Olisipa hänellä edes yksi ystävä, jonka luona voisi käydä yökylässä.
Muistan ajatuksen kirkkaasti. Odotin esikoistani ja mietin tulevaisuuttaan. Kaikkia toivepalapelin palasia en muista, mutta yökylän muistan. Se on monella tapaa merkki turvallisesta lapsuudesta, huolenpidosta, ystävyydestä.
Onnekseni toiveeni toteutui. Joku viikonloppu sitten meillä elettiin niin, että yksi oli yökylässä kaverillaan ja toisella oli kaveri kylässä.
Omasta lapsuudestani muistan erityisesti yökyläilyt mummolassa sekä vuoroin tehdyt yökyläilyt naapurin kavereiden kanssa. Mummo oli oma juttunsa. Hän oli aikuinen, pehmeä kylki, jonka viereen käpertyä, huolenpitäjä. Aina syötiin kärrynpyörävelliä. Kavereiden kanssa yökyläilin määrällisesti vähemmän, mutta jokainen kerta oli yhtä aikaa jännittävä ja juhla. Liikaa makeaa, vähän liikaa hökeltämistä, liian vähän unta ja juuri sopivasti salaisuuksia. Yökyläily sitoi kummasti yhteen jo pitkään jatkunutta ystävyyttä.
Ohjeita ja vinkkejä yökyläilyyn löytää blogeista ja somepostauksista. Muista tämä ja tämä, varaudu siihen, ettei kaikki onnistukaan. Pinterest on täynnä, täytyy myöntää, häkellyttävän ihastuttavia inspiraatiokuvia yökylämajoista tunnelmavalaistuksineen. Ilmapatja olohuoneen lattialla tuntuu niiden jälkeen karulta. Olohuoneesta kuitenkin kuului ihana kutkatus vielä pitkään sen jälkeen, kun olin toivottanut hyvät yöt.
Mannerheimin Lastensuojeluliitto kuvaa sivuillaan yökyläilyn merkitystä lapsen kasvulle. ”Viettämällä yön kaverin kodissa, ymmärtää paremmin, mistä hän tulee päiväkotiin tai kouluun. Lapselle kokemus toisesta kodista ja arjesta on arvokas kurkistus oman kodin tapojen ja tottumusten ulkopuolelle.”
Yökyläily on jännittävä seikkailu ja turvallista irtautumista, osa lapsen sosiaalista kasvamista, mutta väitän, että lapsen yökyläily ei kasvata vain lasta. Aamupalahetki yökylävieraan kanssa on arvokas myös minulle vanhempana. Näen paremmin, millainen oma lapseni on ystäviensä kanssa. Näin sen myös siinä, miten toinen lapsista valmistautui omaan kyläilyynsä. Puhtaat sukat saattoivat unohtua, mutta yhteiseen peliin varatut tarvikkeet hän reppuun pakkasi.
Iisalmessa yökylästä on tehty lapsiperheiden jaksamista tukeva palvelu. Perheentalo -yhteistyössä pienet lapset saavat turvallisen yökyläilypaikan ja vanhemmat mahdollisuuden hengähtää arjen keskellä. Jos tapa on käytössä jo muualla, hienoa, jos ei, otetaan mallia.
Suomen tunnetuin yökyläilijä on Maria Veitola. Venla-palkittua yleisön rakastamaa asiaohjelmaa tehdään harvoin pyjamassa, mutta ehkä pitäisi. Ohjelma onnistuu tavoittamaan juuri sen, mikä yökyläilyssä on parasta: vähän vieraskoreutta, kepeää jutustelua ja yhtäkkiä ollaankin ydin-minän äärellä, kuten Katja Ståhl itseään tallilla kuvasi. Hampaiden pesu yhdessä toisen kanssa on intiimi hetki. Mikään lehtihaastattelu ei ole päässyt luonteen kuvaamisessa tasolle, jonka Yökylässä -ohjelma teki, kun pääministeri kertoi pesevänsä hampaansa aamuin illoin, aina kahdesti peräkkäin.
Yökyläilystä on tehty muitakin onnistuneita konseptointeja. Lapset ovat päässeet makuupusseineen museoon (linkin uutisessa museoyönä tapahtui hurjia: maitohampaan irtoaminen), skeittiparkin yökylä tuo harrastukselle oman pienen lisäsäväyksen. Lelujen yö kirjastossa tarjoaa lapselle yhden tavan pohtia yökyläilyä. Ja mitä kaikkea lelut kirjastossa öisin tekevätkään!
Samanlaisia yökyläkonsepteja voisi luoda aikuisillekin. Yökerhoja ei jaksa ja kuntosali, no, se vaatii toisenlaista jaksamista. Miten niin aikuinen ei muka olisi kiinnostunut joskus viettämään yötänsä museossa?
Ainakin omalla kohdallani yökyläily hiipui ja katosi johonkin häveliäisyyden ja mukavuudenhalun välimaastoon, jossa kotiin voi ajaa pidemmänkin matkan takaa ja hotelliyö aamupaloineen tuntuu luksukselta. Aikuisiän yövytykset ovat asia erikseen.
Mitä niissä tapahtuu? Siitä kuulet ehkä ensi kerralla.
