Apu

Latviassa on vielä maanläheistä ja kiireentöntä maisemaa



Latviassa on vielä maanläheistä ja kiireentöntä maisemaa

Kolmesta Baltian maasta keskimmäinen on maanläheisin. Latviassa näkyvät jääkauden jäljet, ja metsäiset järvimaisemat tuovat mieleen Suomen. Luonnossa on myös eksoottisia piirteitä.
Teksti Apu-toimitus
Kuvat Juho Rahkonen

Heti Riian kaupungin rajan takaa alkaa varsinainen Latvia. Matkailija ei kohtaa siellä mahtavia luonnon luomuksia eikä maailmankuuluja nähtävyyksiä. Maan viehätys johtuu enemmänkin maiseman rauhallisesta, lähes pohjoismaisesta sopusointuisuudesta, talonpoikaisen vaurauden leimasta, tummien värisävyjen levollisesta vaihtelusta.

Näin runollisesti Latviaa kuvailee saksalainen Detlef Henning maasta kertovassa kirjassaan. 

Toden totta: Latvian maisema on melko tasainen, korkein kohta on vain 311 metriä merenpinnasta. Mutta paikoin jokilaaksoissa ja meren rannoilla on näyttäviä maisemia.

Latvian luonto on täynnä jykeviä mänty-, kuusi-, koivu- ja tammimetsiä, jääkauden muokkaamia harjuja sekä pieniä järviä. 

Suot kattavat noin kymmenen prosenttia maan pinta-alasta, ja tunnetuin suo löytyy Ķemerin kansallispuistosta Jūrmalan rantakaupungin läheltä. 

Alueen luontoon mahtuu metsiä, hiekkadyynejä ja rikkipitoisia lähteitä.

Riian itäpuolella oleva Gaujan kansallispuisto kuuluu Latvian tunnetuimpiin luontokohteisiin. Melojien suosimassa jokilaaksossa on lehteviä metsämaisemia ja vanhoja ritarilinnoja. Gauja on Latvian suurin kansallispuisto: pinta-alaa sillä on lähes tuhat neliökilometriä.

Harvinainen mustahaikara näyttäytyi valokuvaajalle Latvian eteläosassa, lähellä Liettuan rajaa.

Vaikka Latvia on pinta-alaltaan pieni, sillä on lähes 500 kilometriä merenrantaa. Ja millaisia rantoja! Niin hienoa vaaleaa hiekkaa ei löydy monesta etelän lomakohteestakaan.

Latviassa kallioita tai siirtolohkareita ei näy juuri lainkaan, vaan peruskalliota peittää paksu moreenimaa. Tämä tekee maiseman yleisolemuksesta pehmeän ja helposti lähestyttävän. 

Noin kuusi kertaa Suomea pienemmässä maassa on suunnilleen saman verran susia kuin Suomessa, arviolta 250. Ilveksiäkin Latvian metsissä hiippailee melko runsaasti, jopa 700 yksilöä. Sen sijaan karhuja Latviassa on niukasti, vain kymmenisen yksilöä.

Muita Latvialle tyypillisiä nisäkäslajeja ovat komeasarvinen saksanhirvi sekä villisika ja saukko.

Lintumaailmassa Latvia voi ylpeillä muutamilla todella näyttävillä lajeilla. Valko-musta kattohaikara on yleinen kaikkialla Baltian maissa, mutta Latvian metsissä pesii myös harvinainen mustahaikara. Pääsin kerran sellaisen näkemään ja kuvaamaan. Myös komea pikkukiljukotka kuuluu Latvian luonnon aarteisiin.

Säihkylintuihin kuuluva sininärhi on esimerkki lintulajista, jonka levinneisyys ei ulotu Pohjoismaihin asti, mutta Latviassa tämäkin komistus pesii.

Tyypillistä jääkauden muovaamaa joki- ja ­järvimaisemaa Salacgrīvan kaupungin lähellä.

