Apu

Apu Itä-Ukrainassa: Lapset jäivät sodan jalkoihin – ”Kaksi koulua joutui tulituksen kohteeksi – Miten tällaista tapahtuu 2000-luvun Euroopassa?”

Apu Itä-Ukrainassa: Lapset jäivät sodan jalkoihin – ”Kaksi koulua joutui tulituksen kohteeksi – Miten tällaista tapahtuu 2000-luvun Euroopassa?”
Itä-Ukrainan kriisi on kadonnut otsikoista, mutta jo kuusi vuotta kestänyt sota on yhä käynnissä. Tulitaisteluita käydään päivittäin. Kimmo Ohtonen matkasi Suomen Unicefin mukana Itä-Ukrainaan selvittämään, millaista elämä on kontaktilinjalla eläville lapsille ja perheille. Onko rauhasta toivoa? 
Julkaistu: 14.5.2020

Kun sota saavutti Krasnohorivkan, Yulia kaappasi esikoisensa lattialta ja pakeni muiden asukkaiden joukossa kerrostalon kellariin. Sen kosteassa ja pakahduttavan kuumassa pimeydessä hän kuunteli yhdeksänkuukautinen Ilya sylissään, kuinka ohjukset moukaroivat kaupunkia. Seuraavan aamun valjetessa kerrostalon asukkaat uskaltautuivat ulkosalle. Katsoessaan ympärilleen Yulia tiesi, että tuona lämpimänä kesäaamuna heinäkuussa 2014 kaikki oli muuttunut peruuttamattomasti.

Pommitukset olivat tuhonneet asuinrakennuksia, maan päällä kulkevia kaasuputkia, tehtaita ja kouluja. Asukkailla ei ollut enää juoksevaa vettä eikä lämmitystä, sähkö oli poikki.

– Keitimme pihalla yhdessä teetä. Naapurit antoivat meille ruokaa. Samana päivänä kaupat menivät kiinni, ja ihmiset alkoivat paeta alueelta, Yulia kertoo.

Ennen pommitusten alkamista Krasnohorivka oli ollut vilkas, reilun viidentoistatuhannen asukkaan tehdaskaupunki. Sodan laajennuttua sinne iso osa asukkaista pakeni. Kotiin jäivät etenkin he, joilla ei ollut mahdollisuutta paeta, kuten vähävaraiset perheet ja vanhukset.

Pian pommitukset jatkuivat. Yulia asui loppukesän poikansa ja äitinsä kanssa kellarissa. Ulkona käytiin tekemässä vain välttämättömiä asioita: hakemassa ruokaa ja vettä, kokkaamassa tai pesemässä vaatteet. Yulian mies, Vitali, oli poissa pitkiä jaksoja komennuksella, taistelemassa vihollista vastaan.

– Ensimmäiset viikot olivat vaikeimpia. Kellarissa oli likaista ja tunkkaista, mutta tiesimme, että ainoastaan siellä olimme turvassa. Ihmiset pelkäsivät liikkua ulkona. Jotenkin siihen kaikkeen ikävään tottui, Yulia muistelee.

Talvi pakotti palaamaan kotiin

Kun talvi saapui Krasnohorivkaan, Yulian perheen oli pakko muuttaa takaisin kotiin, sillä kellarissa oli liian kylmä. Eräänä päivänä raketti osui kerrostaloalueen pihaan, ja Yulian kodin kaikki ikkunat särkyivät.
Yulia ja hänen poikansa, vasemmalta seitsenvuotias Ilya, nelivuotias Daniya ja reilun vuoden vanha Denis.
– Peitimme ikkunat vanhoilla huovilla ja kepeillä. Talvi oli kylmä, ja lämmitin joka yö muovisia vesipulloja, jotka laitoin huovan alle Ilyan ympärille. Pelkäsin koko ajan, että lapseni sairastuu keuhkokuumeeseen, Yulia muistelee sängyn reunalla istuen.
Sodan ensimmäisestä talvesta on kulunut yli viisi vuotta. Krasnohorivkan kaupunki on pahasti tuhoutunut, mutta niiden, jotka ovat joutuneet jäämään konfliktialueelle, on täytynyt jatkaa elämäänsä. Yulian kotiin on asennettu uudet ikkunat, ja taloon tulee taas lämpöä. Puhdasta vettä ei ole vieläkään, mutta koti on silti täynnä elämää.
Yulian äiti Natalia piileskeli pommitusten aikaan tyttärensä ja tämän lasten kanssa kellarissa.
Olohuoneeseen astuu nuori, vakavakatseinen poika, joka kättelee vieraita. Hän on Ilya, nyt seitsemänvuotias. Hän kuiskaa jotakin äitinsä korvaan ja luvan saatuaan juoksee takaisin lastenhuoneeseen.
Ilyalla on kaksi veljeä: nelivuotias Daniya ja runsaan vuoden vanha Denis. Yulia nostaa kuopuksensa polvelleen ja huokaa raskaasti. Hän on viimeisillään raskaana, vauva potkii vähän väliä. Laskettu aika on runsaan viikon päästä.

