Lapsuuden joulut herkistävät Paula Koivuniemen
Puheenaiheet
Lapsuuden joulut herkistävät Paula Koivuniemen
Paula Koivuniemen lapsuuden joulut olivat juuri sellaisia kuin pitää.
Julkaistu 3.12.2015
Apu

Paula Koivuniemi muistaa yhä parhaan joululahjansa.

– Saimme siskoni kanssa molemmat nuket. Muistan vieläkin oman nukkeni, rakkaimman leluni, isot, siniset silmät ja pyöreät kasvot, Koivuniemi muistelee.

Joulut mummolassa Alavudella Etelä-Pohjanmaalla olivat juuri sellaisia kuin lapsuuden joulujen pitää olla. Nykyisin Koivuniemi viettää joulunsa Helsingissä, ja on ottanut tavakseen käydä joulukirkossa Helsingin tuomiokirkossa.

Vuodenvaihteessa 2012–13 hän oli kuitenkin New Yorkissa, kymmenistä joulunaikaan sijoittuvista elokuvista tutuissa maisemissa ja tunnelmissa.

– Koko kaupunki on yhtä joulua, ja onhan se tunnelmallista. Iän myötä joulukin herkistää enemmän – sitä se aika ja eletty elämä tekevät ihmiselle.

Lue lisää Paula Koivuniemestä Avun numerosta 50/2015.

Kommentoi »