Kävin Latviassa ensimmäisen kerran viime vuosikymmenen alussa, kun ajoin perheeni kanssa autolla Liettuaan mummolamatkalle. Sittemmin olen käynyt Latviassa useita kertoja maan eri puolilla, en pelkästään Via Baltica -valtatien varrella. 

Baltian maat ovat muuttuneet hurjasti niiden viidentoista vuoden aikana, kun olen maissa kulkenut. Alkuaikoina siellä näkyi yleisesti vanhaa maalaiselämää hevoskärryineen. Nyt etenkin Liettuassa ja Virossa talouskasvu on modernisoinut maaseudun, ja siitä on tullut jotenkin steriiliä. 

Kun viime kesänä autoilin perheeni kanssa Baltian maissa, Latviaan saapuessani tuli hieno tunne: siellä oli vielä jäljellä kiireetöntä, maanläheistä tunnelmaa, joka Virosta ja Liettuasta oli enimmäkseen hävinnyt. Liettualainen vaimoni oli havainnostani samaa mieltä. 

Talouskasvu ja EU-jäsenyys ovat nostaneet elintasoa Itä-Euroopan maissa, joista moni tosin on Suomea lännempänä niin maantieteellisesti, kulttuurisesti kuin poliittisesti. 

Latvia on ollut vuodesta 2004 sotilasliitto Naton jäsen ja Yhdysvaltojen liittolainen.

Latvia nousi kovan matokuurin avulla jaloilleen vuonna 2006 alkaneesta talouskriisistä – hintana oli monien kansalaisten köyhtyminen palkkojen, eläkkeiden ja sosiaalitukien leikkausten seurauksena. Pahemmastakin kansa on selvinnyt, kuten Natsi-Saksan ja Neuvostoliiton miehityksistä 1940-luvulta alkaen.

Via Baltica -valtatien varrella voi pysähtyä nauttimaan Latvian upeista hiekkarannoista.

Neuvostoliiton romahdettua vuonna 1991 Latvia kärsi äkillisestä rakennemuutoksesta vielä pahemmin kuin muut Baltian maat. Latviassa oli aikaisemmin paljon raskasta teollisuutta, mutta rakennemuutoksessa siltä putosi yhtäkkiä pohja. Vielä nykyäänkin maassa näkyy paljon vanhojen tehtaiden ja asuinrakennusten raunioita.

Aikaisemmin Latvia oli EU:n köyhimpiä maita, ja sen väestön elinikä kuului Euroopan unionin alhaisimpiin. 

Nykyään maan talous kasvaa hyvin, mutta historian kokemukset ovat jättäneet Latvian olemukseen sellaista miellyttävää nöyryyttä ja maanläheisyyttä, johon meidän suomalaisten on helppo samaistua.

”Tuskinpa Euroopasta löytyy nykyisin toista kansaa, joka niin täysin ansaitsisi runoilijoiden kansan maineen kuin latvialaisten pieni kansa ja latvialaisten maa…”, sanoi matkakirjailija ja historioitsija Johann Kohl jo vuonna 1841. 

Punatäpläperhosia niityllä.

Kuten muuallakin maailmassa, Latviassa väki kasaantuu yhä enemmän kaupunkeihin. Maan väkiluku on pienentynyt sadoilla tuhansilla parin viime vuosikymmenen aikana, kun ihmiset ovat lähteneet ulkomaille töihin. Myös väestön syntyvyys on alhaista.

Nykyisin Latvian väkiluku on enää vajaat kaksi miljoonaa, kun vielä 1990-luvun alussa se oli lähes 2,7 miljoonaa. 

Vaikka maastamuutto haittaa Latvian talouskehitystä, alkuperäisen luonnon kannalta se voi olla hyväkin kehityssuunta. ●

Teksti ja kuvat Juho Rahkonen

Julkaistu: 10.5.2016