Venäjä mukana konfliktissa

Itä-Ukrainan sota puhkesi keväällä 2014, kun Venäjän tukemat kapinalliset alkoivat vallata kaupunkien hallintorakennuksia. Tilanne laajeni nopeasti aseelliseksi konfliktiksi Ukrainan hallituksen alettua puolustaa alueitaan. Huhtikuussa 2014 kapinallisjoukot saivat haltuunsa Donetskin ja Luhanskin läänit. Separatistit järjestivät alueilla kansanäänestyksen, minkä jälkeen he julistivat ne itsenäisiksi ”kansantasavalloiksi”. Kansantasavaltoja ei ole tunnustanut yksikään kansainvälisesti tunnustettu valtio. Ukraina on pitänyt kansantasavaltoja terroristijärjestöinä.

Sekä EU:n että Yhdysvaltojen mukaan on olemassa kiistatonta näyttöä siitä, että venäläiset taistelujoukot osallistuivat läänien valtaukseen sekä sodankäyntiin alueella. Se tapahtui heti sen jälkeen, kun Venäjä oli kaapannut Krimin niemimaan Ukrainalta itselleen. Venäjän Ukrainan-sotatoimien takia EU ja Yhdysvallat asettivat maalle talouspakotteita, jotka ovat edelleen voimassa. Länsimaisen tiedustelun mukaan Venäjä toimittaa edelleen rahaa, joukkoja ja raskasta asekalustoa rajan yli separatisteille.

– Olennaiselta osin koko konfliktissa on kyse Venäjän haluttomuudesta tunnustaa, että Ukraina on itsenäinen valtio. Presidentti Putin on toistanut useaan kertaan, että pitää Ukrainaa historiallisena osana Venäjää, Itä-Euroopan historian dosentti Johannes Remy Helsingin yliopistosta kertoo puhelimitse.

Vuoden 2014 taisteluiden edetessä Ukrainan joukot onnistuivat valtaamaan kapinallisilta takaisin suuren osan menettämistään alueista. Itä-Ukrainaa ja ihmisten elämää määrittelee nykyään miltei 500 kilometriä pitkä kontaktilinja. Sen länsipuolella on Ukraina ja itäpuolella on Venäjä-mielisten kapinallisten hallitsema alue.

Sotarikoksista todisteita

YK:n arvioiden mukaan sota on vaatinut tähän mennessä noin 13 000 ihmisen hengen, ja yli 40 000 on loukkaantunut. Sotaa on käyty ennen kaikkea pitkän kantaman tykistötuliaseilla, jotka eivät valikoi kohteitaan.

– Molemmat sodan osapuolet ovat todistetusti syyllistyneet sotarikoksiin. Molemmilla puolilla käytetään yhä Minskin sopimuksessa kiellettyjä raskaita aseita, joilla ammutaan usein kauemmas kuin näköetäisyydelle, minkä vuoksi sota on vaatinut niin paljon siviiliuhreja. Raskaita aseita käytetään useammin niin sanottujen kansantasavaltojen kuin Ukrainan hallituksen puolella, Johannes Remy selittää.

Kyseessä on vakavin konflikti Euroopassa sitten entisen Jugoslavian hajoamissotien 1990-luvulla. YK:n arvioiden mukaan noin 1,5 miljoonaa ihmistä on jättänyt kotinsa ja paennut sotaa maan sisällä tai Venäjän puolelle. Edelleen noin 3,4 miljoonaa ihmistä elää kontaktilinjan tuntumassa ja on humanitaarisen avun tarpeessa. Heistä 60 prosenttia on naisia ja lapsia.

