ovat määränneet satapäisen karjan lopetettavaksi. Pitkään vapaana olleet eläimet ovat arkoja ja villiintyneitä, eivätkä päästä lähelle.

Ääriratkaisuna on vilauteltu eläinten lopettamista, mutta ensi alkuun ne pyritään saamaan elävinä kiinni.

Kysytäänpä näkemystä ilmansuunnasta, jossa villejä laumaeläimiä on käsitelty satoja vuosia: pohjoisen poromiehiltä. Lehmä on kuusi kertaa poroa painavampi otus, sonneista puhumattakaan, mutta olisiko niissä silti jotain yhteistä.

Lehmille verkkoaita ja ruokaa

Miten Lemmenjoen poromies hoitaisi Laukaan karjan, poromies Niiles-Jouni Aikio?

– Jos ne ovat villilehmiä, niin ei auta kuin tehdä verkkoaita ja houkutella herkuilla. Kyllä ne tulevat perässä. Lehmälle ei tartte olla korkiakhan aita.

Aikio on porotöissä käyttänyt Norjasta ostettua 120-senttistä verkkoaitaa.

– Siitä ei lehmäkhän hyppää yli eikä konttaa ali. Tiukasti vain laittaa kiinni yhden rullan, satakunta metriä, siihen houkuttellee ruoan kanssa ja pyöräyttää verkon pään kiinni. Porot ainakin menevät hyvin kiltisti ja arempiakin tulee matkaan. Kun ne on saatu aidan sisälle, niin vahvistetaan aitaa ja aletaan ottamaan kiinni.

Lehmät laidunsivat ennen metsissä

Suopunkia ja porokoiraa operaatioon ei tarvita, vaikka poromies Juha Tornensis muistaa lampaita ja hevosiakin suopungilla heitellyn siihen aikaan, kun niitä Käsivarressa vielä oli.

– Isä ruukasi kertoa, että joskus oli tunturissa Norjasta karannut hevonen, niin oli heittänyt kiinni ja taluttanut. Eläimet saattavat olla, kun ovat olleet erillään ihmisistä, vähän vauhkoontuneita, sanoo Tornensis.

Metsä ei ollut kotieläimille outo paikka.

– Lehmiäkin pidettiin metsissä kesät. Syyspuolella tulivat kotiin, kun alkoi ruoka loppua. Myös hevoset laskettiin kesäksi metsiin ja saattoivat mennä kymmenienkin kilometrien päähän, Tornensis muistaa.

Pitäkää pää kylmänä

Avainsana villilehmien pyydystämiseen on kuitenkin ruoka.

– Joka eläin on ruoalle perso, ja lehmän ruokkija kyllä tietää, mistä lehmä tykkää. Poroillekaan ei tarvitse nykyisin kuin ripotella ruokaa maahan, mieluummin heinikkoon tai nurmikkoon, niin ne menevät aidan sisälle. Kaikki lehmät tietävät, mikä rehu on, Aikio sanoo.

Kun vähän antaa ruokaa, niin nehän pittää jo kaverina.

Tärkeintä villiintyneiden, mutta arkojen eläinten kanssa on rauhallisuus.

– Poroa houkutellaan myös äänellä, sellaista matalaa roukumista. Ääntä ymmärtävät kaikki eläimet, hirvet ja lehmätkin, sanoo Aikio ja naurahtaa evakkolehmille.

– Jos mie olisin, niin kyllä olisivat saman tien aijan sisällä.

Paimen kesyttää villinkin elukan

Vieläkö vapautta maistaneista lehmistä olisi pihaeläjiksi?

– Kyllä niistä hyvä tullee. Kun vähän antaa ruokaa, niin nehän pittää jo kaverina.

Aikio muistaa villien porojenkin kesyyntyneen, kun Kaapin Jouni -äijä ennen vanhaan piti paimenia koko ajan. Syksyllä koottiin porot koirien kanssa ja tuotiin Sallivaaran aitaan.

– On niitä villejä poroja Norjan puolelta tullut, mutta ne on ammuttu pois, etteivät hulluunnuta niitä hiljaisempia. Tuossakin tapauksessa, jos tulee ihan villejä lehmiä, niin ei muuta kuin teurastaa ne pois, niin eivät villitse niitä normaaleja.

Laukaan villinautojen yhteinen suunta lienee joka tapauksessa teurastamolle.

Julkaistu: 23.8.2019