Apu

Lapsuuteni sankari



Lapsuuteni sankari

"Nykyään Matista kertovat jutut ovat sekä traagisia että koomisia."
Teksti Apu-toimitus

Olen nähnyt kerran Matti Nykäsen. Hän ei tosin nähnyt minua. Tapahtuma taisi olla Salpausselän kisat ja vuosi ehkä 1983. Matti oli sankarini koko vuosikymmenen: katsoin hänen hyppyjään vhs-nauhoilta ja hänen innoittamanaan syöksyin kalliolta murtomaasukset jalassa hyppyrille, jolta hyppäsin tasamaalle varvikkoon.

Kun Matti Nykänen riisui sukset 1990-luvun alussa, kuvaan astui toisenlainen Matti. Nuorison esimerkistä tuli varoittava esimerkki, sankarista antisankari. Vaimot vaihtuivat, alkoholi virtasi ja alamäki jyrkkeni. Otsikoihin nousivat pahoinpitelyt ja Matin elämän raportoiminen alkoi olla eettisesti arveluttavaa. Joissakin lehdissä tehtiin periaatepäätös, ettei Matti Nykäsen toilailuja enää uutisoida. Päätös jäi lyhytaikaiseksi, kun Matti puukotti tuttavaansa ja sai vankeustuomion. Siitä ei enää voinut vaieta.

Nykyään Matista kertovat jutut ovat sekä traagisia että koomisia. Monien mielestä mäkikotkasta ei pitäisi kirjoittaa lainkaan, mutta niidenkin joukossa on niitä, jotka lukevat juttuja tästä huolimatta. Nykäsen ympärille on kehittynyt koneisto, joka seuraa ja osittain keksii tapahtumia Matin elämään. Samalla koneisto jauhaa rahaa myös Nykäselle. Matin koko elämä on julkisuudessa, se on julkisuutta. Häntä voi pitää uhrina tai taitavana oman itsensä kaupallistajana. On mahdotonta sanoa, onko ratkaisun loppusumma plussalla vai miinuksella.

Avun Julia Thurén lähetettiin mäkilegendan 50-vuotissyntymäpäiville. Kaoottisesta reportaasimatkasta Jyväskylään tuli yllätysten yö.

Julkaistu: 25.7.2013