Virallisesti tulitauko astui voimaan Minskin sopimuksella syyskuussa 2014. Ei kestänyt kuin muutaman päivän ennen kuin separatistit Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö ETYJ:n tarkkailijoiden mukaan jatkoivat aseellisia hyökkäyksiä. Tänäkin päivänä Itä-Ukrainassa vallitsee virallisesti tulitauko. Tulitaisteluiden ja pommitusten jyrinä kaikuu päivittäin Krasnohorivkassa. Siellä aselepo on olemassa ainoastaan paperilla.

Sodasta tuli arkea

Ihmisten arkea varjostaa yhä pommitusten uhka. Yulian perheen viisikerroksiseen kotitaloon on osunut ohjusten sirpaleita useaan kertaan. Reiät talon seinässä puhuvat karua kieltä kaiken arvaamattomuudesta. Yulia kertoo, että elämä taistelutantereiden läheisyydessä on muuttanut ihmisiä radikaalisti.
– Olemme oppineet kuuntelemaan tulitaisteluita ja raketteja tarkalla korvalla. Osaamme nykyään sanoa äänien perusteella, miten kaukana meistä taistelut ovat ja missä päin ei ole turvallista liikkua. Lapsetkin ovat oppineet, ei ole muuta vaihtoehtoa.
Ihmisillä on pulaa perusasioista kuten sähköstä, puhtaasta vedestä sekä hygieniatuotteista, mikä tarkoittaa, että suuri osa ihmisten ajasta menee perusasioiden turvaamiseen.
Itä-Ukrainan sota alkoi jo kuusi vuotta sitten. Artikkelin aloituskuvan poika on kuvattu tuhon keskellä Donetskin läänissä syyskuussa 2014.
Miten tuhoisa konflikti, pelon ilmapiiri, on vaikuttanut lapsiin kuten Yulian esikoiseen Ilyaan? Hän on kasvanut koko pienen ikänsä sodan varjossa. 
– Ilyan on vaikea keskittyä koulussa tai tehdä läksyjä. Pojallani on puhevika, mikä vaikeuttaa asioita, vaikka hän tykkää käydä koulua. Hän tuntuu olevan jatkuvasti varuillaan ja on kovin levoton. Tiedän, että sota vaikuttaa häneen vahvasti, vaikka hän ei sitä kerro, Julia huokaa.
Julia tuntee syyllisyyttä siitä, ettei hänellä ole antaa pojalle niin paljon aikaa kuin haluaisi.
– Perheen pienin vaatii paljon huomiota. Yritän auttaa Ilyaa läksyissä, samoin siskoni. Ilya on fiksu poika.

Hiekkasäkit ikkunoista

Aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta, vain muutama pilvi lipuu eteenpäin. Uusi kevät on koittanut. Joukko iloisesti toisilleen juttelevia lapsia astelee kiviset rappuset ylös keltatiiliseen rakennukseen, jonka ikkunoissa nousee hiekkasäkkien muuri.
Osa ikkunoista on säröillä, rakennuksen seinillä on luodinreikiä. Sodan läsnäolo näkyy kaikkialla Itä-Ukrainassa liikkuessa. Tämänkin koulun julkisivussa.
Koulun ikkunat on suojattu hiekkasäkeillä.
Pihaan astelee nainen, joka tervehtii minua vankalla kädenpuristuksella. Unicefin Ukrainan maajohtaja Lotta Sylwander on juuri palannut Donetskista, kaupungista, josta noin kaksi kolmasosaa asukkaista on paennut sodan alkamisen jälkeen.
Nykyään entisen miljoonakaupungin läpi kulkeva kontaktilinja jakaa asukkaat Ukrainan ja kapinallisten ”kansantasavallan” asukkaiksi.
– Toisin kuin ulkomaailma saattaa luulla, kyseessä ei ole jäätynyt sota, vaan todellisuudessa Itä-Ukrainan konflikti on edelleen aktiivisessa tilassa. Helmikuun viime päivien aikana kaksi eri koulua joutui tulituksen kohteeksi. Miten voimme hyväksyä sen, että tällaista tapahtuu 2000-luvun Euroopassa? Sylwander kysyy.

Eniten kärsivät lapset

Sylwander jatkaa, että kuten maailman muissakin kriiseissä, tässäkin pitkittyneessä sodassa kaikkein vakavimmin kärsivät lapset.
Yli 400 000 lasta elää kontaktilinjan tuntumassa, ja he ovat päivittäin vaarassa joutua tulitaisteluiden tai sattumanvaraisten raketti-iskujen uhreiksi.
Merkittävin arkinen uhka Itä-Ukrainan lapsille on kätketty maan alle, kaikkialle heidän elinympäristöönsä.
Maassa lojuva miinan osa. Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö järjestö ETYJ:n raportin mukaan Itä-Ukrainan kontaktilinjan ympäristö on yksi maailman miinoitetuimpia alueita.
Kolme vuotta sitten Krasnohorivkan laitamilla asuva, silloin kahdeksanvuotias Sasha löysi ystävänsä kanssa kotinsa lähettyviltä rasian. He veivät sen Sashan kotiin, ja kun kaverukset alkoivat tutustua rasiaan tarkemmin, se räjähti. Pamaus herätti olohuoneessa päiväunilla olleen Sashan isoäidin Natalian. Hän ryntäsi oitis keittiöön.
– Sasha piteli sokissa kättään, josta puuttui sormia. Samassa huomasin, että hänen mahansa oli repeytynyt auki. Soitin ambulanssin ja sidoin pojan vatsan ympärille vyön, jotta suolet eivät pursuisi ulos. Etsin hänen puuttuvat sormensa eri puolilta keittiötä. Pelkäsin niin paljon, että menetämme pojan, Natalia kertoo ääni väristen keskellä samaa keittiötä, jossa räjähdys tapahtui.
Kolme vuotta sitten rasiaan piilotettu räjähde vei silloin kahdeksanvuotiaalta Sashalta vasemman käden sormet.
Hän osoittaa kaappia, jossa on edelleen rasiaan piilotetun räjähdyksen jättämät jäljet, ja pudistelee päätään.
– Olen joka päivä kiitollinen, että Sasha ja naapurin tyttö selvisivät räjähdyksestä hengissä. Niin moni lapsi ei ole ollut yhtä onnekas.
Isoäiti Natalia oli viereisessä huoneessa, kun rasia räjähti Sashan kädessä keittiössä. Isoäiti soitti ambulanssin, etsi pojan irronneet sormet ja sitoi pojan vatsan ympärille vyön, jotta suolet eivät tulisi ulos.

Sota jätti pysyvät arvet

Miltei kahdensadan lapsen arvioidaan kuolleen tai loukkaantuneen räjähteisiin Itä-Ukrainassa.
Kun huoneeseen astuu hymyilevä poika, joka tervehtii vieraita ystävällisesti kätellen, ei voisi aluksi uskoa, mitä hän on joutunut kokemaan.
Nyt 11-vuotias Sasha heittää koulureppunsa nurkkaan ja ilmoittaa leipovansa vierailijoille keksejä. Hän ottaa kaapista esiin vehnäjauhot, sokerin ja pyytää isosiskoaan Irinaa hakemaan pari munaa perheen omilta kanoilta.
Sashalla on yhä kehossaan räjähteen osia. Miltei kahdensadan lapsen arvioidaan kuolleen tai loukkaantuneen räjähteisiin Itä-Ukrainassa.
– Kokkaan perheellemme ruokaa joka päivä. Teen keittoja ja pizzaa, mutta eniten pidän keksien ja muffinien leipomisesta, poika kertoo mittaillessaan ainesosia kulhoon.
Räjähdys vei Sashalta vasemman käden sormet. Isoäiti kertoo, että pojan kylpiessä sirpaleita tulee edelleen ulos hänen kehostaan.
Sota on jättänyt pysyvät jäljet Sashan kehoon, mutta hän näyttää suhtautuvan tulevaisuuteen valoisasti. Ilyan tavoin hän kertoo iloitsevansa siitä, että saa mennä päivittäin kouluun.
– Toivon, että minusta tulee isona kokki. 

Kyltit varoittavat miinoista

Krasnohorivkan asuintaloja, peltoja ja teitä reunustavat edelleen kyltit, jotka varoittavat ihmisiä poistumasta pääteiltä miinavaaran takia.
Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö ETYJ:n raportin mukaan Itä-Ukrainan kontaktilinjan ympäristö on yksi maailman miinoitetuimpia alueita.
Krasnohorivkan kaupungin lähettyvillä kyltti varoittaa miinoista ja räjähteistä.
– Joka päivä kontaktilinjan tuntumassa elävät lapset ovat hengenvaarassa mennessään kouluun tai leikkiessään kotinsa ympäristössä. On äärimmäisen huolestuttavaa, että tänäkin päivänä noin kaksi miljoonaa ihmistä elää vahvasti miinoitetuilla alueilla, Unicefin Lotta Sylwander kertoo.

Unicef tukee Itä-Ukrainan sodasta kärsiviä lapsia käytännön keinoin, kuten toimittamalla alueelle puhdasta juomavettä, kunnostamalla kouluja, järjestämällä sodan traumatisoimille lapsille psykososiaalista tukea sekä järjestämällä kouluissa opetusta miinojen vaaroista. Unicefin ja eri kansalaisjärjestöjen apu on tavoittanut tuhansia lapsia ja perheitä – mutta ei läheskään kaikkia.

– Kapinallisten hallitsemilla alueilla elää miltei 230 000 lasta, mutta Unicefilla ja kansalaisjärjestöillä on hyvin rajattu pääsy sinne. Olemme tehneet kovasti töitä, jotta pääsisimme auttamaan yhä useampia lapsia ja perheitä kontaktilinjan toisella puolella, Lotta Sylwander kertoo.

Putin valtakaudella muutosta ei ole luvassa

Joulukuun alussa 2019 Pariisissa järjestettiin huippukokous rauhan aikaansaamiseksi. Ukrainan presidentti Volodymyr Zelensky ja Venäjän presidentti Vladimir Putin kohtasivat Ranskan presidentti Emmanuel Macronin ja Saksan liittokansleri Angela Merkelin välityksellä. Maiden päämiehet sopivat, että rauha saataisiin aikaan vielä vuoden loppuun mennessä. Sittemmin sodan osapuolet ovat vaihtaneet vankeja, mutta matka rauhaan näyttää olevan kivikkoisen tien päässä.

– Niin kauan kuin Putin on vallassa, en usko, että tulee muutosta. Päätökset, joita Putin teki Krimistä ja Itä-Ukrainasta, olivat niin dramaattisia, että niitä on vaikea perua menettämättä kasvojaan kannattajiensa edessä. Niinpä on todennäköisempää, että hän pyrkii pitämään maata kontrollissa Itä-Ukrainan ”kansantasavaltojen” kautta. Se vuorostaan vahvistaa ukrainalaisten kansallisidentiteettiä ja taistelutahtoa. Poliittisen pattitilanteen takia siviilien tulevaisuus ei näytä valoisalta, Itä-Euroopan historian dosentti Johannes Remy Helsingin yliopistosta arvioi.

Matkamme päätteeksi käymme tervehtimässä Yuliaa ja hänen perhettään. Jälleen Ilya tulee kättelemään. Paikallisen Unicefin työntekijä toimittaa Yulialle hygieniapakkauksen, jossa on kaikkia lapsille elintärkeitä tarvikkeita, joita alueelta ei juuri saa. Yulian perhe saa pakkauksen kerran kuussa.
Kun kysyn, minkälaisia haaveita Yulialla on tulevaisuuden varalle, hän jää miettimään hetkeksi. Sitten hän asettaa kätensä kohoavan vatsansa päälle.
– Haluan pitää huolen, että lapseni voivat käydä koulua ja rakentaa sodasta huolimatta parempaa tulevaisuutta. Lasten täytyy saada olla lapsia ja unelmoida. Koen, että tärkein työni on pitää lapseni turvassa ja antaa heille parempi tulevaisuus.
Maaliskuun 8. päivänä Julia synnytti terveen pojan.
Toimittaja Kimmo Ohtonen vieraili Itä-Ukrainassa helmi-maaliskuussa 2020.
Työryhmä
Teksti
Kimmo Ohtonen
Kuvat
Kimmo Ohtonen,
Kirsi Haru / Unicef,
All Over Press
Grafiikka
Tanja Pellikka
Verkkotaitto
Miikka Järvinen
Tekninen toteutus
Genero
Kommentoi »